Vielä joitakin vuosia sitten Teeriniemen koulun välittömässä läheisyydessä olevassa metsikössä oli vihreää aluskasvillisuutta ja pensaita. Linnut lauloivat puissa, tikkakin oli kotosalla ja – yllätys yllätys – liito-oravat lentelivät puusta puuhun. Olen tämän itse nähnyt ja kokenut.
Liito-oravia oli yhdessä vaiheessa jopa meillä kotona vierailulla. Emo ja kaksi poikasta pujahtivat parvekkeen kautta meidän olohuoneen sohvan alle piiloon. Siinä olikin täysi työ saada niitä varovasti pyydystettyä ja vietyä taikametsään takaisin. Meidän terrierikin ymmärsi, ettei nyt ollutkaan tappomeiningistä kyse vaan suojelusta.
Sitten lapsia alkoi ilmaantua yhä enenevässä määrin metsäalueelle. Opettajia ja vastuuhenkilöitä ei näkynyt mailla halmeilla. Tänään osa tätä metsää on pahasti tallottu, aluskasvillisuus on kadonnut tyystin ja alue muistuttaa Korkeasaaren biisoniaitausta. Eivätkä linnutkaan täällä enää visertele.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että metsikkö olisi restauroitava alkuperäiseen kuntoonsa ja lapsia ei saisi päästää omin nokkinensa riehumaan.