Pillerirallilla kohti onnelaa.. tai sitten ei...
Juuri luin uutisen:
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/104722-750-%E2%82%ACkk-kannabislaakkeeseen-%E2%80%93-sossu-maksaa"Korkein hallinto-oikeus on päättänyt, että vahvaa ja kallista kipulääkitystä tarvinnut henkilö on oikeutettu satojen eurojen kuukausittaiseen toimeentulotukeen takautuvasti. Kyse on kymmenestä kuukaudesta vuosina 2007 ja 2008."
"Kolarissa vuonna 2002 loukkaantunut henkilö kertoo käyttäneensä yksityislääkärin määräämään kannabista sisältävään lääkkeeseen noin 750 euroa kuukaudessa. Hän oli kertomansa mukaan joutunut ottamaan pankkiluottoa voidakseen ostaa tarvitsemaansa lääkettä ja oli velkaantunut paitsi pankille myös apteekille, kertoo Edilex.
Toimeentulotukilaskelmissa lääkemenoiksi oli hyväksytty aiemmin 50 euroa, koska henkilön oli edellytetty voivan käyttää tavanomaisia kivunhoidossa käytettäviä lääkkeitä."
Ihan tiedoksi sieppaan otteen tästä toimeentulotuesta:
"Toimeentulotukilaissa säädetty, vuosittain kansaneläkeindeksillä tarkistettava perusosa on perustoimeentulotuen pohja. Täysi perusosa on vuonna 2010 yksin asuvalla ja yksinhuoltajalla 417,45 euroa kuukaudessa.
Toimeentulotuki 1.1.2010 lukien (Kuntainfo 8/2009)
Perusosalla toimeentulotuen saajan pitää kattaa:
* ravintomenot
* vaatemenot
* vähäiset terveydenhuoltomenot * henkilökohtaisen puhtauden ja kodin puhtauden menot
* paikallisliikenteen maksut
* lehtitilaukset
* televisiolupa
* puhelimen käyttö
* harrastus- ja virkistystoiminta.
Perusosan lisäksi
perustoimeentulotukea annetaan asumismenoihin, kuten vuokraan tai vastikkeeseen, vesimaksuun, lämmitykseen, sähkölaskuun ja kotivakuutusmaksuun sekä
vähäistä suurempiin terveydenhuollon menoihin."
Ei sovi mun järkeen, että voidaan hyväksyä ainoastaan murto-osa lääkemenoista. Ja sekin vielä että kyseessä on aivan selvästi toimeentulotukiasiakkaan näkökulmasta vähäistä HUOMATTAVASTI suuremmat terveydenhuollon menot. Tuossa ei pitis olla mitään epäselvää, mutta niin vaan piti korkeimman hallinto-oikeuden päätös siihen saada.
Toissijaista uutisessa on se, että lääke sisältää kannabista, mitä väliä sillä on jos ihminen sitä tarvitsee ja sillä särky lakkaa.
Tuo seikka, että lakia voidaan noin tulkita, antaa kyllä mahdollisuuden sitä eräissä tapauksissa tulkita sitten päinvastaisesti, ja hyvinkin höllästi.
Tuossa toimeentulotukilaissa ei lue, että perustoimeentulotukea annettaisiin osittain, tai harkinnanvaraisesti vaan yksinkertaisesti että ANNETAAN, jolloin (ainakin mitä minä tiedän) laskut hyväksytään ihan täysimääräisinä.
Perusosan lisäksihän on olemassa täydentävää ja ehkäisevää toimeentulotukea, mutta tässä ei ole niistä kyse. Tai voisihan niitäkin osaltaan soveltaa, esim. kohtaa:
"Täydentävään toimeentulotukeen sisältyvät erityismenot, joita ovat
* lasten päivähoidon maksu
* ylimääräiset asumiskustannukset (esimerkiksi muuttokustannukset)
* erityistarpeista ja -oloista aiheutuvat menot."
Ei millään sossunvirkailijalla saa olla sellasia oikeuksia että voi edellyttää henkilön voivan käyttää tavanomaisia kivunhoitoon käytettäviä lääkkeitä. Tuskin lääkärikään on ensisijaisesti noin vahvaa lääkettä määrännyt, ja lääkäri kai sen viimekädessä kuitenkin päättää mikä on potilaalle oikea lääkitys.