Suomessa kaksikielisten lasten, joilla ruotsinkieli on toinen kieli, kannalta epäkohta on se, että lapsen suomenkieli koetaan hoitopaikoissa ja koulussa negatiivisena, ruotsia haittaavana kielenä. Suomenkieltä lapsen toisena äidinkielenä ei kunnioiteta, vaan asetetaan vanhemmille paineita ruotsinkielistää lapsi mahdollisimman varhain, mikäli mielivät laittaa lapsen ruotsinkieliseen tarhaan ja kouluun.
Muutoin varoja kohdennettaisiin kaksikielisten lasten molempien kotikielien –ja lapsen kielenkehityksen – hyväksi, ja opetuksen ruotsinkielisyys tulisi näille lapsille myöhemmin ja asteittain.
Nyt varhaiskasvatusta leimaa vain pyrkimys mahdollisimman vahvaan ruotsinkielistämiseen – ei kaksikielistämiseen kotitaustan mukaan.
Kirjoittanut nimimerkki "Kaksikielisten lasten vanhempi", HS Keskustelut, 19.4.2006
Ja samanlainen asenne on Tammisaaren ruotsinkielisillä suomen kieleen kuin kakkosmies Ljungreenillakin. He ovat YLE:n uutisten mukaan jättäneet Tammisaaren kaupungille asukasaloitteen, jossa he vaativat, että suomenkielisille on järjestettävä ruotsin kielellä kielikylpyjä, "koska muuten nämä suomenkeiliset nuoret eivät voi osallistua Tammisaaressa, kotikaupungisssaan lapsille ja nuorille järjestettäviin aktiviteetteihin, koska nämä aktiviteetit järjestetään ruotsiksi".
Käännös: "Tammisaaressa tarvitaan ruotsinkielistä kielikylpyä niille, joilla on suomi äidinkielenään, näin ajattelevat tammisaarelaiset asukasaloitteessaan kaupungille.Tammisaaressa useimmat lapsille ja nuorille suunnatut aktiviteetit tapahtuvat ruotsiksi, joten suomenkielisille lapsille ja nuorille olisi helpompaa osallistua ruotisnkieliseen toimintaan, jos he osaisivat ruotsia, kirjoittavat aloitteentekijät. Koulutuslautakunta keskustelee tänään torstaina tästä ja alustus ehdottaa lautakunnalle, että selvitetään, josko ruotsinkielisen kielikylvyn voisi aloittaa ruotsinkielisessä päiväkodissa syksyllä 2007."
Että näin. "Ruotsinkieliset" ovat huolissaan. Mikä neuvoksi? Lisätään suomenkielisille ruotsinopintoja, että he voivat osallistua paremmin ruotisnkieliseen toimintaan! Muuttakaamme suomenkielisten äidinkieli jo lapsuudessa suomesta ruotsiksi, niin he saavat sivistystä kotikaupungissaan! Eikö kukaan ole tullut ajatelleeksi, että suomenkielisille pitäisi Tammisaaressa järjestää aktiviteetteja omalla äidinkielellään? Vai eikö se ole RKP:n mieleen? Eikös tämä tällainen ole jo karkeaa kielirasismia? Suomenkielisiä nuoria painostetaan muuttamaan äidinkielensä, muuten heille ei ole toimintaa.
Tammisaaressa on muuten suomenkielisiä reilut 17 % – eli saman verran kuin ruotsinkielisiä Suomessa enimmillään historian aikana, ts. 1600 – 1700-luvulla. Eikö suomenkielisille Tammisaarelaisille pidäkään tarjota palveluja ensi sijassa omalla äidinkielellä? Pitäähän ruotsinkielisillekin, vaikka heitä on nykyään enää n. 5 %, joista luokkaa 4 % käytännössä kaksikielisiä.
– Nimim. "Olkaamme vapaita", HS keskustelut, 25.9.2006
Kielikylpyjen kohdalla kannattaa kiinnittää huomiota ainakin seuraaviin seikkoihin:
- Kielikylpymetodeja ajetaan Suomessa läpi pitkälti Suomen erikoislaatuisen kielipoliittisen tilanteen ylläpitämiseksi. Yhteyksiä ja aasinsiltoja vedetään mm. Kanadan ranskankieliselle suppealle alueelle, vaikka yhtäältä kieliryhmien määräsuhteet (vrt. kielen kuuleminen ja käyttö elinynpäristösssä) sekä toisaalta englannin ja ranskan erot kielinä eivät ole verrannollisia Suomen tilanteeseen. Kielikylpyopetus on myös painottunut ruotsiin, vaikka maassamme on pulaa eurooppalaisten valtakielien taitajista. Kun yhteiskunnan pitkälti keinotekoisia ruotsintaitovaatimuksia joudutaan ajan mittaan sopeuttamaan maan väestöllisiin realiteetteihin, eurooppalaisten kielten painoarvo edelleen kasvaa.
Suomenkieliset lapset ja heidän vanhempansa toimivat kielikylpyasiassa käytännössä myös poliittisten päämäärien välineenä. Tämän poliittisen aspektin mukanaolo on aivan terveellistä tiedostaa.
- Vanhemmille syötetään usein ylioptimistista ”tietoa”, joka perustuu suppeisiin intressiväritteisiin tutkimustuloksiin (monia tehty Vaasan seudulla ruotsinkielisten tahojen toimesta liian pienillä tutkimusotoksilla liian lyhyessä ajassa). Kriittiset ja kielikylvyn kannalta haasteita esiintuovat näkemykset puuttuvat tiedotuksesta. Kielikylvyn tutkimiseen liittyy varmasti myös aikaperspektiivin ongelmia – monet äidinkielen hallinnan puutteet saattavat tulla esille vasta myöhemmässä kouluiässä, kun pitäisi oppia monimutkaisempia käsitteellisiä asioita.
- Kielikylpyopetuksen taso ja metodit vaihtelevat. Tulokset yhdestä metodista eivät ole suoraan yleistettävissä toiseen. Tässä on muistettava myös, että esim. Suomen ruotsinkielisiin päiväkoteihin ei enää riitä äidinkielenään ruotsia puhuvia. Miten mahtaa olla kielikylpylaitosten laita? Erittäin kyseenaisena yksityiskohtana pitäisin myös oman äidinkielen (suomen) opettamista lapsille ruotsiksi kielikylpykoulussa.
- Kielikylpy tarkoittaa usein lapsen ruotsinkielistämistä. Vanhemmat ovat taipuvaisia tähän mm. lapsen varmemman opiskelupaikan toivossa (vrt. kielikiintiöt: esim. Suomen ekonomeista liki 20% on ruotsinkielisiä, eli he ovat väestöosuuteensa nähden selvästi yliedustettuna kaupallisilla akateemisilla aloilla).
Kielikylvyt ovat paitsi kielenopetusta, myös politiikkaa. Näitä opetusmenetelmiä on voitava tarkasteltava eri kanteilta, ja niistä on tarjottava enemmän riippumatonta tietoa.
– Nimim. "2-kiel-perhe",
Vauva-lehden keskustelu, 27.09.2006
Kielikylpyjä koskevissa kommenteissa, niihin palatakseni, otti kylläkin silmään tuo mahdollinen kotimaisten tutkimusaineistojen rajallisuus (mm. suppea, valikoitunut otanta ja lyhyen aikavälin seurantatulokset). Tutkimuselämässä ei myöskään ole tavatonta, että tutkimusten tilaajan tai suorittajan intressit voisivat vaikuttaa tutkimusten lopputulokseen.
Kanadan tutkimuksista vielä sen verran, että heidän kieliympäristönsä poikkeaa melkoisesti suomalaisesta, Quebecissä ranska on joka paikassa kuuluva kieli, sillä sitä puhuu 82% sikäläisistä. Vastaavaa asetelmaa ei meiltä löydy kuin pienistä rannikkokunnista. Kun siihen ynnätään vielä se, että osa kielikylvettäjistä ei välttämättä ole itse alunperin ruotsinkielisiä (vrt. puute mm. ruotsinkielisistä päiväkotihenkilöstöstä), niin aika erilaista tämä Suomen kielikylvetys. Se siitä autenttisesta kielimallista.
Tässä valossa ruotsin kielikylvetyksen niin vahvaa ensisijaisuutta Suomessa on kieltämättä hieman vaikea ymmärtää - ruotsi kun on useimmille suomenkielisille ihan yhtä vieras kieli kuin saksa, englanti, ranska tai venäjä. Satelliittiyhteyksien myötä on varmasti tarjolla myös lasten- ym. ohjelmia näillä kielillä. Eikö siis olisi mielekkäämpää panostaa kielikylvetyksessäkin ennemminkin paljon puhuttuihin, meillä kipeästi tarvittuihin maailmankieliin, kuin pieneen marginaaliseen ruotsiin, jonka tarve suurimmassa osassa Suomea on pitkälti keinotekoinen?
Olisiko kielikylvetyksessä sittenkin kyse muustakin kuin henkilökohtaisesta kielenoppimisesta? Kyllä tässä saattaa jokin muukin agenda olla.
Jos vanhemmat päätyvät valitsemaan lapselleen kielikylvyn, niin pitäisikö heidän ainakin pohtia tarkemmin mistä kielellisistä rikkauksista heidän jälkikasvulleen olisi eniten hyötyä. Kaikesta huolimatta aika kun on rajallista, eikä kaikkea voi käytännössä saada.
– Nimim. "Pilttihirmu",
Vauva-lehden keskustelu, 27.09.2006
Kielikylvetys opetusmenetelmänä soveltuu varmasti parhaiten vaikkapa Kanadan Quebeciin, jossa on ranskankielisiä yli 80%. Tällöin lapsilla on tarhan ja koulun lisäksi aito kielimalli myös muualla elinympäristössään, ja kielen oppiminen on sen käyttötarpeeseen nähden mielekästä. Tällöin kylvetyskieli on helppo perustella myös lapselle. Kielisuhteiden ollessa toisinpäin, tai Suomen oloissa jopa 95% vs. 5% voi lapsella herätä jossain vaiheessa kysymys ”miksi ei riitä, että kävisin koulua suomeksi?” Oma äidinkieli itsessään ei riitä, vaikka sillä pärjäisi ympäristössä hyvin - se on siis jollain tavalla kategorisesti riittämätön.
Kielikylvetykseen sisältyy aina riski, että lapsi menettää jotain kielellisestä identiteetistään ja äidinkielensä hallinnasta. Vaikka ”myyntipuheessa” luvattaisiin mitä, kyseessä on kuitenkin herkässä kehitysvaiheessa oleva yksilöllinen lapsi. Kielikylvetyksen vaikutuksista Suomen olosuhteissa ei vielä voida sanoa paljonkaan, sillä monet puutteet mm. äidinkielenhallinnassa tulevat esille vasta sitten kun ihmisellä on tarve hallita abstrakteja ja monimutkaisia käsitteitä. Ekaluokkalainen lapsi voi jutella sujuvasti kolmellakin kielellä, mutta tämä ei suinkaan tarkoita, että hän olisi kolmikielinen, tai että hän hallitsisi tai tulisi hallitsemaan edes yhden kirjakielen kunnolla, täysimittaisena äidinkielenä.
Kielikylvyn tutkimus on Suomessa keskittynyt Vaasan seudulle ja sillä on siteensä ruotsinkieliseen Suomeen. On selvää, että kielikylpyjä halutaan tietyissä piireissä edistää. Kielikylpytutkimusten tekijöillä ja teettäjillä on myös usein henkilökohtaisia näkemyksiä ja mielipiteitä, jotka voivat tämän tyyppisessä tutkimuksessa hyvinkin heijastua tuloksiin.Tutkimusotokset voivat myös olla liian suppeita ja valikoituneita muodostaakseen pohjan luotettaville ja yleistettäville tieteellisille johtopäätöksille.
Kielikylvetys on poliittisena välineenä sikäli kätevä, että se sitoo kylvetyskielen vaikutuspiiriin paitsi lapsen, myös vanhemmat ja muun perheen. Kielikylpykoulujen yhteisöissä voidaan tehdä myös politiikkaa. Tämä on aivan varmasti tiedostettu asia. Suomessa koko kielipolitiikan aihe on lisäksi perinteisesti vaiettu, ja väestön enemmistön suhtautuminen nykyiseen kielipolitiikkaan kielteistä (vrt. Ruorsin vapaaehtoisuutta kannattavat, sekä suhtautuminen RKP:hen). On todellisuuden kieltämistä väittää, ettei kielikylpyihin kohdistuisi poliittisia toiveita. RKP:ssä on tietääkseni asiasta yhtä ja toista ääneen sanottukin.
– Nimim. "Äidinkielen itseisarvo", HS Keskustelut, 3.10.2006
Oman pitkän opettajakokemukseni perusteella uskallan olla eri mieltä. Kaikkein tärkeintä mille tahansa oppimiselle on, että on vahva pohja äidinkielessä. Jos äidinkielen pohja ei ole tarpeeksi vahva oppilas ei kykene tuottamaan vieraskielistä tekstiä. Vaikeita yliopiston vieraskielisiä tekstejä ei kykene ymmärtämään. Kaikkein hankalimmaksi on osoittautunut gradun teko. Ns. kaksikieliset ovat puolikielisiä. Kaikkein yllättävintä oli huomata yliopistolla, että niin sanotuissa kaksikielisissä perheissä kasvaneiden molempien kielien taito oli heikompi kuin täysin suomenkielisen, joka oli opiskellut vierasta kieltä yliiopistolla ja sitten mennyt kyseistä kieltä puhuvaan maahan.
– Nimim. "Ksantippa", HS Keskustelut, 28.9.2006
"Äidinkieli on monin tavoin kulttuurin perusta, merkitysten ensisijainen kantaja ja välittäjä. Oppiminen ja henkinen kasvu perustuvat ratkaisevasti äidinkielen hallintaan. Äidinkielestä riippuu pitkälti se, miten ihminen kykenee tietojen hankintaan, analysointiin ja käsittelyyn ja miten hän pystyy ilmaisemaan, argumentoimaan, tulkitsemaan ja arvioimaan tietoja. Äidinkieli on myös se perusta, jolle rakentuu ihmisen identiteetti kulttuurisena toimijana. Ellei tämä ole kunnossa, on turha olettaa, että vieraiden kielten ja kulttuurien ymmärtäminen ja omaksuminen onnistuisi täysipainoisesti. Monikielisyyden ja monikulttuurisuuden arvoperusta on riippuvainen siitä, ymmärtääkö ihminen oman asemansa oman kielensä käyttäjänä ja toimijana omassa kulttuurissaan. Siinä, mitä edellä on sanottu, on riittävästi syytä siihen, että on aihetta olla huolissaan äidinkielen heikoista oppimistuloksista peruskoulun kuuden ensimmäisen vuoden aikana (Lappalainen 2003) ja erityisesti ylioppilastutkinnon äidinkielen kokeen tulosten ratkaisevan suuresta heikkenemisestä (Leino 2002). "
– Emeritusprofessori Kari Sajavaara, artikkelista "Kielivalinnat ja kielten opiskelu", 2006.