14. Mitä tarkoitti se, että valtuutettu Osala ryöpytti KH:ta, osaa valtuutettuja mm. Moisiota, mutta jätti huomiotta valtuutettu Katajamäen. Tunneperäisen puheensa jälkeen Osala ja Katajamäki nauroivat yhdessä leveästi. Onko siis salaliitto sittenkin totta?
Katajamäki on myös Kh:n jäsen. Esitin siis hänenkin erottamistaan. Silti meillä riitelevät asiat, eivät henkilöt. Siksi ei ole epätavallista, että meillä on keskenämme hauskaa.
Moisiota en erikseen "ryöpyttänyt", totesin vain, että hänen "kompromissiesityksenä" ei ollut mielestäni parempi kuin kh:n alkuperäinen esitys.
Minkä ihmeen salaliiton tästä saa?
Muuten: Rabbe mainitsi lehdessä hänen tukensa vastustajien motiivina olleen henkilökohtaisen kaunan ja sen että eräs merikapteeni ei ollut pääsyt hänelle töihin.
Ainakaan minun lähtipiirissäni ei ole työtöntä merikapteenia eikä minulla ole mitään Rabbea vastaan. Ei se olle hullu joka pyytää vaan se joka antaa.
Tarkoitin salaliittoteorialla sitä, että sinäkin olet hiljaisesti myös M-K esityksen takana. Kun vielä tiesit läpimenosta suhteellisen suurella enemmistöllä, antoi se sinulle mahdollisuuden kiillottaa omaa kuvaasi oikein kunnolla äänestäjiesi keskuudessa järjestämällä oikein julkisen näytöksen näin vaalien alla.
Jos Rabbe olisi ollut vain rahan keruumatkalla, hän ei ikinä olisi laittanut RG-linen kautta näin paljon likoon esim RG I remonttiin. Kyllähän on selvä asia, että liikennettä on tarkoitus jatkaa ja kehittää. Ensin on vain selvittävä haverien ja C-Expressin suoneniskuista.
Nyt kaupungin vastuu jäi yhteen 2,7 miljoonan lainan takaukseen, jossa on toissijainen pantti. Rahaa tulee Vaasan kaupungin kassaan koko ajan, ja täällä maristaan kun ei saatu RG-linea hengiltä.
Varustamoa, jolla on siteet Vaasaan, ja joka ainoana haluaa tätä liikennettä ylläpitää.
Muistutan nyt teitä lähtötilanteesta, lainoista ja yli 4 millin vastuista, ja nykyisestä vastuusta. Mitä pidempään RG-I seilaa, sitä pienempi on kaupungin takausriski.
Mielestäni rakentavaan kritiikkiin kuuluu vaihtoehtoisten mallien tai parannusehdotuksien esittäminen. Täällä niitä ei kuulu ei näy. Sen sijaan on niin kivaa funtsailla, mitä muka joku
Taina Lehto tai Raimo Rauhala tästä päätöksestä ”pimeänä” saa. Olen aika varma, että Raimo on aina haaveillut punaisesta Ferrarista, mutta se nyt ei liity tähän tippaakaan. En tiennyt sitäkään, että Vaasassa kommunisteilla on vieläkin oma KGB josta nimimerkki ”Jashin” kertoo. Tosin moraali näyttää olevan hieman toinen kun Neuvostoliitossa, koska "vakoilutulokset” leviät julkiseen jakeluun. Tämän huomioiden, ei varmasti tulosten julkistamiseen voi luottaa centin vertaa.
Onneksi vasemmistoliitto on katkaissut napanuoransa tällaiseen jo aikapäiviä sitten.
Mitä tulee reitin kehittämiseen. bussiyhteyden luominen Umejan päähän ei tunnu ylivoimaiselta asialta. ”Luotettavista lähteistä” olen saanut tietooni, että nykyään kurmee ruokailusta pitävien saataisi olla ihan tarpeellista testata RG-I. Laivalla on ihan AITOJA kokkeja. Aluksen matkustusviihtyvyyden parantaminenkin on aikalailla pienestä kiinni. Mielestäni se on hyvää tasoa jo nyt. Lapsimatkustajiin voisi vielä enemmän satsata.
Aikataulutuksen osalta olisi suotava saada yksi vuoro viikonlopulle sopivaksi. Itse matkustan usein Helsingin ja Vaasan väliä. Pidän enemmän junamatkasta kuin lentomatkasta vaikka se olisi nopeampi. Mielestäni RG-I matkaa Uumajaan voi hyvin verrata junaliikenteeseen (kokkien kera) Näissä on hyvät mahdollisuudet väljään matkustamiseen ja mm. työntekoon.
Muuta emme tule EU:n aikana enää tällä näkemään, jos ei säädökset muutu.
Mielestäni on hyvä asia, että sekä RGL paketin hylkäykset ja hyväksymiset olivat ja ovat näin laajalla pohjalla. Demokratia toimii Vaasassa, oltiin KH;n toimista mitä mieltä tahansa.