.Kommunistien vihalistalta osuu silmään erityisesti tohtorit pastorit insinöörit ja agronomit, lista piti katkaista merkkrajoituksen vuoksi loput näkyy ko. linkin sivustossa
Siperiaan karkoitettavat Seura 9 / 1992, sivut 6-12, 84- ja 10 / 1992, otsikko SIPERIAN LISTA"Kommunistinen Valpo keräsi teloitettavien ja Siperiaan karkotettavien suomalaisten nimet 1945-48. Vain osa listoista on jäljellä, valtaosan kommunistit hävittivät. Jäljellä oleva lista on 172 sivuinen ja sisältää noin 1700 nimeä. Käytännössä karkoitettavia olisi ollut monikymmenkertainen määrä. Eräistä kansoista ja ryhmistä Neuvostoliitto karkoitti 10-50 % Siperiaan, mukana lukuisia miehiä, naisia ja lapsia, kokonaisia perheitä. Tunnetuimpia Siperiaan lapsena karkoitettuja lienee Viron presidentti Lennart Meri. Huomattava osa karkotetuista kuoli ja osa listalle joutuneista olisi teloitettu jo Suomessa. Myös Itä-Euroopassa teloitettiin melkoinen määrä ihmisiä kommunistien pyrkiessä valtaan.
SEURAn pääkirjoituksesta 28.2.1992: "Tällä Siperian listalla on suomalaisen sivistyneistön isänmaanystävien parhaimmisto upseeristoa ja sosialidemokraattisia poliitikkoja lukuunottamatta. Heistä kerättiin varmasti omat listansa."
Siperian Lista
A
Aalto Pentti, 1917, yo, Hki
Aalto Yrjö L., 1893 kamreeri, Hki.
Aaltonen Erne Tuure, 1915, laskuttaja, Suolahti.
Aarnio Eino. Aarnio Jorma Heimo, 1913, yo, Hki.
Aarnio Olavi, 1916, yo, Kerava.
Ahmavaara Veli Eero, 1915, yo, Hki.
Aho Esa, 1911, farmaseutti, Oulu.
Aho Assar Arvid, 1902, yo.
Aho Mauno Verner, 1909, pastori, Pulkkila.
Aho Teppo Paavali, 1913, voim. op., Hki.
Ahonen Eino Arvi, 1909, ekonomi, Kaipiainen.
Ahti Aro Heikki, 1910, kirkkohran apul.li.
Ahonen Niilo Artturi, 1900, pankinjoht. Kerava.
Ahti Alvar Sakari, yo.
Aintila Urho Mikael, 1904, ekonomi, Hki.
Airaksinen Kalevi, 1911, yo, Hki, myöh. lainsäädäntöneuvos.
Airas Erkki Vilho, 1908, pastori, Hki.
Airas Kaarlo Olavi, 1910, pastori, Myllykoski.
Airas Pentti, 1916, rehtori, Mäntyharju.
Airio Pentti, 1914, yo, Hki.
Airola Arvo Johannes, 1902, dipl. ins.. Tre.
Aitola Matti Aleksanteri, 1910, fil. maist., Alavus.
Aittomäki Samuel Sakarias, 1917, dipl. ins., Kokkola.
Alaja Osmo Viktor Johannes, 1915, teol. tri., Hki, myöh. Mikkelin piispa
Ala-Kauppila Olavi, 1910, lääkäri, Myllykoski
Ala-Kulju Reino, 1898, rehtori, kansan-edustaja, Seinäjoki.
Alanen Aulis Johannes, 1906, fil. tri, Seinäjoki, myöh. professori.
Alanen Kalevi, 1913, yo, Hki.
Alanko Ilmari, 1904, ins., Rovaniemi.
Alava Lauri J., yo.
Alava Unto Kalervo, 1911, konttoripäällikkö, Tre.
Alestalo Aaro Arvo.
Alestalo Aarne Oskari, 1914, teol. yo, Hki.
Ali-Mattila Kaarlo Markus, 1913, metsän-hoit., Perho.
Ali-Mattila Kaarle, 1913, yo, Hki.
Ali-Melkkilä Rolf, yo.
Alm Johan Olavi, 1906, metsänhoit., Rovaniemi.
Alonen Olli Ilmari, 1916, res. vänr., Hki.
Alopaeus Karl Gustav, 1915, yo, Hki.
Alopaeus Tauno, Hki.
Annala Juho Anton, 1897, kansanedustaja, Teuva.
Ansama Allan Vilhelm.
Ansama Jaakko Henrik Rafael, 1914, toimistoap., Hki.
Ansten Hjalmar Johan-nes, 1898, pastori, Hki.
Antila Armas Valfrid, 1903, pastori, Paltamo.
Antila Arvo J., 1909, yo, Hki.
Antila Arvo Johannes, 1900, ekonomi, Hki.
Antila Jaakko, farmaseutti.
Antila Veli, osastopääll.
Antti Eeli E., kansakoulunopettaja.
Anttila Antti Johannes, 1911, yo, Hki.
Anttila Johannes Jaakko Evert. 1893, rehtori.
Anttila Paavo Pertteli, 1911, ins., Lapua.
Anttila Tauno Kalervo Samuel, 1913, agronomi, Teisko.
Anttinen Matti.
Anttinen Olavi, 1903, agronomi, Ruukki.
Anttinen Paavo, 1916, yo, Hki.
Araluoma Arvo, yo, Hki.
Arkela Lennart, lääketiet, lis., Nummi.
Arimo Atri Reino-Tapio, 1918, majuri, Sippola, myöh. kenraali.
Arjola Yrjö, nimismies, Joensuu.
Arkimo Erkki, 1903, opettaja, Oulu.
Aro Aarre, 1917, yo, Hki.
Aromaa Uuno Arvi, 1911. metsänhoitaja, Noormarkku.
Aropaltio Paavo, 1912. teol. yo, Hki.
Arppe Toimi Auvo Akseli, 1917, metsänhoitaja, Hki.
Arvela F. Fr., agronomi, 1909, Oulu.
Arvela Jorma Joonas Emil, 1914, metsänhoitaja, Taivalkoski.
Arvela Toivo Fr., 1909, yo, Oulu.
Arvelo Teppo Kusti, 1918, ekonomi, Hki.
Arvela Arvo Väinö, 1910, lääkäri, Hki.
Arvonen Viljo, ins. Vaasa.
Asikainen Erkki, 1909, yo, Hki.
Auer Väinö, 1895, professori, Hki.
Aukee Esko Jouko Juhani, 1914, metsänhoitaja, Hki.
Austin Hjalmar Johan-nes, 1898, kirkkoherra, Hamina.
Auvinen Esko, 1913, yo.
Auvinen Osmo Kalevi, 1917, lähettiläs, Savonlinna.
Auvinen Reino Juhani, 1917, rautatievirkamies, Kouvola.
Avela Olavi Sakari, 1904, ins., Tornio.
B
Bilund Hugo.
Björklund Birger, yo.
Blomstedt K.V. dos.
Boehm Erkki.
Brotherus Harry Johannes, 1892, tuomari, Hki.
Brotherus Hjalmar Viktor, 1885, professori, HKI.
C
Castren Paavo, 1912, lääkäri, Hki.
Castren Reino Jalmari, 1908, tekn. tri, Hki, myöh. Hgin apulaiskaupunginjohtaja ja metrotoimiston päällikkö.
Cleve Veikko Sakari, 1904, tilanhoitaja, Hamina.
D
Danielson-Kalmari J. valtioneuvos.
E
Eerola Aino, 1913, yo, Outokumpu.
Eerola K., tohtori, Pulkkila.
Eerola Reino, Eurajoki.
Eilala A., Merijärvi.
Einiö Eino Aarre, 1902, yo, Hki.
Eiramo Frans Johannes, 1907, ins., Oulu.
Eiro Olavi Veikko, 1907. dipl. ins., Hki.
Ekström Martin.
Eliala Yrjö Armas, 1911. voimistelunopettaja, Salo.
Ellonen Aarre Kustaa, 1908. lääkäri, Hki.
Ehnqvist Eljas T.F.
Elo Erkki J.K. 1909. Hamina.
Elo Martti Eemil, 1906, pastori, Voikkaa.
Elo Martti Vihtori, 19015 [1901 tai 1915], yo, Hki.
Elo Niilo, 1909, fil.maist. Hki.
Elo Paavo Elias Samuli, 1911, Hki.
Elomaa Olavi Kalervo, 1908. sähköttäjä, Lappila.
Elomaa Sulo Kaarlo, 1909. lääkäri, Ähtäri.
Elonheimo Viljo Adolf, 1903, kirkkoherra, Nurmo.
Elovaara Ensio, 1916, kirkkoherran apulainen, Lauttakylä.
Enkkelä Esko Kalevi, 1914, pastori, Hki.
Enkola Kurt, maist., Naantali.
Erich Rafael W., 1879, professori, Hki.
Erkkilä Eneas Eligius, 1907, metsänhoitaja, Hki.
Eronen Veli-Heikki Matti, 1918, opisk., Mikkeli.
Ervamaa (Ervast) Erkki Gunnar, 1915, pappi, Tervola.
Ervasti Tauno Ilmari, 1912, lääkäri, Hki.
Eskola Eino Esaias, 1912, dipl. ins., Vaasa.
Eskola Esko M., 1915, yo.
Eskola Pentti Olavi, 1915, dipl. ins., Hki.
Evola Rainer B., 1913, yo.
F
Fieandt Kai V. Johannes von, 1909, fil. kand., Hki, myöh. psykologian professori Helsingin yliopistossa.
Francke Mauritz, 1902, konttoripäällikkö.
G
Grotenfelt Kustavi, 1861, professori, Hki.
Grönlund Rolf Johan Albert, 1898, maisteri, Hki.
Grönroos Eino Klemens, 1902, yo. Leppävirta.
Grönroos Topi, 1905. yo, Hki.
H
Haahtela Kauko Kalervo, 1906, maist. Turku.
Haapalainen Toivo Emil, 1915, yo, Hki.
Haapamäki Martti Eemeli, 1912, metsänhoitaja, Rovaniemi.
Haapasalo Pentti Johannes, 1914, kirkko-herran ap., Nokia.
Haapio Martti Vilhelm, 1909, kirkkoherran ap., Laitila.
Haaramo Tauno Ilmari, 1907, lehtori, Jyväskylä.
Haaramo Toivo Onerva, 1905. lehtori, Seinäjoki.
Haataja Eljas, 1906. tarkastaja, Hki.
Haavisto Toivo Aimo, 1907. pastori, Pyhältö.
Haavio Matti Henrikki, 1899, dosentti, Hki, myöh. professori ja akateemikko.
Haikola Lauri R., 1917, yo, Hki.
Hakala Antti Ilmari, 1906, kirkkoherra, Vaalijoki.
Hakala Lauri Eero, 1914, agronomi, Orimattila.
Hakala Maini Lennart, 1914, yo, Hki.
Hakala Tauno Samuli, 1911, prokuristi, Kannus.
Hakola Veli Lennart, yo.
Hakkala Oiva, 1910, Hki.
Halila Jouko J., 1916, yo, Hki.
Halima Aarne Olavi, 1914, opettaja, Valkeakoski.
Hallakorpi l., professori.
Hallikorpi Kaarlo, maisteri.
Haima Eino, pastori.
Halme Aarne, 1910, yo, Hki.
Halme Aatto Ivari Lennart, 1909, agronomi, Lammi.
Halme Erkki Hannes Pellervo, 1914, maat. metsät, kand., Hki.
Halme Kalervo Ahti Aulis, 1914, yo, Hki.
Halonen Arvo Oskari Olavi.
Halonen Esko Juhani, 1916, ekonomi, Oulu.
Halonen Pentti Ilmari, 1914, kir. tri, Hki.
Hankala Olli, 1918, yo, Hki.
Hankomäki Veikko Pellervo, 1912, yo, Kyrö.
Hannen Gustaf Adolf, 1902, ekonomi, Hki.
Hannuksela Sakari Herman, 1906, lääkäri, Suonenjoki.
Hapuoja Esko, 1916, opettaja, Oulu.
Harala Alpo S., 1913, yo, Hki.
Harja Viljo, 1905, agronomi, Jokioinen.
Harjanne Eero Tapio.
Harju Tauno Heikki, 1912, yo, Kuortane.
Harju Teuvo Esa, 1914, yo, Hki.
Harmaja Tapani Kaarlo Arvid, 1917, yo, Hki.
Harmia Aarne Gustaf, 1904, agronomi, Tuusula.
Harska Armas Adolf, 1912, Mynämäki, metsänhoitaja, Savonlinna.
Hartikainen Johannes Gabriel, 1906, hovioik. ausk., Viipuri.
Hartikainen Martti Immanuel, 1908, lääkäri, Taavetti.
Harviainen Mauri Mikael, 1914, pappi, Kuopio.
Hartio Tauno Aarre Kullervo, 1903, Ins., Hyvinkää.
Haukkovaara Lauri P., 1917, yo, Hki.
Hauni Aake Iisakki, 1912. opettaja, Hki.
Hauru Veikko Johannes, 1913. maisteri, Hki.
Hautala Kustaa, maisteri, Hyvinkää.
Hautamäki Leevi Johan-nes, 1915, yo, Seinäjoki.
Havala Ilo Ilmari, yo, Hki.
Havulinna Veikko Talvi Tapio, 1915, yo, Hki
Heikinheimo Lauri Onni Jaakko, 1917, yo, Hki
Heikinheimo Martti Johannes, 1901, lääkäri, Alajärvi
Heikkilä Eero Antero 1914, yo, Hki.
Heikkilä Esa Antero 1920, opettaja.
Heikkilä Kaarlo Pentti Uolevi, 1914, pastori Kitee.
Heikkilä Pentti Reino 1915, yo, Hki.
Heikkilä Seppo E., yo, Hki.
Heikkilä Tarmo Veikko 1913, yo, Hki.
Heikkilä Tauno, 1916, yo, Hki.
Heikkinen Arvo Veikko 1913. yo, Hki.
Heikkinen Viljo, 1914. ins., Kuopio.
Heikkinen Viljo, 1911, yo, Hki.
Heikkinen Viljo P., 1911, yo, Hki.
Heikura Tuomo Otavi, 1895, lehtori, Kotka.
Heilala Antti Johannes, 1909, lääkäri, Ruukki.
Heilala Eero Ilmari, 1914, ekonomi, Hki.
Heimolainen Bernhard, 1896, eversti, Lappeenranta.
Heinonen Kalle Jorma, 1913, yo, Hki.
Heinonen Kaarlo Tauno Kalervo, 1906, hovioik. ausk.
Heinonen Tulo Albert, 1903, talouspäällikkö, Kalliosuo.
Heinonkoski Jorma Tapio Johannes, 1910, ekonomi, Hki.
Heinricius Lauri Pietari, 1905, maisteri, Hki.
Heiskanen Pentti Jorma, 1914, kirkkoherra, Parkano.
Heiskanen Sulo Yrjö, 1907, lääkäri, Kuopio.
Heiskanen Unto Alpo, 1914, agronomi, Mustasaari.
Heiskanen Unto Päiviö, 1911, yo, Hki.
Heiskanen Yrjö H., 1914, yo, Hki.
Hela Ilmo, 1915, fil. tri., Hki, myöh. ylijohtaja ja akateemikko.
Helanen Vilho Veikko Päiviö, 1899, fil. tri., Hki.
Helasvaara Kustaa Emil, 1910, yo, Hki.
Helasvuori Reino A. 1917, yo, Hki.
Helkavaara Tauno Johannes, 1907, kemisti, Tre.
Helle Hannu, 1915, farmaseutti, Hki
Helle Kaarlo, 1917, yo
Helle Sakari Väinämö, 1915, fil. kand. Kouvola
Helomaa Viljo Ilmari, 1904, varatuomari, Hki
Helpinen Risto Veikko, 1909, fil. maist, Oulainen
Heporauta Jouko Ilari, 1914, konttoripäällikkö, Hki
Herttua Pentti Jouko, 1909, lehtori, Seinäjoki
Hermaala Atso Juhani, 1914, metsänhoitaja, Sotkamo
Hertzen Gunnar Emil von, jääkärimajuri
Herva Olli Erkki, 1916, yo, Hki
Hiekkala Aaro Ilmari, 1911, metsänhoitaja, Kemijärvi
Hietakari Eero Olavi, 1907, fil. kand, Hki
Hietalahti Paavo Juhani, 1914, yo, Iitti
Hietanen Antti, 1916, yo, Hki
Hietanen Eino Kalervo, 1910, ins, Hki
Hietaranta Reino Johannes, 1912, fil. kand, Kouvola
Hietala Harri H, 1914, hammaslääkäri, Hki
Hiidenheimo Mauri Israel, 1904, kirkkoherra, Aitolahti
Hiippala Reino W, 1914, yo, Jyväskylä
Hiissa Kalle J, 1917, yo, Hki
Hillu Paavo P, yo
Himanen Toivo Lemmitty, 1905, yo, Mikkelin mlk
Hinkka Jouko Jalo, 1913, fil. maist, Turku
Hintikka Viljo Olavi, yo
Hinttula Pentti Oskari, 1912 ins. Kokkola
Hirva Kaarlo Armas, 1913, sähköttäjä, Hyrynsalmi as.
Hirvas Agaton Simeon, 1901, agronomi, Hki
Hirvonen Kauko Olavi, 1912, pastori, Lapinlahti
Hissa Pentti Kullervo, 1904, kauppat. kand, Lapua
Hokkala Oiva Niilo, yo
Holma Antti Iisakki, 1916, yo
Holtari Toivo, 1898, hotellinjohtaja, Aulanko
Hongisto Eero Tapani, 1913, metsänhoitaja, Kivijärvi
Honka Kaarlo Johannes, 1913, yo, Hki
Honkalo Olli
Honkanen Eino Johannes, 1917, yo, rajaseutupastori, Hki
HOnkanen Ilmari Kalervo, 1909, ekonomi, Hki
Honkaranta Ilmari, 1913, yo, Hki
Honkasalo Pauli, kirkkoherra, Pudasjärvi
Honkasalo Tauno Bruno, 1912, fil. maist. Hki
Honkavaara Erkki Johannes, 1912, yo, Hki
Honkavaara Pentti Kalervo, yo
Hornio Kaarlo Viljo Napoleoni, 1914, yo, Hki
Hormasalo Esko Juha Jalmari, 1913, agronomi, Jokioinen
Hotti Väinö Edvard, 1908, kirkkoherra, Anttola
Huhta Kustaa Ilmari, 1903, kirkkoherra, Pattijoki
Huhtala Reino Kustaa Viktor, 1911, pastori, Rovaniemi
Hulkko Eino Eero Kalervo, 1917, metsänhoitaja, Kemijärvi
Hulkko Kullervo Kuudes Veikko, 1914, pappi, Kemijärvi
Hulkko Otto Ilmari, 1908, kirkkoherra, Kemijärvi
Humppila Jorma HR, 1911, yo, Hki
Huotari Matti Johannes, 1914, vak. virk, Oulainen
Hurmerinta Lauri Arvid, 1913, sähköttäjä, Nurmes
Hurskainen Veikko J, 1902, yo
Huttunen Antti Sakari, 1905, lehtori, Loimaa
Huttunen Arvi Daniel, 1910, toimittaja, Hki
Huttunen Martti Johannes, 1911, pastori, Kuopio
Huttunen Aarne Johannes, 1908, lääkäri, Kemijärvi
Huttunen Veikko Johannes, 1912, kirkkoherra, Sotkamo
Huuri Kalervo, 1908, fil. kand. Hki
Huuskonen Arvi Johannes, 1902, lääkäri, Nurmes
Hyppölä Kalervo Onni, 1914, yo, Hki
Hytönen Mikko Kullervo, 1912, yo, Hki
Hyvämäki Lauri Elias Gottlieb, 1913, toimittaja, Hki, myöhemmin professori, Vaaran vuodet -teoksen kirjoittaja
Hyvärinen Heikki Antti, 1903, kirkkoherra, Haukipudas
Hyvärinen Immanuel, 1897, kirkkoherra, Kuopio
Hyvärinen Viljo Olavi, yo
Häkkinen Antti Sakari, 1909, agronomi, Ruovesi
Hämäläinen Erkki Johannes
Hämäläinen Simo T, 1913, fil. kand. Rovaniemi
Hänninen Erkki M, 1912, yo, Hki
Hänninen Viljo B
Härkönen E, ins
Härkönen Iivo, 1915, kirjailija, Hki
Härkönen Toivo J, yo, myöh teollisuusneuvos
Härmä M J, res. kornetti
Härmä Tarmo K T, 1916, yo, Kokemäki
Hätesko Ilari, yo
Häyrinen Eino Johannes, 1914, pappi, Riistavesi
Häyry Kaarlo Olavi, 1909, agronomi, Hki, myöh. kauppaneuvos
Häyry Vilho Nikolai, 1906, toimitusjohtaja, Forssa
I
Ijäs Viljo Olavi, 1914, ekonomi, Hki
Ikola Martti V, 1919, yo, Hki
Ikonen Erkki Lennart, yo
Ikonen Johan Erki, 1908, ekonomi, Myllykoski
Ilmonen Pentti Voitto J, 1908, yo, Hki
Ilveskorpi Martti, 1908, fil. maist. Kauniainen
Ilvesoksa Martti, 1911, yo, Hki
Immala Kalle Olavi, 1915, asutustark, Turku
Immonen Aarne Johannes, 1912, yo, Hki
Immonen Antti, 1916, yo, Hki
Inkilä Into Aulis Edvard
Inkilä Oiva V, 1916
Ipatti Vihtori, 1907, hovioikeuden auskultantti, Kajaani
Isokallio U K Olavi, 1911, yo, Hki
Isola Väinö Jaakko, 1909, nimismies, Kempele
Isoluoma Pentti Mikael, 1915, opettaja
Isomaa Elis Nikolai, 1912, yo, Hki
J
Jaakkola Aarne Ensio, 1912, yo, Hki
Jaakkola Lauri, 1911, yo, Hki
Jaakkola Niilo Johannes, 1904, hovioikeuden auskultantti, Hki
Jaatinen Matti TAuno, 1910, voimistelunopettaja, Kajaani
Jalanti Tauno Ilmari, 1903, entinen ministeri, Hki
Jalavisto, Sven Ille, 1905, dipl. ins. Hki
Jalkanen Väinö Kustaa, 1902, agronomi, Viitasaari
Jalli Yrjö Toivo Ilmari, 1906, fil. kand, Järvenpää
Jalovaara Esko Armas, 1905, ins, Vilppula
Jamalainen Eino Armas, professori, Tikkurila
Jaskari Arvi, 1908, agronomi, Pitäjänmäki
Jaskari Martti Johannes, 1907, kirkkoherra, Karvia
Jaskari Mikko, 1902, nimismies, Nurmo
Joensuu Matti Heikki Sakari, 1915, yo
Joensuu Oiva Ilmari, 1915, yo, Hki
Jokela Aatto Manne Samuel, 1916, yo, Hki
Jokela Johannes, 1905, lääkäri, Oulu
Jounela Aarne Antero, 1901, agronomi, Kemi
Jounela Aarno Iivari, 1915, yo, Hki
Jounela Einari, tohtori
Jounela Erkki Albert, 1912, dipl. ins. Hki
Jounela Frans Einari, 1900, lääkintäeversti, Oulu
Jousimaa Matti Juhani, 1908, pappi, Forssa
Joutsiniemi Lasse, 1912, yo, Hki
Juntunen Eino Antti, 1911, ekonomi, Kajaani
Juntunen Tauno Artturi, 1912, ins, Kajaani
Juppala Jaakko Ilmari, 1909 agronomi, Pori
Jussila Erkki Matias, 1902, ins. Jyväskylä
Jussila Martti Erkki, 1910, dipl.ins. Urjala
Juula Olavi Armas, 1910, rautatievirkamies, Hki
Juvala Juho Olavi
Juvonen Toivo, 1916, yo, Hki
Jänne Erkki Antero, 1912, hovioik. ausk., Kotka
Jäntti Kalevi, 1911, fil.maist. Hki
Jäntti Lauri Olavi Aapeli, 1911, maisteri, Tre
Jäntti Yrjö Aarne, 1905, kustannusjohtaja, Hki
Jäppinen Ahto Kalervo, 1908, ins., Hki
Järvelä Heikki, ins. Tre
Järveläinen Kalevi Kaarlo, 1916, yo, Hki
Järveläinen Paavo Veikko, 1917, yo, Hki
Järveläinen Tauno Adam Magnus, 1916, yo, Hki
Järvenkylä Yrjö Tapio, 1909, fil. tri, Hki
Järvenpää Paavo, 1911, metsänhoitaja, Hämeenlinna
Järventaus Arvi, kirkkoherra, Kerava
Järvi Upo Olavi, 1908, piiritarkastaja, Vaasa
Järvi V, yo
Järvilehto Niilo Ilmari, 1901, vt henkikirjoittaja, Ähtäri
Järvinen Aarre Sakari Elis, 1910, lääkäri, Hki
Järvinen K, professori
Järviä Jouko Kalervo, 1914, dipl. ins. Ruovesi
Jääskeläinen Arvo Harald, 1904, kouluhallituksen tark, Hki
Jääskeläinen Juhani, 1907, kirkoherra, Karstula
Jääskeläinen Matti, 1906, ins, Turku
Jääskeläinen Pekka, 1906, rautatievirk, Hki
Jääskeläinen Vesa, 1919, yo, Haapavesi
....
Posted by seura92 at 4:29 AM"
http://siperiaan.blogspot.fi/2007/02/siperiaan-karkoitettavat.html.