Kesäisiä suosittuja tanssipaikkoja olivat myöskin Vestervik ja Puusaari. Puusaaresta mieleen on jäänyt kun sinne ei tullut sähköä. Vieläkin korvassa soi, kun Tiihosen Manu antaumuksella tunnelmalautoi megafoniin "Sua lemmin kuin järjetön mä oisin".
Vestervikiin mentiin joko bussilla tai polkupyörällä. Takaisintullessa usein rungolla istui tyttönen. Usein Vestuun orkesterina oli Roxy. Orkesteri jäseniä oli toimessa Strömbergillä, jotenka jouduin myös heidän juoksupojaksi, joka sittemmin johti musiikin pariin ja tanssisoittajaksi.
Vestervikin orkestereista muistuu mieleen Scandia, Avallon, Zamba, Arnolds tietenkin ja Maryso jonka viimeisellä Vestuun keikalla puolelta iltaa oli pystyssä enään kolme miestä.
Erään kerran, tanssimassa siellä ollessani, tuli ystäväni hanuristi HS luokseni ja kysyi (ruotsiksi).Hei hei.
Onko sulla viinaa? No, olihan mulla. Se oli kyllä tarkoitettu myöhenpään illalla saressa nautittavaksi.
Ystäni kysyi. Saanko juoda vähän aikaa? Ymmärtämättömyyttäni annoin. Klunk klunk klunk, salaman nopeasti oli tartuttava pulloon, jossa jo pohja paistoi.
Myöhemmin tanssit muuttuivat tappeluiksi, jotenka paikka suljettiin.