Jotenkin tästä suojainfarssista tulee mieleen tankki täyteen hahmo Sulo Vilën, jonka elämänfilosofia oli
"kun sai niin halvalla" ja jälki on sitten sen mukaista
HS:n haltuun saamat Huoltovarmuuskeskuksen luvut paljastavat, miten vähän Suomen valtiolla oli kasvosuojaimia koronakriisin iskiessä päälleKoko maailma haalii nyt suojatarvikkeita kovassa kiireessä koronavirusta varten. Oliko Suomen silti tarpeellista ostaa tuotteita isoilla etukäteismaksuilla ja tarkistamatta?
Huoltovarmuusvaraston lisätarvikkeet tarjosivat lopulta vain vähän lisäaikaa. Akuutti pula syntyi etenkin hengityssuojaimista.Julkisuudessa on ihmetelty, miksi Huoltovarmuuskeskus ei ole tilannut suojavarusteita alan vakiintuneilta toimijoilta."Esimerkiksi veritesteihin erikoistuneen PAL Finlandin johtaja Jarno Verso kertoo, että yhtiö tarjosi tuotteitaan Huoltovarmuuskeskukselle maaliskuun lopussa. Hänen mukaansa yritys oli yksi useista tarjoajista, joita Huoltovarmuuskeskus tarkasteli.
”
Meille ilmoitettiin, että he saivat tuotteita halvemmalla. Nyt julkisuudessa esillä ollut hinta on moninkertainen siihen nähden, mitä me tarjosimme”, Verso sanoo.
Hän viittaa viiden miljoonan euron summaan, jonka Huoltovarmuuskeskus maksoi yrittäjä Onni Sarmasteelle.
HS on kuullut vastaavia kertomuksia muiltakin yrityksiltä. Esimerkiksi Helsingin kaupungille tavaroita toimittavien MedKitin ja Lakkapään edustajat kertovat, että ne tarjosivat tuotteita julkiselle sektorille jo helmi-maaliskuussa melko hyvissä ajoin.
Hinnat olivat tuolloin paljon halvemmat ja saatavuus parempi. Lakkapään toimitusjohtajan Jukka Lakkapään mukaan osa julkisen sektorin toimijoista kieltäytyi tilauksista, koska ne uskoivat saavansa tuotteita valtion kautta.
Yle taas kertoi torstaina, että lääkelaitteiden osia valmistava Optinova oli tarjonnut apuaan Huoltovarmuuskeskukselle, mutta Huoltovarmuuskeskus kieltäytyi."
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006471539.html