.Aikoinaan merkittävä keksintö Tiliote tositteena on nyt arkipäivää - ei ollut vielä parikymmentä vuotta sitten
Tiliote tositteena"Tiliote tositteena on suomalaisen KHT-tilintarkastajan Pauli Vahteran keksintö, joka mullisti ja automatisoi kirjanpidon pitämisen Suomessa 1992 järjestelmän tultua käyttöön ensimmäisenä Suomen Yhdyspankissa. SYP:ssä oli laskettu, että pelkästään siellä palvelu säästi vuodessa 1,5 miljardia markkaa kun kaikki henkilöstösäästöt huomioidaan. ”Pankkikriisi pakotti pankit tehostamaan toimintaansa ja karsimaan alan ylikapasiteettia. Henkilöstö puolittui runsaasta 50 000:sta (1990) noin 25 000:een (1997) eikä ole siitä sittemmin merkittävästi kasvanut.” Tiliote mahdollisti tuosta vähennyksestä suuren osan.
Tiliote poisti tosite-/tilioteprikkaukset kokonaan pankkien asiakkaiden kirjanpidosta. Kun tiliotteet voitiin käsitellä sähköisinä ja kirjanpitomerkinnät voitiin suurimmalta osalta automatisoida, väheni myös rutiinikirjanpitotyön määrä tilitoimistoissa olennaisesti. Suomalaisen tiliotteen pohjalta tehtiin vastaavia ratkaisuja myös muissa Euroopan maissa, mutta vasta 2000-luvun puolella.
Koska kirjanpitolaki oli pikkutarkka tositteen sisällöstä, tiliotteeseen Vahtera esitti muotoja, jotka vastasivat paperilla olevien tositteiden tietosisältöä:
kaikkien pankkien tiliotteet tehtiin samanlaisiksi
kaikki maksuliikenneohjelmistot tulostivat tiliotteen samanlaisina kuin pankit
lisäksi tehtiin optio, jonka mukaan tiliotteelle voidaan eritellä viitesiirrolla saatujen maksujen maksutiedot, maksupalvelussa tehtyjen maksujen tiedot ja palkka pankkiin -järjestelmän palkansaajakohtaiset maksutiedot. Kaikki nuo voitiin toimittaa myös erillisenä sekä paperilla että sähköisesti automaattista reskontrakäsittelyä varten.
pankkien ja Postipankin siirtolomakkeet yhdenmukaistettiin ja viestitiedon muoto yhdenmukaistettiin
viitemaksuihin lisättiin maksajan nimitieto, jotta virheellisten maksujen selvittäminen helpottui.
Samaan aikaan Suomessa kehitettiin pankkiviivakoodi, joka mahdollisti paperilla olevien maksutietojen optisen luvun ilman näppäilyä. Internet tekniikan kehittyessä maksuliikenne siirtyi nettiin. Pankit lähettävät tiliotteet aamuyöstä yrityksille, jotka siirtävät tiedot omiin järjestelmiin, hoitavat reskontrat automaattisesti ja kirjaavat tiliotetiedot pääkirjanpitoon. Näin kirjanpito on joka aamu ennen työpäivän alkua ajan tasalla.
Uudistus vähensi pankeissa työvoiman tarvetta merkittävästi kun suuri osa back office -työstä jäi kokonaan pois. Myös yrityksissä työmäärät vähenivät rajusti. Esimerkiksi suuri suomalainen osuuskunta työllisti ennen TITOa neljä henkilöä käsittelemässä tiliotteita ja maksutapahtumia. Uudistuksen jälkeen työhön riitti yksi puolipäiväinen henkilö."
https://fi.wikipedia.org/wiki/Tiliote_tositteena.