Hän sitten lupasi olla laittamatta mun kuvaa mihinkään jos ja kunhan mä
en vaan mitään ylimääräisiä ottamiani kuvia puolestani sitten mihinkään laittaisi.
Olisit vaatinut, että kun noin valveutunut ja innokas kuvanottaja olet niin, että kuva nettiin nimineen
ja teksti. "Taiteilja Risto Jalonen seteliautomaatilla."
Mikähän oli motiivina kun halusi kuvasi?
Luuliko että valmistelet keikkaa?
Tunsiko hän kuuluisan vaasalaisen taiteilija Jalosen takaapäin ja oli fani ja halusi ihailijakuvan?
Kuvaako hän miesten takamuksia ihan harrastuksekseen?
Vai jokin muu. Mikä?
Ymmärrän jos siellä olisi ollut vaikkapa nuorekas hemaiseva nainen ja hän olisi kuvannut
mutta, että iso karvainen mies jonka hän haluaa kuvata, herättää aina kysymyksiä.
Se, että hän pelkäsi oman kuvansa julkaisua niin paljon, että oli valmis luopumaan oman
kuvansa julkaisemisesta, herättää myös kysymyksiä?
Hänhän ei uskaltanut kertoa mihin tarkoitukseen kuvansa otti. Kertoi ainoastaan, että
se on tallessa. Tosin se oli itsestäänselvyys eli täysin tyhjä vastaus.
Kyllähän tästä voisi herätellä keskustelua?
Kysymys kaikille lukijoille.
Miksi sinä kuvaisit pankkiautomaattia kuvaavaa henkilöä haluten hänen naamansa kuvaan?
Et luvannut olla näyttämättä kuvaasi muille. Lupasit olla julkaisematta netissä. Lähetätkö
ottamasi kuvan minulle lajunen(a)vaasalainen.com.