IL selvitti: Resurssipula ei kelpaa selitykseksi - rikosilmoitusten tutkinta romahti, kun poliisien määrä oli suurin kautta aikainPoliisi valitsee, mitkä rikokset se tutkii, mitkä jättää. Hallituksen mukaan tällainen priorisointi on lain vastaista. Poliisi vetoaa resurssipulaan, mutta kansalaisten rikosilmoitusten tutkinta romahti, kun poliisien määrä oli suurin kautta aikain.
"Viime aikoina julkisuuteen nousseet oikeustapaukset ovat osoittaneet rikostutkinnan ankean tilanteen,
kansalaisten tekemät rikosilmoitukset jätetään järjestelmällisesti tutkimatta.Tilanne tiivistyy Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen lokakuussa 2014 antamiin ohjeisiin, jotka Helsingin Sanomat julkisti viime vuoden lopulla:
”Tutkinnanjohtajien vastuulla on, että jutut jäävät pääsääntöisesti esikäsittelyyn”
”Esikäsittely toimii siten, että perusrikostutkintaan ohjautuu mahdollisimman vähän juttuja. Vähäiset omaisuus- ja muut rikokset keskeytykseen. Yksityisyyden, rauhan ja kunnian loukkaamiset, lievät pahoinpitelyt ja muut vastaavat rikokset rajoitukseen”, listataan poliisin sisäisissä ohjeissa.
Kysymys ei ole vain yhden poliisilaitoksen ratkaisusta. Paljastuksen jälkeen Helsingin poliisipäällikkö Tomi Vuori tunnusti omassa blogissaan: ”On rehellisesti sanottava, että myös Helsingin poliisilaitoksella on oma mallinsa.
Poliisilaitos on yhdessä Helsingin syyttäjänviraston kanssa sopinut täysin yksimielisesti menettelystä juttujen mahdollisimman varhaiseksi rajoittamiseksi.”
Priorisointi laitonta"Resurssipulaan vedoten poliisi puolustaa rikosten priorisointia, sen valitsemista, mikä tutkitaan, mikä jätetään. ”Poliisi ei kuitenkaan tee väärin priorisoidessaan tehtäviään, tapahtuipa tämä millä tasolla tahansa”, kirjoittaa Helsingin Tomi Vuori.
Maan hallitus on toista mieltä.
Valtioneuvoston toukokuussa 2016 eduskunnalle antamassa sisäisen turvallisuuden selonteossa ei poliisille anneta tässä päätösvaltaa. Jos rikoksia ryhdytään priorisoimaan ”poliisitoiminnan painopisteet on määriteltävä poliittisessa päätöksenteossa.”.
Toisin sanoen priorisointi edellyttää lakien muuttamista. Selonteossa todetaankin varsin jyrkästi:
”Poliisilla on lakisääteinen velvollisuus tutkia sen tietoon tulleet rikokset.
Nykylainsäädännön mukaan poliisi ei juuri voi priorisoida rikostutkintaa jättämällä rikoksia tutkimatta.”Hallituksen ja poliisin tulkinnat priorisoinnin lainmukaisuudesta näyttäisivät siis olevan päinvastaiset.
–En näe asiaa sillä tavalla. Lain suomia keinoja tässä käytetään, Ari Karvonen sanoo, ja muistuttaa valtakunnansyyttäjänviraston antamista ohjeista, perusteista joilla esitutkinta voidaan rajoittaa jättää suorittamatta.
Syyttäjänviraston ohjeet eivät kuitenkaan voi syrjäyttää maan lakia."
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/20e1e4d7-7e50-4c28-8c77-07f41e2e0fa5