Tänään sain ajatuksen, että voisin otsikon aiheesta tehdä aloitteen. Kerron ensin näkemykseni nykytilanteesta ja sitten visioni siitä miten sitä voitaisiin parantaa. Palaute on tervetullutta.
JohdantoMinusta on tärkeää, että kuntalaiset tietävät mitä valtuustossa on
a) sanottu ja
b) äänestetty
On mielenkiintoista tietää mitä asioita tapahtuu omassa kotikaupungissa. Esimerkkejä: terveydenhuolto, laivayhteys, pakolaiset, urheilutilat, talous. Lisäksi kuntalaisen pitää tietää, ajaako hänen äänestämänsä henkilö tai puolue niitä asioita joita lupasi.
Viikon vanhoja hyviä esimerkkejä joita tulee mieleen valtuuston budjettikokouksesta on maahanmuuttokeskustelussa pakolaisten kotoutumisesta huolta kantaneet
Mäntymaa ja
Moisio, jotka kuitenkin sitten äänestystilanteessa äänestivät kiintiöpakolaisten vastaanottamisen taukoa vastaan. ( tulos tarkastettavissa täältä, "jaa" oli kaupunginhallituksen kanta, "ei" äänesti että pidetään tauko
https://www.dropbox.com/s/wixal1jd6y2pnpb/206%20-%20Full_9.rtf ) Tänään oli pohjalaisen tekstaten palstalla kiitetty monia nimiä pakolaisten vähentamisen puolesta puhumisesta, Moisiota myös - hyvä esimerkki siitä että äänestyksien tulokset eivät kotiin välity, vain puheet.
Nykytilannea) kohta toimii tällä hetkellä mielestäni tyydyttävästi, Valtuutettujen sanomisia voi tällä hetkellä halukkaat seurata helposti netin välityksellä, johon kokous ilmestyy videona yleensä päivän tai parin sisällä kokouksesta osoitteeseen
http://www.mediawiik.fi/vaasa/ Lisäksi valtuutetut kirjoittavat usein lehtiin ja blogeihinsa mietteitään.
b) kohta kaipaisi parannusta, eli valtuuston äänestysten tulosten selkeä jakaminen. Kun erikseen pyysin, sain sähköpostiini edellisen kokouksen äänestysten tulokset. Laitoin ne julkiseen levitykseen tänne:
https://www.dropbox.com/sh/wy590w5j5qekb9d/RI_ZD9Z_EZNuo tiedostot eivät ole erityisen helppolukuisia, eivätkä kelpaa vihkiytymättömän tietolähteeksi ilman että hän kuluttaa 5-60minuuttia tutkimalla pöytäkirjaa tai videotallennetta.
ParannusehdotusÄänestystulokset pitäisi olla helposti ymmärrettävässä ja jaettavassa muodossa. Esimerkiksi jo kokouksessa näkyvä yleiskuva siitä, miltä paikalta mitä nappulaa painettiin olisi jo hyvä alku tähän. Jos avoimuutta ja viestintää halutaan parantaa kunnolla, voisi meillä olla jokaiselle valtuutetulle oma sivu, josta näkee äänestysnapinpainallushistoria. Samoin jokaiselle äänestykselle olisi oma sivu, josta olisi lyhyt kuvaus siitä, mistä äänestettiin, ja josta näkee kuka äänesti kyseisessä äänestyksessä mitenkin. Valtuutettujen ja äänestysten sivut olisi tietysti linkitetty ristiin. Valtuutetun sivulla voisi ehkä sivupalkissa nähdä yhteenvetoja ja linkkejä muista samalla tavalla äänestäneistä valtuutetuista. Tämä sivusto vaatisi jonkin verran työtä rakentaa aluksi, mutta sisältö muodostuisi linkkini kaltaisista tiedoista joka kokouksesta automaattisesti. Ainut mitä tällä hetkellä ei tuo tiedosto sisällä, on tuo kuvaus itse äänestyksestä, eli se vaatisi selvitystä kuka tuon lyhyen kuvauksen joka äänestyksestä kirjoittaa.
Toivotut vaikutuksetTämä sivu antaisi helpon tavan selata valtuutettujen äänestyskäyttäytymistä, ja helpottaisi keskustelun käymistä tärkeistä asioista. Kuntalaisilla olisi oikea ja täsmällinen tieto siitä, kuka ja mitkä puolueet äänestivät missäkin kysymyksessä milläkin tavalla. Sivuun voisi linkittää sosiaalisessa mediassa ja kommentoida tai pyytää valtuutetulta kommenttia jos hänellä virtuaalista läsnäoloa on. Näin julkinen keskustelu kunnallispolitiikassa voisi kokea nousun jota ainakin viime äänestysprosentin perusteella kipeästi tarvitaan.