Ilmeisesti nuo liikennevalot on poistettu käytöstä, koska ainakin toinen tolppa uimahallin puolelta on poistettu, ja toinenkin on pimeänä jatkuvasti. Hyvä niin, sillä valoristeys oli todella surkeasti suunniteltu.
Oikeastihan siinä juuri kukaan ei osannut ajaa kuten tieliikennesäännöt edellytti. Moottoritien alta tullessa, punaisella valolla ei ole missään valkoista poikkiviivaa, joten auton tulee sääntöjen mukaan pysähtyä ensimmäisen valopylvään kohdalle, eli tässä tilanteessa risteykseen. Raastuvankadulta tulevilla on kolmio, eli se oli heille voi voi, jos valot olivat punaisella. Tuntuuhan se tyhmältä jos kääntyy vasemmalle ja valot ei itseä koske, mutta edessä olevaa koskee ja hän on pysähtynyt lain määräämään paikkaan eli valopylvään eteen.
1) Pitääkö pysähtyä ennen tätä suojatietä vai ennen tuota seuraavaa, jonka kohdalla liikennevalo siis on? Käsittääkseni tähän missä nyt kuva on niin pitäisi pysähtyä, olenko hakoteillä?
2) Jos onkin kääntymässä Raastuvankadulle, onko silloinkin pysähdyttävä?
Kun tuossa näkee kaikenlaista ajotyyliä, niin ajattelinpa kysyä. Toiset pysähtyy keskelle risteystä tukkien Raastuvankadulta tulevan liikenteen ihan tyystin. No, joku insinöörihän tämänkin suunnitteli niin ettei siinä tavis tajua miten ajetaan
Eli oikea vastaus on, että valopylvään kohdalle. Raastuvankadulta tuleville on kolmio, eli heitä ei tarvitse miettiä kun valoissa on. Kuvitella vaan, ettei siinä ole mitään risteystä, vain liikennevalo. Aivan kuten Keskuskoulun kohdalla on. Jos taas olet kääntymässä Raastuvankadulle, niin aivan normaalisti saat ajaa vaikka mikä valo palaisi valoissa. Liikennevalojen
ensimmäinen valopylväs osoittaa aina automaattisesti sen paikan, mihin ajoneuvo pitää pysäyttää, ja nyt se valopylväs on heti risteyksen jälkeen.
Häh??? Siis mitä??? Mitä minä en tässä ymmärrä?
Eihän koskaan pysähdytä risteykseen, vaan tietysti ennen sitä. Eli ei koskaan pysähdytä tulosuunnasta katsottuna toisen suojatien eteen punaisiin valoihin, vaan ensimmäisiin. Tuohan on liikenteelisesti tavallinen risteys.
Ihan tiedoksi, että kun valot suojatielle risteyksen jälkeen oli laitettu, tämä ennen risteystä ollut suojatie poistettiin kokonaan. Mutta sillähän ei ole merkitystä lainkaan näiden valojen toiminnan kanssa.
No, toivottavasti nuo valot poistetaan kokonaan. Niin järjetön tuo koko idea oli.
Mutta asiasta kolmanteen:
Toimiiko Vaasassa pysäköinninvalvonta?Päivittäin kuljen kaupungilla ja en muista koska viimeksi olisin yhdenkään auton lasissa nähnyt pikavoittoa. Eikä kyse olisi siitä, että kaikki kiltisti maksaa maksunsa, vaan se että invapaikoille, risteyksiin, bussipysäkeille ja kieltoalueille jatkuvasti pistetään autoja parkkiin. Toivottavasti tähän nyt joku asiasta tietävä vastaisi.