Tätä kai voi sanoa hyvällä syyllä innovaatioksi
”Nykäise narusta, virpoja!” - Kuopiolaisen Jeren kerrostaloasunnon parvekkeella on kekseliäs rakennelma virpojia vartenKuopiolaisen Jere Veijalaisen, 23, pääsiäisparveke houkutteli virpojia jopa toisista kaupunginosista asti.
Palmusunnuntaina Jeren ja Miikan parvekelaatikko täyttyi hienosti koristelluista virpomisoksista. Oikealla kori, jolla virpojat saivat palkkansaVinssi ja kilikello"Vielä pari pääsiäistä sitten Jere ja Miika asuivat luhtitalossa, joten virpojien helppo oli helppo tulla ovelle.
– Ei ollut alaovia lukossa. Kävin vielä laittamassa kadunvarteen kyltin, että saa virpoa.
Muutettuaan nykyiseen kerrostaloasuntoonsa Jere huomasi, että virpojien reitti oli tukossa.
– Nyt on ovisummerit, eikä kukaan kehtaa soittaa summeria virpomisen takia.
Hän päätti auttaa pikkunoitia, jotka saavat virpoa pihalla. Jo viime vuonna Jere laski ensimmäisen kerroksen asuntonsa parvekkeelta narun avulla kassin, jossa oli virpojien palkka.
– Piti äkkiä keksiä joku ratkaisu, hän naurahtaa.
Tänä vuonna valmistelut alkoivat ajoissa ja tulos on entistä kauniimpi ja toimivampi: kahvipusseista tehty kassi on vaihtunut narsissein koristeltuun koriin, ja kun virpoja vetää höyhenkoristeisesta narusta, kilikello hälyttää Jeren palkanantoon parvekkeelle. Korikaan ei laskeudu vain narun varassa vaan Miika rakensi sitä varten vinssin.
Tänne virpojat ovat todella tervetulleita!Jere Veijalainen koristeli jo vuosi sitten parvekkeensa kauniin houkuttelevaksi. Virpojia tuli silloinkin eri puolelta KuopiotaVirpojia kaukaa"Hän on yllättynyt siitä, miten paljon huomiota hänen Puskaradio-ryhmään laittamansa video on saanut.
– Olen aivan häkeltynyt vastaanotosta, hän sanoo ja kertoo jonkun heti kysyneen, onko koristeltu parveke sama kuin viime vuonna. Kommenteista hän päättelee, että osa virpojista tulee jopa muualta Kuopiosta eikä vain Uusi-Haapaniemen kaupunginosasta.
– Jotkut ovat kommentoineet, että tämä on ollut lapsille ikimuistoinen kokemus.
Jere tietää, että kaikki eivät pidä virpojista. Hän toivoo, että kaikki olisivat kuitenkin ystävällisiä lapsille, vaikka joutuisivatkin torjumaan virpojat.
– Ei virpomisesta välttämättä tarvitse tykätä, mutta toivon ettei lapsille purettaisi kiukkua, hän sanoo ja toivottaa kaikille hyvää pääsiäistä."
https://www.iltalehti.fi/asumisartikkelit/a/15d45fa1-f3c2-4925-9f8a-ddc8bf7f4999