- Mahdollisuuksia muutoksiin Mansikkasaaren kohdalla kylläkin olis, jopa realistisia, jos meillä vain olisi
nuorekkaampi, kaukonäköisempi, sekä idearikkaampi Kaupunginhallitus, auktoriteettia omaavine
valtuutettuineen.
- Nykyinen omaa etua ajava, konservatiivinen, eli vanhoihin perinteisiin muumioitunut kirstunvartija
porukkamme, on saanut päättömyydellään mahdollisetkin asiat historiallisiksi visioiksi.
- Tässä alati kuntien vastuuta suosivassa rakennemuutoksessa, alkaa perustarpeisiin keskittyminen
tulleen ajankohtaisimmaksi, kuin koskaan, joten "kälttääminen" omaan pussiin alkaa olevan
jo työlästä, vieden resurssit järkevistä toimista ja siirtäen suunnitelmat teoriatasoille,
yhä kiihtyvällä vauhdilla.
- Hommaa tukee osaltaan myös kuntalaisten kova "rakennus visio" vimma kaivoineen, tunneleineen,
ynnä muine viisaine ehdotuksineen.
- Mitä näinä kuluneina vuosina on saatu aikaan varsinaista kunnan taloutta kasvattavina tekijöinä,
kaiken maailman "kesäteatteri" ideoineen, on budjeteista nähtävänä vuosittain,
jatkuvan perustarpeiden kuristuksen ohella, joten itse kukin saisi jo keskittyä nk. itseensä,
miksi tähän on tultu ?
- Onko syynä virhevalinnat päättäjien ja valtuutettujen suhteen, liika kuluttaminen,
tarpeettomat investoinnit, leväperäinen taloudenhoito, vai peräti sinisilmäinen
liike elämän, eli bisneksen manipuloinnista johtuva ( näitä omien etujen kälttäreitä on myös ujutettu
asioidemme hoitoon ) kädettömien "paperinerojen" pyöritys, omia intressejä tukien.
- Enää emme saisi jatkossa nostaa näille palleille vaikuttajia pelkillä visioilla
tai lupauksilla "koulupapereilla" fyllättynä, vaan kokemusperäisillä
hyvillä tuloksilla, joita kuntabudjetit tukevat.
Sääli, että parhaat edustajat ovat aivan muualla, kuin täällä rannikolla
ja josta rotat hyppivät "laidan" yli, kun perse kuumenee.
Tervemenoa, jos vain joku sinisilmä huolii.