Koska kaupunki kieltäytyi ottamasta valitusta käsittelyyn, olemme päättäneet edetä toista tietä. Lähetimme alla olevan tekstin kaupungin geodeetikolle, ja esitämme , että tämä postilaatikkoasia etenisi museoihmisten antamien lausuntojen perusteella. Julkaisen tämän näin etukäteen. Näin ei asiaa voida unohtaa pöytälaatikkoon. Tiedän, että geodeetikolla on "munaa" viedä asiaa eteenpäin, oli lopputulos mikä tahansa. Muut tahot yrittävät vaientaa meidät ja toimivat Itellan hyväksi. Tavallisen vaasalaisen ääni yritetään vaientaa.
Asevelikylän postilaatikot
Olemme olleet viime aikoina huolissamme kylämme ilmeessä tapahtuvista muutoksista. Rakennustarkastaja, onneksi entinen, Muttonen - Mattila antoi tehdä todella radikaaleja muutoksia kylässämme. Muutokset olivat selvästi Asevelikylän tiukan asemakaavan vastaisia.
Kylässämme kävi juhlavuonna museoviraston edustaja, joka antoi lausunnon: "Vaasan Asevelikylä on Suomen parhaiten alkuperäisen muotonsa säilyttänyt rintamamieskylä."
Lisäksi tämän vuoden alussa kaupunki julkisti kaikki arvokkaat rakennukset Vaasassa. Siinä listassa oli myös viimeisenä mainittu Asevelikylä ainoana asuinalueena näiden arvokkaiden kohteiden joukossa.
Mielestämme Asevelikylä tulee olemaan nähtävyys Vaasassa 50 vuoden päästä. Nähtävyys, jota tullaan kauempaakin katsomaan. Onhan meillä jo Edvininpolkukin valmiina. Polku , jonka MTV palkitsi tittelillä SUOMEN PARAS.
Nyt olemme olleet yhteydessä museovirastoon. Kysyimme voiko tällaiselle lähes suojelukohteelle sijoittaa katujen varsille postilaatikkorivistöjä sinne tänne. Virasto oli kiinnostunut, mutta kehotti etenemään siten, että Vaasan kaupunki pyytää Pohjanmaan museolta lausunnon ja sen perusteella he ottavat kantaa, jos se on tarpeellista.
Toivommekin, että kaupunki pyytäisi lausunnon Pohjanmaan museolta. Onko Asevelikylä niin arvokas paikka, että postilaatikkorivistöt kielletään kokonaan, koska ne tuhoavat vanhan kylän maiseman? Tai ainakin antaisivat suosituksen millaisia laatikot pitäisi olla. Ei ole mistään kotoisin, että laatikkojen sekamelskasta löytyy rautaisia , muovisia, puisia, punaisia , valkoisia vihreitä yms. värejä sekaisin.
Toivomme, että kaupunki toimisi ripeästi, sillä on kai kaupunginkin etu saada selvitettyä onko Asevelikylä niin arvokas, kulttuurihistoriallinen paikka kuin me asukkaat itse uskomme.
Vaasa 20.6.2010
Veikko Siltanen Jari Eerikäinen
Aleksis Kiventie 27 Aleksis Kiventie 36
65300 Vaasa 65300 Vaasa