Tämä on juttu johon en omaa mitään henkilökohtaista aspektiivia,,,
Ei varmaan ole tullut mieleen että voidaan olla saman pöydän ääressä,pohtien ja jälkeenpäin myös toteuttaen säästöjä joilla voitaisiin konkreettisesti alentaa asuntojen todellista kulutusta.
Uskoisin, että tämä asia on edelleen joidenkin osalta totta. Luullaan, että on olemassa joku "kaupungin kassa", josta talojen kulut maksellaan. Ja vuokrat tempasitaan vaan hihasta.
Sitä tosiasiaa, että jokaikinen talon kustannus tulee vuokrista katettavaksi, ei vielä riittävän moni asukas ole sisäistänyt.
Tällaisella Asukashalvennuksellako Herra Puheenjohtaja kuittaa edustamansa konserniyhtiön omat
vastuut.
Eli valvontavastuut, Yhteipelitason, kuin myös Rationalisointipyrkimykset tulevaan taantumaa
silmälläpitäen, eli maksakaa vain kiltisti virheet, kyllä me tontut tanssitaan.
Uskon varsinaisesta Asukaskunnasta löytyvän nouhauta rutosti enemmän, kuin sieltä
kokouspalkkiopöydistä ja varsinkin ruohonjuuritasolta, eli sieltä lompakon omistajista alkaen.
Näitä ehdotuksia, neuvotteluita, parannus ideoita etc. on asukastasolta, aina toimikuntatasolle
varmasti neuvoteltu jo vuosikausia, kaiken tyssätessä Pikipruukin pöytiin, iankaikkiseen
kiireeseen ja resurssipulaan viitaten.
Jokainen asukas sisäistää hyvin nopeasti mitä maksullaan tulee saamaan, mutta sisäistääkö
Herra Puheenjohtaja, mitä ikuisesti seisovasta pöydästään tarjoilee.?
Nämä palstat ovat promilleluokkaa varsinaisesta vastalauseesta tälle uuskolhoosi ajattelumallille
ja elämänlaatuaan voi radikaalisti tietysti parantaa tarttumalla näiden "aspektiivittömien"
Adhd sarjan oljenkorsiin oligarkian auvoon hukuttautuen.
Onneksi sentään ette satu olemaan se kotilähiön Tuttu K- Kauppias.
Tuolla logiikalla nimittäin pulju kaatuisi ensimmäisellä yritys kvartaalilla.
Olisi ne "Jyvitetyt" Nakkimakkarat vain niin saatanan kalliita...heh,heh.