pruukin kotisivuilla kaikki näyttää hyvältä, johtajia on yllin kyllin, sopii kuitenkin kysyä miksi johtoryhmässä ei ole "kenttäväkeä" vaan ainoastaan suljettujen ovien takana istuvat.
Yllätyksekseni johtaja Tukia ei ollutkaan tj vaan Mäkisen alaisuudessa
Näiden "suljettujen ovien" hallintokunnissa istuu kylläkin asukkaiston edustajia omassa suhteessaan
niinkuin Puheenjohtaja Osala aiemmin mainitsi.
Esim. Pikipruukin hallinto ja Asukkaiden Yhteistyöelin, eli Asukastoimikunnista koottu edustusto
Pikipruukin vastaavineen.
Mikä tästä "Demokratiasta" tekee kuitenkin erityisen Putiinimaista, on se oleellinen seikka,
että näiden päätökset ilmoitetaan aina lähes yksimielisinä, eli "yksipuoluejärjestelmän" malliin
vaikka niissä esitetyt asiat ja ehdotukset käsittelisivät sitten 100 % korotusta kustannuksiin.
Ts. Varsinaisen asukkaan ääni ei kuulu, eikä esim. "soraääniä" oteta huomioon.
Varsinaisista todellisista asukas tutkimuksista adresseineen, ei myöskään kyseinen Toimisto
ole Asukastoimenjohtajainsa mukaan kiinnostunut, eikä tähän ole lähtemässä,
vaan tämä osio on delegoitu täysin asukkaiden vapaaehtoisuuteen, mahdollisten
Talokohtaisten Asukastoimikuntiensa johdolla, joiden tasokin on kirjavaa, aina omista
intresseistään riippuen.
Varsinainen Kunnan edustus kyseisen Pikipruukin Hallinnon suhteen taasen palvelee vain ja ainoastaan Kunnan etua, siis toimintaan velvoitettua lisävalvontaa, omien tulosten hallitsemiseksi.
Pirullista antaa "ilmaisia" neuvoja sille, jolle myös ne moneen kertaan jo etukäteen maksetaan,
mutta "Rakentavaan" keskusteluun viitaten:
A. Jonkinlainen Asukaspuolue olisi ajankohtainen. ( Vain Asukkaat)
Tähän valituilla olisi oltava kuitenkin edellytykset Vuokralakien ja Asukasdemokratialain
tuntemukseen ja mieluimmin useamman vuoden asukaskokemuksella Pikipruukin Yhtiössä.
( Varsinaiseen Asukastoimintaanhan, ei juuri vaatimuksia ole, paitsi talon asukas)
B. Tämä Puolueen toiminta tähtäisi Asukasdemokratialaissa painotettuun
KAKSIPUOLISEEN YHTEISTYÖHÖN Isännöitsijän ja Asukkaan suhteen,
käsittäen mm.
Ennakoivan Kustannusvalvonnan,
Säästösuunnitelmien Laatimisen Ylläpidon Toimien ja Kust. Valvonnan, sekä varsinaiseen Asukasdemokratian pääpointin,
eli , VUOKRANMÄÄRITYS YKSIKÖN toimeen osallistumisen.
Nämä toimet ovat ainaiseen Resurssipulaan viitaten käytännössä lähes Korkeamman Kädessä
tähän jatkuvaan pelleilyyn "kaiken kalleuteen" vedoten,
osan vedettäessä ns.
Talobudjettien muodossa " Hatusta", aina seuraavien vuosien kasvavine arviointeineen.
Esimerkkejä löytynee pilvin pimein ja niillä on myös taipumus vaipua unholaan jälkikäteisine
muodollisine "tilintarkastuksineen", joita ei muista itse "Erkkikään" varsinaisesta
valvonnasta puhumattakaan.
Homma on kuitenkin täysin laillista, eli maksakaa lisää, olkaa niin hyvät, tai muuttakaa telttaan.
Toinen vaihtoehtohan on, maksaa kaikki boonuksineen, tekstiviestit, tai odotella seuraavaa
korotusbuumia, kyniä teroitellen.
Ps. Tuosta Hierarkiasta vielä sen verran, että Asukastoimenjohtaja on todellakin teoriassa
Toimitusjohtajan alainen.
Työnkuvat poikkeavat kuitenkin melko radikaalisti, mikäli tulosvastuuta ei oteta lukuun.
Eli käytännössä molemmat käyttävät omaa valtaansa melko vapaasti, eivätkä välttämättä
poimi toistensa "pudonnutta" kynää, vaan soveltavat valtaansa siis omalla alueellaan.
Josta Asukas Maksaa Palkan.