Eihän tässä kukaan ollut ehdottamassa, että Villa Wasa puretaan, aidataan tontti ulkopuolisilta, pistetään puisto pakettiin ja myydään se jollekin.
Oli puhetta ryteikköjen ja vanhojen taloraatojen paikalle rakentamisesta. Näitä löytyy mm. Suvilahdesta, keskustasta vanhan myllyn tontilta, Mansikkasaaresta, Vaskiluodosta… paikkoja riittää.
En toivo, että rakentaminen olisi rannassa liian tiivistä. Vaikka ei tuo tiiviskään rakentaminen aina huonoa ole. Hyvä ja onnistunut esimerkki tiiviistä rantarakentamisesta löytyy Espoon Kivenlahdesta. Siellä on tornitaloa, kerrostaloa, pienkerrostaloa ja rivaria rinta rinnan. Ranta on jätetty suurimmaksi osaksi auki, jolla on pyöräily- ja kävelyteitä sekä venelaitureita. Komiaa on ja neliöhinnoista päätelleen niin on muutaman muunkin mielestä.
Voidaan kysyä, että onko alue paremmassa käytössä kun tuhannet ihmiset pääsevät toteuttamaan unelmansa merenläheisestä asumisesta vai olisiko paikka sittenkin pitänyt jättää rakentamatta lähialueiden sauvakävelijöitä ja koiranulkoiluttajia varten? Toki rakennetunkin alueen läpi voi kulkea, mutta joidenkin mielestä merellinen maisema on kai pilalla jos taustalla on taloja. Luontoa luonnossa, kaupunkia kaupungissa. Tämä ei mielestäni mitenkään sulje pois runsaita puistoalueita.
Rakentamisessa valta on valittajalla. Tästä syystä sauvakävelijä ja koiranomistaja usein voittaa. Tuhannet ihmiset, jotka olisivat voineet saada unelmiensa asunnon – häviävät. Ikävä kyllä prosessi on sellainen, että nuo tuhannet ihmiset eivät voi saada ääntään kuuluville kun eivät vielä asu alueella tai tuskin edes tietävät siitä, koska eivät ole edes kuulleet rakennuttajan tulevasta markkinoinnista.
Jos omakotitontteja kaavoitetaan verorahoilla niin sitten niiden pitää olla todella pieniä. Pientaloissakin päästään aika korkeisiin tehokkuuksiin.
Näitä kommentteja olen usein ihmetellyt. Kaavoituksesta ja kunnallistekniikasta aiheutuu kuluja. Tonttien myynnistä aiheutuu tuloja. Toki tontista saatavat tulot ovat pienemmät mikäli paikalle tulee omakotitalo verrattuna suurempaan kerrostaloon. Näin siis yksinkertaisemmalla matematiikalla.
Onko siis kaupungin tulojen ja menojen kannalta tehokkaampaa kaavoittaa ja rakennuttaa vain halpoja betonibunkkereita, joiden tontista voi saada hieman paremman hinnan?
Olisi ehkä aiheellista katsoa tätä yhtälöä hieman etäämmältä. Suurin osa työssäkäyvistä lapsiperheistä tuottavat myös melkoisen määrän verotuloja sekä tulevia veronmaksajia. Kovin harva näistä ihmisistä haluaa asua kerrostalossa. Minne nämä ihmiset menevät jos kaupungilla ei ole heille mitään tarjottavaa? He menevät sinne missä tarjontaa on. Ei ole järin paljon järkeä kenenkään kannalta, että osa ihmisistä pakotetaan asumaan useiden kymmenien kilometrien päässä kaikesta. Myös tämän mahdollistaminen maksaa. Kauemmas siirtyneille/siirretyille joudutaan myös järjestämään palvelut, kunnallistekniikka, tiet, maksamaan heidän matkakuluistaan kertyvät verovähennykset. Bensaa palaa.
On erittäin lyhytnäköistä politiikkaa jos kaupungin kehittämisessä lähdetään siitä, että ns. keskiluokkaisille työmyyrille ei tarjota mitään. Ihmisellähän menee vuorokaudesta keskimäärin kahdeksan tuntia työhön, vapaa-aikaan ja nukkumiseen. Pitenevän työmatkan kestoa tuskin kukaan työnantaja suostuu vähentämään työajasta. Nukkuakin pitää, joten kotoa töihin ja takaisin menevät matkat vievät kovin suuren osan vapaa-ajasta - yhteisestä ajasta perheen ja ystävien kanssa. Ehkä jokunen uudesta kaava-alueesta valittava voisi joskus ajatella asiaa tältäkin kannalta. Ihmisiä mekin ollaan.