Tässä hieman juttua joka poikkeaa vitjan otsikosta, kun ei ole varsinaisesti uutinen. Moni varmaan on pähkäillyt , että kuinka ne mamu rassukat eleleee ja oleilee noissa vastaanottokeskuksissa no hieman valaistusta antaa SPR Turun vastaanottokeskuksen 15v historiikki. Tässä ohessa ote millaista oli meno 90 luvun alussa, jokainen voi mielessään kuvitella millainen älämölö meno on tänäpäivinä.
Otteita Vähä-Heikkilän päivystyskirjasta
31.12.91 klo 11:15 Kunnioitetaan asukkaiden yksityisyyttä: ei anneta kirjeitä muille kuin kirjeen saajalle. Joku asukas kävi huomauttamassa, ettei hän tykkää siitä, että kirjeet kulkee toisten käsissä.
klo 16:00 Salaperäinen kakkaaja ? Andra. Iski jälleen eilen leikkihuoneen kaappiin! Amos puhui vanhempien kanssa ja äiti kävi pesemässä.
klo 21:00 Hyvää Uutta Vuotta kaikille toivoo Minna. Talossa kuuluu disco-jytkettä koko illan. Yhdeksään mennessä suurin osa on lähtenyt kaupungille juhlimaan. Romanialaiset selvästi nyreissään Halavescun negatiivisesta vastauksesta
klo 22:30 Bangloista muutama perskännissä. Selvemmät lupasivat pitää kuria. Saa nähdä. Muuten on tosi hiljaista.
klo 23:30 Telkkarissa Pakolaiskuoro laulamassa, jossa oli kaksi meidän entistä banglaa
1.1.92 klo 03:15 Sarkerilla ehkä nenä murtunut. Talossa ollut tosi hiljaista. Pari ylimääräistä käännytetty ovelta (eestiläisiä ja jugoja).
klo 8:50 Jep, Sarkerin nenä murtunut. Hänellä on korvapkl:n numero, mikäli nenä on kipeä vielä viikon kuluttua. Taksikuitti on kassalippaassa. PS. Sarker ei muuten ollut kännissä.
klo 12:30 Nemm ollut paikkailtavana kaupunginsairaalassa pahoinpitelyn seurauksena. Ruhjeita kasvoissa, muun muassa silmät mustana ja turvoksissa.
klo 21:00 71:n jugo-pojat ovat hävittäneet avaimensa.
2.1. klo 02:00 Jugot tulivat : avain yhä kateissa.
klo 07:00 Rauhaton yö. Runsaasti liikennettä molempiin suuntiin.
klo 23:50 Jugot tulivat, avain oli jossakin. Tähän saakka ollut rauhallista
3.1. klo 07:00 Viisi oven avausta pitkin yötä.
klo 14:00 Tchelematorit muuttavat Nastolaan 7.1. Petrovat muuttavat 5.1. Lietoon
4.1. klo 03:00 Taskulamppu toimii taas. Ylähyllyllä on jopa varataskulamppu ja vasemmassa keskimmäisessä laatikossa on pattereita.
klo 15:30 Romanialaiset on rassanneet autojaan koko päivän ja Crismarit valmistautuu muuttoon yksityismajoitukseen.
klo 20:40 Oven aukaisu ei käykään nappia painamalla. Vekotin ei toimi!
5.1. klo 19:00 Rauhallinen päivä. Toimiston tv totaalisesti rikki.
6.1. klo 07:30 Yöllä 11 oven avausta
klo 16:50 Huone 72: Youssef syytti, että saman huoneen Mustafa oli juottanut hänet eilen juovuksiin ja ottanut hänen avaimensa ja vienyt huoneesta stereot ja muut vehkeet. Pyysin heitä (tyttökaveri mukana) soittamaan poliisille ja tekemään rikosilmoituksen.
7.1. klo 01:30 Viimeinen ovenaukaisu. Rauhallista
klo 21:00 Pesukone meni rikki, päästi vedet lattialle. About 2 senttiä vettä.
8.1. klo 03:30 Käytiin pari kertaa aukaisemassa huoneen ovet jugoille.
klo 06:30 Viisi oven aukaisua ja yksi auki jättö
klo 09:00 Pesukone oli rikki, koska koneeseen oli laitettu liikaa pesuainetta. Henkilökunta annostelkoon pesuaineen, korkeintaan puolitoista desiä per kone. Ei saa antaa asukkaiden annostella pesuainetta!!!
9.1. klo 13:00 Epäilyttävä naishenkilö otti puistonpenkin tykönä valokuvia. Liekö ollut toimittaja? Aamulla olivat pikkupojat (14-vuotiaita) rikkoneet paikkoja Vilhonkadulla joskus klo 04. Polkupyörä oli heitetty sisään pyöräsuojan ikkunoista, trooperin takalasi rikottu ja lasinsiruja joka paikka täynnä.
klo 16:00 Jos Nelly tulee käymään ja pyytää reseptejä, komentakaa hänet kotiin Vilhonkadulle. Hänet on kirjoitettu ulos sairaalasta.
10.1. klo 07:00 Ongelmia saada vieraita ulos talosta. 71:n jugoilla vieraana Fadil Vilhonkadulta, joka oli jäämässä yöksi. Fadil lähti klo 02:00 viimein pitkän keskustelun jälkeen. Huoneessa 99 Jonelin vieraana on Remus, joka asuu Perniössä. Hänen ulos saaminen talosta ei onnistunut edes monenkaan keskustelun jälkeen. Soitin 02:30 takapäivystäjälle. Amos puhui pitkään puhelimessa Remuksen kanssa ja sitten minun kanssani. Tulimme siihen johtopäätökseen, että kaveri menee ylös nukkumaan loppuyöksi, Jonelia laskutetaan ja ennen Perniöön lähtöä Remus menee Vilhonkadulle puhumaan asiasta Ritvalle.
klo 17:00 Tulin duuniin, SK
klo 22:00 Talo aivan hiljainen, kaikki ulkona
11.1. klo 00:25 Nyttenhän säpinää vasta alkaa olla. Noin 50-vuotias mies hakkaa ovia. Käskin painua h… Rupeaa uhkaamaan, että hän tulee ja räjäyttää koko paikan. Kaverilla oli kuulemma 3 kiloa dynamiittia. Soitin poliisin (kesti noin 5 minuuttia). Kaveri häipyi juuri ennen kuin poliisit tulivat.
klo 02:30 Yksi ulkopuolinen romanialainen yritti tulla nukkumaan yöksi. (Turha yritys, sai karkotuksen!)
klo 08:30 Kaiken kaikkiaan seitsemän oven aukaisua.
klo 10:00 Nappula kotiin, vaari töihin. Adami myöhässä kuulusteluun, poliisi soitti ja kyseli kuka maksaa tulkin palkat, sovittiin, että Adami. Siittä vaan. Rauhallista.
1.9. klo 01:30 Naapurin kännikala soitteli ovikelloa, mutta turhaan. Hyvä kun pystyssä pysyi. Muuten rauhallista
2.9. klo 21:00 Lapsilla muovipusseissa suuria kasoja omenia. Seuraavat valitukset saattavat tulla omakotitalojen omistajilta lähiseudulta. Yö suhteellisen rauhallinen.
3.9. klo 19:00 On mullakin omenia pussissa, odotellaan vaan valituksia. TK
4.9. klo 15 Taas tuli tavaralahjoituksia. Sanoivat ehkä tuovansa maastopyörän myöhemmin. Teki mieli sanoa, että ei kannata – edellinen toimiva lahjoituspyörä kun makaa hajotettuna pihassa. Lahjoittajat lienevät mielissään kun näkevät sen iltakävelyllään.
klo 20:05 Bujar kusee pihalla tuhkakuppiin.
5.9. klo10:15 Viime yönä Vilhossa rähjänneen suomalaiskaverin nimi on tiedossa. Noin 17-vuotias, vaaleat hiukset. On kuulemma poliisin tuttu.
klo 13:10 Myyntipäällikkö Vesa Määttänen Tapsan Isojako -liikkeestä Vantaalta soitti ja käski ilmoittaa ”niille perkeleen virolaisille” ettei näillä ole mitään asiaa hänen liikkeeseensä. Joku virolaisporukka oli hiljattain jäänyt kiinni ja olivat sanoneet olevansa Turusta.
klo 16:20 Lapset kerjänneet polkupyörää pitkin päivää. Olen samaa miltä kuin Minna siitä, että päivystäjäien ei pidä jakaa yhtään lahjoituksia.
klo 18:05 Asukkaamme ovat taas kunnostautuneet: Läheiseltä Myllymäentieltä ovat pikkupojat varastaneet muuttokuormaan kuuluneen mustan jätesäkin. Osan tavaroista omistajat saivat takaisin Vilhosta, mutta edelleen puuttuu muun muassa smokkivöitä sekä lasten makuupussi. Vilholla omistajien yhteystiedot, joten ilmoittakaa sinne, jos ko. tavaroita löytyy.
6.9. klo 9:00 Yö loppujen lopuksi aivan rauhallinen, Vilholla olivat mahdollisesti skinit rikkoneet yhden ikkunan.
klo 19:30 Lapset saavat minut repimään hiuksia päästä. Toinen jalkapallo on puhki ja romanipojilla oli skeittilauta lainassa noin viisi minuuttia ja pyörä on irti. Kun ikkunasta katselee heidän tapaansa käsitellä pyöriä, leluja yms, ei tarvitse ihmetellä. Tavarat eivät ole heikkorakenteisia, niiden käyttäjät ovat heikkopäisiä.
7.9. klo 06:30 Yö järkyttävä. Kovaa meteliä ja puhelinsoittoja. Liikennettä runsaasti sisään ja ulos.
klo 23:00 Eipä kummempaa
8.9. Samat sanat
https://www.redcross.fi/a...t/Vok%2520historiikki.doc