Lauri nyt turhaan sievistelee. mutta mitä siitä. Minua lähinnä naurattaa nuo näytelmät. Laurille voin kertoa että aliarviointi on aina huono juttu pitemmän päälle, varsinkin poliittisella sadalla.
Eikka taas on täynnä omaa kuvitelmaansa, niin ettei ole pystynyt ymmärtämään teksteistäni enään yhtään mitään. Olen kyllä pohjustamassa poliittista maaperää, mutta en siten kun kuvittelet.
Lähden taas politiikkaan, kunhan kansalaisia edustava ryhmittymä syntyy. Sellaista ei nyt vain ole vielä.
Toki teen kökkääkin ja muutakin vapaaehtoistyötä, josta sinä ilmeisesti olet autuaan tietämätön, ei sen väliä, olenkin matalalla profiililla matkassa. Myönnän kyllä uskoneeni että saisin hyviä muutoksia aikaan nykyisissä puolueissa, joiden kanssa olen ollut tekemisissä enemmän kuin sinä. Nykyisen puolueesi napamiehetkin luottavat minuun enemmän, kuin teihin kehittymättömiin rivijäseniin.
Se on varmaa että kipua he tuntevat, olenhan sentään viimeisiä veronmaksajan puolustajia, meitä ei paljon ole enään.