.Mauno Koivisto 1923–2017 – Suomi menetti parlamentarismin isän"Mauno Koivisto tuli tunnetuksi Suomen viimeisenä vahvan presidentinvallan käyttäjänä. Toisaalta hän johti presidentin valtaoikeuksien järjestelmällistä riisumista. Koivisto siirsi valtaansa pääministerille. Elämäntyön keskeisiä saavutuksia oli Suomen poliittisen järjestelmän parlamentarisoiminen. Valtakaudellaan 1982–94 Koivisto luotsasi Suomen kylmän sodan päättymistä seuranneesta käymistilasta Euroopan unioniin.
Mauno Koiviston poikavuodet päättyivät alle viikkoa hänen 16-vuotispäivänsä jälkeen alkaneeseen talvisotaan. Hän työskenteli vapaaehtoisena kotikaupunkinsa sammutusjoukoissa ja näki läheltä pommien jäljet.
Jatkosodassa Koivisto palveli aluksi vapaaehtoisena Itä-Karjalan sammutusjoukoissa. Asevelvollisuusiän saavutettuaan hänestä tuli pikakiväärimies, joka taisteli osan ajasta kuuluisassa Lauri Törnin yksikössä.
Koiviston panosta arvostettiin veteraanipiireissä sotien jälkeenkin, ja se antoi hänelle poliittista tukea yli puoluerajojen. Historiallisena kuriositeettina muistetaan hänen pikakiväärinsä, joka löytyi syksyn 1944 asekätköstä lähes puoli vuosisataa myöhemmin.
Koivistonkin suosion uumoiltiin karisevan, kun hänet keväällä 1979 nimitettiin uudelleen pääministeriksi. Toinen öljykriisi oli pian käsillä. Afganistanin sota ja euro-ohjukset kiristivät suurvaltasuhteet taas äärimmilleen.
Koiviston ja Kekkosen välitkään eivät olleet lämpimät. Valtiosääntöoikeudellisesti historiallinen yhteenotto tapahtui lopulta keväällä 1981. Vanheneva presidentti oli päättänyt suistaa kruununprinssin jalustaltaan ja kehotti tätä jättämään eroanomuksensa.
Tuon ajan Suomessa UKK:n sana oli laki. Koivisto reagoi kuitenkin tilanteeseen täysin poikkeuksellisesti ja ilmoitti, ettei aio erota. Hänen tulkintansa mukaan hallituksella oli yhä takanaan eduskunnan enemmistön tuki.
Kekkonen olisi voinut hajottaa eduskunnan ja määrätä uudet vaalit, mutta hänestä ei enää ollut siihen.
Kun presidentin terveys seuraavana syksynä lopullisesti petti, Koivisto sai vallantavoittelussa selvän etulyöntiaseman. Hän oli jo henkisesti nujertanut sekä Kekkosen että tämän ympärille syntyneen tukimiesten verkoston.
Talven 1981–82 vaalikamppailusta tuli jännitysnäytelmä, jossa viimeiseen asti pelättiin tai toivottiin Neuvostoliiton jonkinlaista väliintuloa. Kahden vuosikymmenen takainen nootti oli jättänyt suomalaisiin syvän trauman.
Koivisto kuitenkin voitti. Hän sai 145 valitsijamiestä ja lähes 46 prosenttia äänistä. Äänikuningatar Tellervo Koivisto keräsi valitsijamiesehdokkaana yli 50 000 ääntä. Puhuttiin Koivisto-ilmiöstä.
Itäinen naapuri hyväksyi tappionsa. Sen oma suosikki Ahti Karjalainen ei ollut päässyt edes ehdokkaaksi.
Sisäpolitiikassa 1980-luvusta tuli uudenlaisen vakauden vuosikymmen. Hallitukset istuivat keväästä 1983 alkaen aina täyden vaalikauden.
Suomelle alun perin vieras käytäntö vakiintui ja jatkui katkeamattomana kaksi vuosikymmentä. Mahdollisuudet pitkäjänteiseen politiikan tekoon paranivat olennaisesti.
Kehitystä vahvistivat myös Koiviston ensimmäisellä kaudella käynnistetyt valtiosäännön muutokset. Määrävähemmistösäädösten poistaminen vei oppositiolta jarrutusmahdollisuuden. Valtaa siirrettiin pois myös presidentiltä.
Hallituksen muodostamisessa murrettiin kaksikin eri tabua. Koivisto nimitti hallitukseen 1983 Suomen maaseudun puolueen ja 1987 kokoomuksen. Kumpikaan ei ollut perinteisesti Neuvostoliiton mieleen, joten ratkaisuilla lavennettiin ainakin henkisesti myös ulkopoliittista liikkumatilaa.
Smp:n vetäminen hallitusvastuuseen oli samanlainen kesytyskeino, jota Koiviston edeltäjät olivat soveltaneet kommunisteihin. Puolueen perustaja Veikko Vennamo oli kuitenkin henkilöitynyt niin voimakkaasti presidentti Kekkosen antiteesiksi, että ratkaisu tuskin olisi ollut mahdollinen aiemmin.
Koiviston kauden ehkä suurin sisäpoliittinen jännite kulki hänen ja keskustaa johtaneen Paavo Väyrysen välillä. Väyrynen oli esikuvansa Kekkosen tavoin etsinyt liittolaisia vientiteollisuudesta jo pyrkiessään estämään Koiviston valinnan.
Väyrysen ympärille ryhmittynyt teollisuusmiesten ja porvaripoliitikkojen piiri laati 1986 keskinäisen sopimuksen, jonka mukaan he pyrkisivät muodostamaan vaalien jälkeen keskustan, kokoomuksen ja rkp:n yhteisen hallituksen.
Koivisto sai hankkeesta vihiä ja sydämistyi. Hän etsi liittolaisen vanhalta kotikentältään Suomen Pankista. Kokoomuspuolueessa jo taka-alalle siirtynyt Harri Holkeri muodosti yllättäen kokoomuksen ja sosiaalidemokraattien yhteishallituksen. Nyt sinipunaksi ristittyä aseveliakselia oli kokeiltu viimeksi yöpakkasten aikaan 1958–59.
Kokoomus oli ollut oppositiossa 21 vuotta.
Jälkimaailma on arvostellut Koivistoa siitä, ettei hän antanut avoimempaa tukea esimerkiksi Baltian maiden itsenäisyysliikkeille. Koivisto itse korosti varoneensa rohkaisemasta ketään konflikteihin, joissa Suomi ei pystyisi heitä auttamaan.
Hän osoitti kuitenkin pyyteetöntä solidaarisuutta rajan taakse jääneille inkeriläisille. Suomalaisista sukujuurista tehtiin 1990-luvun alussa maahanmuuttoon oikeuttava peruste samaan tapaan kuin saksalaisuudesta Saksassa. Myöhemmin on ilmennyt, että tv-haastattelussa julkistettu operaatio oli paljon huolellisemmin valmisteltu kuin aikalaiset luulivat.
Vaikka Koivisto korostikin ulkopolitiikassa jatkuvuutta ja vakautta, hän oli tilanteen tullen valmis hyvinkin nopeaan reagointiin. Syyskuussa 1990 Suomi ilmoitti luopuvansa pääosin rajoituksista, jotka puolustusvoimille oli määrätty Pariisin rauhassa. Koivisto ilmoitti myös Suomen pitävän YYA-sopimuksen Saksaa koskeneita kohtia vanhentuneina. Neuvostoliitto protestoi, mutta voimattomana.
Elokuussa 1991 Moskovassa tapahtunut vallankaappausyritys oli osoitus niistä vaaroista, joita Koivisto oli pelännyt. Hän tunnusti myöhemmin, että sen aiheuttama shokki oli ratkaiseva sysäys hakea Suomen EU-jäsenyyttä.
Suomi koki 1990-luvun alussa myös suuren vapautumisen nurjan puolen. Koiviston rooli on herättänyt tässä suhteessa usein keskustelua.
Leimallisesti presidentin mieheksi mielletyn Holkerin hallitus oli ryhtynyt 1987 nopeasti vapauttamaan rahamarkkinoiden säätelyä. Lisääntyvä lainaraha loi vaurauden illuusion, jota vielä voimisti korkeaksi määritelty markan kurssi. Maailmanlaajuinen taantuma, idänkaupan romahdus ja kotoinen pankkikriisi syöksivät Suomen 1991 poikkeuksellisen syvään lamaan.
Talouspolitiikan hoito ei kuulunut presidentille, mutta Koivisto nautti vanhana pankkimiehenä tässä suhteessa poikkeuksellisen suurta arvovaltaa. Hän oli uskonut vahvaan markkaan ja vastustanut kilpailukyvyn hankkimista toistuviin devalvaatioihin perustuvalla tekohengityksellä.
Vuosien 1991–93 kriisissä vahva markka koki täydellisen haaksirikon. Voidaan silti kysyä, ennakoiko oppi jo myöhempää euroaikaa.
Valtion säästötoimien on usein moitittu pahentaneen lamaa entisestään. Koiviston mukaan sille ei syvimmässä kriisissä ollut vaihtoehtoja. Ulkomaisen lainan saanti uhkasi jo tyrehtyä.
Niukan ilmaisun miehenä tunnettu Koivisto rohkaisi kansaa muistuttamalla, miten paljon pahemmassakin liemessä aikanaan oli oltu.
Koivistolla olisi halutessaan ollut mahdollisuus vielä kolmannelle kaudelle. Vallasta kiinni pitäminen olisi kuitenkin ollut vastoin kaikkea sitä, mitä hän edusti.
Virkakautensa päätyttyä Koivisto oli lähes 40 vuoteen ensimmäinen emeritus-presidentti, joka pystyi jatkamaan yhteiskunnallista vaikuttamista. Hän ehti kirjoittaa virkavuosiltaan muistelmateokset, jotka perustuivat poikkeuksellisen tarkkaan dokumentointiin. Koivistolla oli tapana jopa nauhoittaa käymiään keskusteluja."
http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/mauno-koivisto-19232017-suomi-menetti-parlamentarismin-isan/759689/Mauno Koivisto on kuollut Anssi Joutsenlahti
"SMP:n oli myös tekemässä Mauno Koivistoa presidentiksi ja hänen valitsijamiesehdokkaanaan SMP:n listalla sain olla muun delegaation mukana vastaanottamassa häntä puhetilaisuuteen Porin rautatieasemalla. Hänhän tuli valituksi suurella enemmistöllä, tosin SMP sai hänelle vain yhden valitsijamiehen Pekka Vennamosta.
Tietysti sitten kansanedustajakauteni loppuun asti saimme aina kutsut presidentinlinnaan itsenäisyyspäivän vastaanotolle eli viisi kertaa olimme juhlimassa Koivistojen isännöiminä. Ja tietysti nyt eduskunnan edelliskauden aikana Koivistot olivat itsenäisyyspäivän jumalanpalveluksissa ja itsenäisyyspäivän vastaanotoilla joihin sain taas osallistua, nyt eduskunnan puhemiehistössä.
Näin Mauno Koiviston poismenon myötä on yksi aikakausi poistunut maamme historiaan, enää ei ole jäljellä näin korkeassa asemassa ollutta sotiemme veteraania niin presidenttinä tai pääministerinä"
http://anssijoutsenlahti.blogspot.fi/2017/05/mauno-koivisto-on-kuollut.html.