Suomen ja Vaasan leveysasteilla ilmastonmuutos näkyy hyvin selvästi. Kaikkien muutaman vuosikymmenen ikäisten ihmisten on täytynyt se havaita.
Minun havaintojeni ja muistikuvieni perusteella keväät ovat Vaasassa yhtä kylmiä kuin ennenkin, mutta syksyt ovat pidentyneet ja lämmenneet suuresti. Ilmastonmuutos on havaittavissa selvimmin juuri syksyn puolella talven alkamisen ajankohdan siirtymisenä. Syynä on se, että kesän lämpö on vielä maassa ja vesissä ja viivyttää siten talven alkamista. Keväällä taas maassa ja vesissä on talven viileys ja siksi kesän tulo kestää. Siksi ilmastonmuutos ilmenee syksyn puolella selvemmin kuin kevään puolella.
Pohjoisilla leveysasteilla ilmastonmuutos etenee rytinällä. Kaikki mitä tapahtuu tapahtuu paljon ennustettua aikaisemmin.
Jäämeri on ollut jäässä kesät talvet miljoonia vuosia. Ihmiskunnan aloittama fossiilisten polttoaineiden käyttäminen ja siitä seurannut kasvihuoneilmiö mursi jääkauden mahdin. Syyskuussa 2012 pohjoinen meriväylä oli auki. Jäämeren jäätiköstä oli sulanut kesän 2012 aikana 50 %. Jäämeri toki jäätyy aina talvella kokonaan, mutta merkittävää on monivuotisen jään katoaminen. Kaikki merijää Jäämerellä muuttuu yksivuotiseksi. Merijään sulaminen kokonaan kesäisin kiihdyttänee Grönlannin mannerjäätikön sulamista koska avoin jäätön meri kerää enemmän lämpöä ja siirtää jäätymisen alkamista myöhemmäksi syksyyn.
Syyskuun 2012 tilanteen perusteella tehtyjen ennusteiden mukaan tutkijat ounastelevat Pohjoisen Jäämeren olevan kokonaan jäätön kesällä 2016.
http://www.guardian.co.uk/environment/2012/sep/17/arctic-collapse-sea-ice?intcmp=239Jäämeren sulamisen hyviä puolia on meriväylän aukeaminen ja alueen öljy ja mineraalivarojen kartoittamisen helpottuminen. Sitten tarvitsee vain kehittää tekniikka, joka kestää arctiksen purevan kylmät talvet. Grönlannissa sanotaan olevan runsaasti uraania ja harvinaisia maametalleja ja merenpohjassa öljyä, joiden esiintymien tutkiminen on helpompaa, kun jää sulaa niiden päältä. Arctiksen alueen resurssien hyödyntämisessä suurin ongelma on talvien pureva kylmyys. Kesällä ikiroudassa olleelle tundralle tehdyt rakenteet, tiet, öljyputkistot, rautatiet, lentokentät, satamat ja niin edelleen voivat romahtaa alustan sulaessa.
Tähän asti ympärivuotisen jäätikön olemassaolo Pohjoisella Jäämerellä on taannut tietyt vakiintuneet sääkuviot. Jäämeren sulaminen kesäisin voi muuttaa koko pohjoisen pallonpuoliston ilmastojärjestelmän toiminnan aivan täysin. Kesät talvet kylmyyttä hohkava jääkenttä vaikuttaa pohjoisen pallonpuoliskon säähän suuresti. Jääkentän sulaessa kesällä sääennusteista saattaa tulla mielenkiintoisia.
Jäämeren sulamisen perussyy on tietysti ilmastonmuutos. Ilmastonmuutos johtuu hiilidioksidipäästöjen aikaansaamasta kasvihuoneilmiöstä. Teollisuusmaat ovat yrittäneet saada aikaan erilaisia päästörajoituksia, Kioton sopimuksia ja niin edelleen. Kioton sopimus päättyi 2012 ja sen jälkeen ei ilmeisesti ole saatu mitään merkittävää päästörajoitussopimusta aikaan. Päästörajoitussopimuksilla ei ole käytännössä ollut yhtään mitään merkitystä kokonaispäästöjen kannalta. Teollisuusmaiden kokonaispäästöt eivät ole tippuneet yhtään vaan kasvaneet erittäin hurjasti teollistumisen levitessä Kiinaan ja Intiaan. Päästörajoituksia ei allekirjoita maat, jotka suurimmat päästöt tekevät, kuten Kiina ja Intia. Kehittyneiden maiden osuus maailman päästöistä on tippunut alle 50 %.
Päästöjen määrää mitataan ilman hiilidioksidipitoisuuden keskiarvona, jonka yksikkö on parts per million eli ppm. Luku ilmaisee jonkin pitoisuuden esimerkiksi hiilidioksidin pitoisuuden ilmakehässä, jolla siis mitataan onko päästörajoitussopimuksia noudatettu ja miksi ei ja kuka sen teki.
Todennäköistä on, että maailman kaikki öljy ja kivihiili tullaan polttamaan ilmakehään niin kauan kuin öljyä ja kivihiiltä vain riittää. Vasta sitten tulee pakko vaihtaa teollisuus ja liikenne käyttämään jotain muuta resurssia, esimerkiksi ydinvoimalla tehtyä sähköä. Sähköautoja on jo markkinoilla. Laivat voi siirtää kulkemaan esimerkiksi biodieselillä.
Ilmastonmuutoksen torjuminen ei todellakaan ole onnistumassa Kiinan ja Intian ja muiden kehitysmaiden teollistumispolitiikan takia. Näihin maihin pitää se paine suunnata. Tosin näiden maiden miljardiväestö tulee kyllä aikanaan kärsimään eniten, kun sateet siirtyvät ja Himalaja sulaa ja vuoristojäätiköiltä virtaavat joet kapenevat pieneksi noroksi.
Päästörajoitussopimuksissa pyritään siihen, että tiettyä tasoa ei ylitetä tai tapahtuu kauheita. Ilmasto lämpenee ja kaikkea. Mielestäni ongelma on se, että kuvitellaan, että asioita alkaa tapahtua jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Asioitahan tapahtuu jo nyt ja on tapahtunut pitkän tovin. Nykyinenkin päästötaso riittää aikaansaamaan esimerkiksi Jäämeren sulamisen. Kyse ei siis ole siitä alkaako se ilmastonmuutos jossain kaukaisessa tulevaisuudessa. Ilmastonmuutos on jo alkanut.
Vaikka sitä ei varmaankaan saisi sanoa. Suomi näyttää vain hyötyvän ilmastonmuutoksesta. Vesivoimayhtiöiden vesivarannot kasvavat sateisuuden kasvaessa. Kasvukausi pitenee, joka hyödyttää metsäteollisuutta ja maataloustuotantoa. Tanska, joka omistaa Grönlannin saa rutkasti lisää verotuloja, kun kaivosteollisuus mahdollistuu jäätikön sulaessa. Jäämerellä mannerjalustan omistavat maat saavat suuret tulot niiden aluevesiltä löytyvistä öljykentistä. Laivayhtiöt kuljettavat tuotteet satoja tuhansia euroja halvemmilla polttoainekuluilla per laiva, kun niiden laivat voivat kulkea Jäämeren kautta kesäisin.