Kun luen nimimerkki ”Fableable:n” kirjoituksia hämmästyn usein. Kirjoitukset ovat myös saaneet aikaan sen että jouduin laittamaan omia ajatuksiani uuteen arvojärjestykseen. Se on kovin hyödyllistä itse kullekin, kiitos tästä.
Mutta omien ajatusteni uudelleenjärjestelyn ansiosta myös omat arvoni vahvistuivat entisestään. Kuten esimerkiksi seuraava:
Salailu on epädemokraattinen teko
Tapaus Rabbe on tuonut esille vakavan ongelman suomalaisessa demokratiassa. Vaikka meillä on vuonna 1999 solmittu laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta, jonka mukaan "viranomaisten Vaasanasiakirjat ovat julkisia, mikäli ei välitöntä vaara kansalaisten tai valtion turvallisuudelle ole mikä voisi oikeuttaa salailun.
Tulin enemmän ja enemmän vakuuttuneeksi että tässä tapauksessa julkisuusperiaatetta on rikottu täysin, sekä virkamiesten kuin kh:n että valtuuston jäsenien osalta. Käytännössähän tämä tarkoittaa Vaasassa hiljaista anti-demokraattisten käytösmallien hyväksymistä. Tätä seikkaa en voi hyväksyä.
En myöskään voi hyväksyä sitä että silmät suljetaan ja kädet pestään siitä mitä ehkä tulee tapahtumaan C. Expressillä. Minusta tämä on kaksinaismoralismia kauneimmillaan. http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Ymp%C3%A4rist%C3%B6keskus+asetti+aluksen+siirtokieltoon+Vaasassa/1135228662374
Kunnioitan täysin EU-vastaista asennettasi, mutta en voi hyväksyä sitä että sovittuja kansainvälisiä sopimuksia kuten esim: EU:n ennakkoratkaisupyyntöoikeus ja vapaan kilpailun edellytys ja direktiiviä 75/439ETY ei noudateta Vaasassa. Tähän ei kenelläkään virkamiehellä eikä valtuutetulla ole oikeutta.
Katselin vielä tätä ns. Katajamäki/Moisio ratkaisuehdotusta ja vain oman mielenkiinnon vuoksi näitä kahden eri puolueen ohjelmia. Melkoinen ristiriita syntyy tästä puolueohjelmien ja tämän päätöksenteko prosessin suhteen. Sillä ei toki ole merkitystä tässä asiassa.
Hyvähän meidän on arvomaailmaamme miettiä. Uskon että valtuutetut ovat sitä myös miettineet tämän tapauksen osalta päättäessään tuesta ohi puolueohjelmien
Me suomalaisethan olemme tunnetusti lainkuuliaista kansaa. Myös minä olen tähän ikään asti selvinnyt parkkisakoilla. Nekin ovat tulleet huolimattomuudesta, ei välinpitämättömyydestä lakia kohtaan.
Mitä tulee EU:n säädösten ennakkotapauspyyntöön, pidän sitä tässä tapauksessa jokseenkin eriskummallisena, koska RG-line pakettihan ei sisällä samoja elementtejä esim. Italiassa olleeseen ”sanktio uhka” tapaukseen. Sopimukset kilpailutuksestakin täyttyy, ja tuki paketti on myönnetty kilpailutuksen aikarajan umpeuduttua. Mielestäni tällä joidenkin paketin vastustajien toimesta on vain haluttu yhdistää ja ynnätä kaikki mahdollinen, ja muuttaa se muka suoraksi tueksi RG-linelle. Näinhän ei kuitenkaan asianlaita ole. Esim. ostopalvelusopimus, jossa maksetaan tuotetusta palvelusta samoin kuin ei tilittämättä jääneiden maksujen maksuaikatauluakaan viivästyskorkoineen ole EU-lainäsäädännön vastainen.
C-Expressin myynnin eettisyydestä sen verran, että ihmettelen kovasti sitä, että vastuu olisi muka Rabben, ja RG- line siten kaksinaismoralistinen?
Rabbe myi hyvän liikennekelpoisen laivan agentin välityksellä Attarille, joka todellisuudessa on laivajobbari, eikä laivojen romuttaja. Niin kuin aikaisemmin olen todennut tuskin kukaan meistäkään tarkistaa autoa myydessään ostajan kaikki motiivit ja taustat.. Monet jobbarithan saattaa myydä huonoimmat autot romuttamoon. Jotkut autonromuttajat suomessakin ovat syyllistyneet ympäristörikoksiin. Jos olet selannut uutisia, niin varmaan tietänet, että laiva sai ansaitsemansa jatkon ja sillä tullaan seilaamaan vielä pitkään.
Surkuhupaisinta on, että taas nimenomaan EU säädöksillään teki C-Expressin liikennöinnin Suomessa ja Euroopassa todella vaikeaksi. Siksi tietenkin sen myyminen Eurooppaan kävi mahdottomaksi ja laivan hinta romahti. Olisi mielenkiintoista tietää, miten EU tulee nyt suhtautumaan niihin kymmeniin paljon vanhempiin 1960 luvulla valmistettuihin lauttoihin, joita seilaa ympäri Euroopan matkustajasatamia. Tuleeko EU:n sisällä nämä pienet varustamot toimimaan ja vaihtamaa mm. uudet sprinklerijärjestelmät. ja miten valvonta onnistuu? Veikkaan että niitä valvontaan yhtä ”tarkkaavaisesti”, kun EU: uusia ”uljaita” hevosteuraskuljetuksia.
Eettisesti kyseenalainen tässä on vain EU, joka rakentaa massahallintasäädöksiään ja direktiivejään siten, että koko luomakunta huokaa. Tuorein esimerkki siitä on minun tälläkin kritisoima EU:n logistiikkapolitiikka. Nythän saimme siitä taas konkreettisen esimerkin, Kun EU on tuubittanut hevosten teuraskuljetukset muutamaan reittiin. Hevoset, nämä ihmisen ylimmät ystävät, sullotaan käsittämättömiin tiloihin, jossa niitä hakataan ja rääkätään kuljettamalla monia vuorokausia ilaman vettä ja ruokaa ennen lopullista kuolemaansa.
http://nettitv.mtv3.fi/authf/uutiset/id/117775.wmv?location=nettitv_uutiset EU:han kierrättää nämä kuljetuksensa ohi Itävallan, koska nimenomaan siellä tarkistaminen aina tehtäisiin. Käsittämätöntä että meidän pitäisi tällaiselta kaksinalimoralistiselta EU järjestelmältä pyytää ennakkotapauksen tarkistamista asiassa jossa sitä ei edes tarvita.
Kiusantekoa on lähteä EU:hun valittamaan siitä että kaupunki jatkaa lainan takuuaikaansa RG-linen kanssa. Samalla sahataan omaan polveen.
Oltaisiin nyt edes vähän "puolalaisia" ja vaadittaisiin EU;lta kerrankin jotain ,eikä vain "mallioppilaan tavoin huudettaisi kyllästymiseen saakka "opettaja, opettaja" tai Tuntematonta sotilasta lainatakseni " Kyllä Herra, kyllä Herra.... Eli jo ennakon ennakon ennakkoon ennakoitaisi, mitä saataisi tapahtua, jos EU:sta tulisi joku tarkistus. Tuleehan se jos sitä halutaan ja pyytämällä pyydetään. Tulos on sitten byrokratia-lottoa, jossa emme näe edes Aulis Gerlanderia. Vaikka Gerlanderia emme näkisikään, veikkaisin voittoa RG-linelle ja Vaasan kaupungille. Vaikka näin tapahtuisikin, saataisi vahinko valituksesta RGL;n kaatumisena Vaasalle olla jo tosiasia.
Direktiivit muuttuu, kuin lottonumerot ja EU:n päätöksistäkin voi ja nimenomaan on SYYTÄ valittaa.