Tämän sivun (4) tekstit ovat kaikki tyynni asiallisesti kantaa ottavia jokaista koskettavaan asiaan.
Sanaksenahoon on hyvä yhtyä hän oli sitä mieltä, että sähköntuotanto kuuluu Vaasalaisten peruspalveluihin.
On sitten lähinnä Vaasalaisen vasemmiston saamattomuutta, kun Sähkön tuloja ei kohdenneta tarkemmin tavallisten Vaasalaisten peruspalveluihin.
Toisaalta pitää paikalliselta teollisuudelta ja suuryrityksiltä periä isompi taksa siitä sähköstä mitä ne kuluttaa. Näin voitaisiin tavallisen Vaasalaisen sähkölaskua pienetään.
Poliittisesta tahdostahan tuossakin on kyse. Otetaan niiltä, joilta se helpoimmin onnistuu!
--Vaasan Sähkö on perustettu juuri huolehtimaan tämän alueen energian turvaaksi, sekä huolehtimaan siitä, että mummonkin lampus palaa edullista sähköä. Tämä nykyinen Vaasan sähkön johto ja hallitus on lähtenyt sille tielle, että olemme kuluttajina maksamassa saamattomasta ydinvoimasta maltaita----.
"Perustuslakiakin" voidaan muuttaa kulloiseenkin tilanteeseen sopimalla tavalla.
Isäni työskenteli Vaasan sähkössä eläkkeelle asti. -- Hän myös kehuskeli sähkön ylivoimaisuutta
ja puhtautta verrattuna muihin energiamuotoihin.
Sano se myös VIHREILLE ja varsinkin omaa lehmää ojasta kampeaville!
En pidä mahdottomana, että VS:n kassa on vuodenvaihteen jälkeen tyhjä; maksoihan VS
Vaasan kaupungille loppuvuodesta yli 2 500 000,00 euron osingot.
Vanha lääke tepsii parhaiten - nostetaan kuluutajille hintaa juuri sen verran, etteivät vaivaudu kilpailuttelemaan hintoja, nostavathan muutkin yhtiöt maksujaan samaan tahtiin.
Kartelleja on lähes mahdoton todistaa. Mutta eihän meidän VS siihen tietenkään alentuisikaan, että henkilöomistajiaan haluaisi kaltoin kohdella!
Olisi suotavaa, että taksoja alettaisiin porrastamaan siten, että suurteollisuus, joka saastuttaa ja korjaa liiketaloudellista voittoa, maksaisi korkeampaa maksua kuin tavallinen kuluttaja käyttämästään sähköstä. Sähkö on perustarpeisiin kuuluva asia kuten aikoinaan sanoi edellinen kaupunginjohtaja Seppo Sanaksenaho.
Tuossa joitakin poimintoja.
Fortumin LILIUS oli TV:ssä avuttoman toimittajan tentissä vastailemassa sähkön hintoja kerryttävistä tempuista. Temppuja nuo hinnoitteluista kertovat seli-seli-selitykset ovat ilman järkevää tai ymmärrettävää syytä. OSINGOT ovat nykypäivän taikasana, jolla selitetään riisto, jota ei edes lähimenneisyydessä olisi hyväksytty millään.
LILIUS oli uskaltautunut televisioon, kun viime vuoden osinkotulot olivat "vain" runsaat miljoona euroa. Ovat raukat ilmeisesti menettäneet optio-oikeutensa, vai ovatko osinkotulot tulleet optioiden päälle?
VAASAN SÄHKÖ kunnostautuu jopa Fortumia paljon rajummilla sähkön kulutushintojen korotuksilla. Ovat kohta siinä tilanteessa, että kilpailutus on todellakin ja reilusti kannattavaa. Maa- ja ilmalämpö kehittyvät - pian ollaan tilanteessa, että pää on vetävän VS:n kädessä.
Yösähkön hinta nousee reilut neljätoista (14) prosenttia, kaukolämpö hieman vähemmän. Milläs ne kaukolämmittäjät muuten kilpailuttavat energian hintoja, pääsevät toki vielä vähemmllä kuin sähkölämmittäjät. (Sähköä kuluu aina lämmität millä lämmität).
Kohta eläköityvänä huomasin, että varaavaa yösöhköä käyttävän eläkeläisen kuukausikorotus menee sähkön koronneisiin hintoihin! No onhan meillä sossun luukut - herää vai kysymys, onko tuo PIILOVEROTUS oikein kannattavaa, tasapuolista se ei ainakaan nykytrendin mukaisesti pyrikään olemaan.
Mutta kukas siitä sitten välittäisi?