Kolmikantayhteistyössä tehdyt tupot olivat palkankorotustasoltaan poikkeuksetta liittokierroksia matalampia. Väite tuottavuuden kasvun ylittävistä korotuksista ei näin sovi mitenkään kolmikannan arvosteluun.Julkisen talouden työntekijämäärällä ei myöskään ole kosketuspintaa kolmikannan kanssa.
Selvyyden nimissä on nyt mainittava että Kolmikanta sopimisessa on kysymys jatkuvasta prosessista, jolla on tarkoitus käyttää ylintä valtaa suomenmaassa. Eduskunnan asema mitätöiden. Eli se siitä kansanedustuslaitoksesta.
Työmarkkinajärjestöillä tarkoitetaan tässä tapauksessa, ei vain työntekijä-järjestöjä, vaan myöskin työnantaja-järjestöjä. Kolmantena osapuolena on valtiovalta, joka edustaa suomen kansaa.
Kansaa taas ovat työntekijät ,työnantajat, lapset, vanhukset, rammat, viljelijät, huumeenkäyttäjät, pakolaiset, sokeat , kuurot, taiteilijat, luetteloa voisi jatkaa vielä paljonkin, mutta se ei ole tässä tarpeellista. Tarkoitus on vain ilmaista että kansanedustuslaitoksen kuuluisi keskittyä tuohon perustehtäväänsä, edustaa kansaa selllaisena kun se on. Käyttää valtaa täysimääräisesti ja kantaa vastuunsa omassa asiassaan.
Vallan he kuitenkin luovuttavat työmarkkinajärjestöille, vastuun jäädessä valtiovallalle, jonka oikeasti kuuluu järjestää leipää niille, jotka eivät sitä jostain itsestä riippumatttomasta syystä kykene itse hankkimaan. Tämä vastuu ei kuulu työmarkkinajärjestöille, eikä ole koskaan kuulunutkaan.
Kivimäki on nyt esiintynyt asiantuntijana poliittisella sadalla, jossa olet kuitenkin noviisi. Työmarkkina-asiat hallitset hyvin ja osaat kikkailla tilastoilla. Tarkoituksellisesti ohitat palkankorotuksista puhuttaessa, ne matalapalkka alat vähimmäispalkkoineen. joiden korotukset todellakin ovat jääneet 0,1-0,3 ja jopa nollaan prosentiin.
No minulle tuo on henkilökohtaisesti yhdentekevää, jokainen tekee parhaansa omalla sadallaan. Halusin vain tuoda esiin että luotettavuutesi tässä asiassa on samalla tasolla, kun pukilla, joka seisoo keskellä kaalimaata veikeä ilme naamallaan..