1
Vaasan sosiaalipalvelut / Re: Kondis-hanke
« on: 01. 06. 2007 16:04 »
Kasarmialue on vain valitettavasti rollattorilla kulkavalle periferiaa vaikka se ei sitä omalla autolla liikkuvalle olisikaan. Kasarmialue ei myöskään edusta sitä tiivistä palveluiden keskellä olevaa mallia mitä Kondis hakee. Kondiksen puuhaajat ovatkin esittäneet selkeästi että alue ei sovi heidän suunitelmiinsa.
Puhut asiaa Johansson. Olen viettänyt lapsuuteni kasarmialueella, ja itse alue tarjosi lapsille mitä parhaimmat olosuhteet kasvamiseen. Äidit eivät silloin käyneet ansiotyössä. Elämänmeno oli leppoisaa. Ruokaostokset tehtiin kaupoissa, joita oli kaksi, Orren kauppa Koulukadulla ja Ehrströmin kauppa Rantakadulla. Lisäksi Korsholmanpuistikon kulmassa oli leipomoliike.
Kotiäidit pystyivät hoitamaan ruokaostokset ilman autoa näiden palveluhenkisten kauppojen ansiosta. Käveleminen keskustaan oli todella vaivalloista kahden pienen lapsen kanssa. Tiedän kokemuksesta, sillä olen muutaman kerran lapsena kävellyt ko. matkan ja pienestä lapsesta se tuntui pitkältä ja loputtomalta. Käydessämme kaupungissa käytimmekin usein kaupunkilinjan bussia, joka kiersi Hietalahdessa ja Koulukadulla.
Vanhus ja rollaattori ovat vähintäänkin yhtä hidas yhdistelmä kuin äiti ja kaksi alle kouluikäistä lasta. Lapsuuteni kasarmialueen ympäristössä olivat sentaan palvelut tarjolla, kaksi ruokakauppaa, leipomo ja toimiva joukkoliikenne. Ajat ovat muutuneet. Palvelut ovat keskustassa. Vanhus jos kukaan tarvitsee palvelua hyvin lähelle kotiaan. Ajatus kasarmialueesta vanhusten asuttamana ei ole lainkaan asiakaslähtöinen.
Vielä vähän: Palvelukulttuurin vankkumattomana kannattajana mainitsen vielä, että kauppoja oli peräti kolme. Elsa Kakkuri piti pikkuista puotia Tiilitehtaankadun ja Raastuvankadun kulmassa.
Mistä vanhukset kävisivät ostamassa päivittäiset ruokaostoksensa?