Mielestäni eduskuntavaalien lopputulos oli hyvä. Mahdollisuuksia olisi ollut muutokseen. Perussuomalaiset kuitenkin todistivat silloin minulle sen, mitä en vielä silloin tiennyt. Perussuomalaisten sanavarastoon ei kuulu sana - vastuunkanto. Tämän jälkeen aloin entistä enemmän kiinnittämään huomiota Perussuomalaisten politiikkaan. Verrattuna muiden puolueiden politiikkaan, se on pelkkää populisimia maahanmuuttopolitiikalla, pakkoruotsilla ja Eu:lla. Odotan edelleenkin kannanottoja, joilla Suomi pelastetaan tulevaisuuden eläkepommilta, miten jättivelat maksetaan, miten terveydenhuolto saadaan toimivaksi. Tälläisiä ehdotuksia lienee turha odotella.
Lisäys:
Oikeistolaisena en voi äänestää vasemmistolaista puoluetta, muuta kuin ehkä henkilövaaleissa, jolloin vastaehdokas on huonompi vaihtoehto.
Et äänestänyt perussuomalaisia, mutta olet silti kovin pettynyt heihin. Minäkin olen pettynyt etten voittanut sillä arvalla jota en edes ostanut.
Minusta demarit ja vasemmisto tekivät väärin kun lupasivat ennen eduskuntavaaleja vastustaa eurotukia, toisin kävi kun ministerinsalkut houkuttelivat. Minusta vihreät ovat tekopyhiä kun vastustavat ydinvoimaa ja haluavat vähentää hiilidioksidipäästöjä. Myös keskusta vaihtoi eurotukimielipidettään sillä hetkellä kun vaalitulos julkistettiin. Kyllä tätä parjattavaa löytyy joka puolueesta. RKPn kielirasismi, kokoomuksen hei me tienataan tällä jne jne jne jne...
MUTTA sijaan että kuluttaisin energiaani näiden puolueiden kannattajille tai edustajille kettuiluun, äänestän puoluetta joka tekee mielestäni asiat paremmin kuin muut. Lupauduin jopa ehdolle kunnallisvaaleissa ihan vain jotta tuo puolue saisi vähän lisää ääniä. Vaikken aina näe muiden puolueiden sanoissa ja toimissa koheesiota tai logiikkaa, en silti koe niitä, niiden edustajia tai äänestäjiä vihollisena kuten sinä. Keskustelen mielelläni heidän kanssaan. Yhteistyöllä ja ymmärryksellä asiat etenevät, ei niin että kaivetaan poterot ja sieltä heitellään toisten päälle kakkaa.
Sinua jostain syystä tuntuu kovasti kaihertavan tuo etteivät persut niin monen muun puolueen tavoin kääntäneet takkiaan eurotukiasiassa, vain jotta olisivat päässeet hallitukseen. Olemme käsitelleet tämän asian jo aiemminkin toisessa ketjussa. Mikä siinä nyt on niin epäselvää? Minusta on hienoa että annetaan vaihtoehto, voit siis myös äänestää sellaista joka tekee mitä lupaa -> perussuomalaiset. Lähes kaikki muut kokoomusta lukuunottamatta kääntelivät takkejaan niin paljon että eduskuntaan kannattaisi rakennuttaa tuulivoimala.