Trulleja ja valakioita – pääsiäisperinteet sekoittuvat Etelä-PohjanmaallaPerinteet siivittävät eteläpohjalaisten pääsiäislauantain viettoa. Trullit eli pikkunoidat lähtevät aamulla suklaan toivossa virpomaan. Illalla noitia taas karkotetaan polttamalla toinen toistaan isompia pääsiäiskokkoja eli ”valakioota”. Aikojen saatossa pahimmista perinteistä, kuten lasten piiskaamisesta, on päästy eroon. Nykyperinteet ovat sekoitus läntisiä ja itäisiä tapoja ja uskomuksia.
Sisarukset Emma ja Ellen Tenkula riemastuttivat virpomisreissullaan talon väkeä pääsiäislaulullaLapsista pahat pois piiskaamalla"Vaikka pääsiäisen vietto on perinteitä täynnä, ovat tavat ja tottumukset vuosisatojen aikana käyneet onneksi inhimillisemmiksi. Monet perinteitä tallentavat tahot kertovat, että ennen muinoin lapset on pitkänäperjantaina piiskattu Kristuksen kärsimysten muistoksi. Toinen syy piiskaamiselle oli pahojen henkien karkotus lapsista.
Ilmeisesti lapsia on piiskattu pitkänäperjantaina eri puolilla Suomea, mutta tästä eriskummallisesta ja julmasta pääsiäistavasta löytyy keräilymerkintä Vähästäkyröstä Pohjanmaalta vuodelta 1935 (Suomen Kirjallisuuden Seura, HAKS 5165.1935):
”Pitkänäperjantaina ei kukaan saanut liikkua missään paitsi kirkossa. Toiset fyrrykyrölääseet (vähäkyröläiset) tapasivat aamulla aikaisin piiskata kaikki lapsensa.”
https://yle.fi/uutiset/3-7907344