Lapsuusmuistoja
Silloin skidinä RISUTTI lipeäkala,
vaikka en sitä syönytkään.
Eka kerta, kun maistoin, niin
oksensin heti.
Toisella kertaa, kun vielä yrittivät
väkisin tuputtaa ja todistella,
että kuinka hyvää se oikeesti onkaan,
saivat poijaan taas lopulta maistamaan,
mutta johan uskoivat, kun laatta lensi
taas heti. Oli niin kiirus, et nippa nappa
veskiin ehti.
Sen koommin eivät vanhemmat kyselleet
hyvää lipeäkalaa maistamaan, mutta virhe
oli tehty jo.
Nimittäin, minua oli alkanut oksettamaan
jo koko sopan hajukin, joka maistui suussakin;
oli se sen verran sakiaa kalaliemihöyryä.
Risuttaa kun aina kalan keittopäivänä joulun aikaan
oli vähintäin puolvuorokautta lymyiltävä pihalla, ettei
joutunu turhan paljon sitä katkua haisteleen.
Koko muu suku siitä tykkäs ja tykkää vieläkin,
mutta vieläkään sitä ei talossa valmisteta silloin jos ja kun
minut syömään kutsutaan tai tiedetään minun paikalle
tulevan.
joo varmaan se on hyvää, jos siitä sattuu tykkäämään,
mutta käsitätte varmaan, kun totean etten minä
henk. koht. ymmärrä, et miks tykätään.
Ai, niin jaa,
MAKUJA ON MONIA.