Kun luin Marjatta Vehkaojan viimeisimmät raportit, niin painajaistahan tämä jo on. Lisää vuotokohtia paatissa, joiden aiheuttajina on välillisesti ainakin kaupungin virkamiehistö. Ei voi olla totta, että Vaasan kaupungin laskutuksessa on toimittu näin. Käytännössähän Kaupunki on omalla toimillaan ajanut vaikeuksissa olevaa takaamaansa yhtiötä huonompaan jamaan. Sanoisin; tuntuu että ovat antaneet ajattelemattomuuttaan lähes ”kuoleman suudelman”.
Tosin spekuloin silläkin, että kaupungin virkamiehistö on tajunnut, että kun haverit sattui, ei varustamo olisi selvinnyt jatkosta ilman sitä. että sataman saatavat täytyi myös jatkossa "unohtaa".
Näin "riskillä" toimien saatiin liikenne jatkumaan lähes keskeytyksettä.
Kun Vehkaojan selvityksen jälkeen on lueskellut täällä tällaista ”lumipalloefektiä”, jossa tunteet tietenkin jo vievät ”järjeltä” kontrollin, niin muistuttaisin kiihkeimpiä ”koronkiskureita” RG-linen tilasta johon osin syypäitä ovat kaupungin virkamiehistö ja istuvat poliitikot.
Yhtiön myyntituotoista vuonna 2007 56 % tuli rahdista ja 44 % matkustajaliikenteestä. Matkustajamäärä oli v. 2007 n. 70 000 matkustajaa. Yhtiön pitkäaikaiset lainat ovat 11,8 milj. €.
Vuonna 2007 yhtiön rahoitustulos (tulos rahoituserien jälkeen ennen poistoja) on lähellä nollatasoa eli yhtiö pystyy käyttö- ja rahoitusmenot rahoittamaan toimintatuloillaan, mutta tulos ei riitä poistoihin/lainojen lyhennyksiin, saatikka noin suuriin kerta maksuihin korkoineen.
Millä ihmeellä te kuvittelette RG-linen selviävän? Ei ainakaan sillä että yritetään löytää kaikki mahdollinen taakka firmalle ja sitten välittömästi ”uloshakuun” niin kuin Niskavuoren vanha emäntä. Jos KH suunittelee 60.000 euron armahdusta RG-linelle, se sopii ainakin minulle veronmaksajana. Kyse on kuitenkin vain koroista. Eihän Kaupunki ole pankki. Sitähän täällä on toistettu. Miksi sitten sahata oma polvea? Vaikka kyse onkin ”yksityisestä liikkeenharjoittajasta” se on kuitenkin pitänyt pystyssä Vaasalle tarpeellista merilinjaa ja on osin kärsinyt myös KH:n ja virkamiesten toteutumattomista liikenne ennusteista.
Onneksi näyttää kaupungissa löytyvän toisenlaisiakin vastuullisia politiikkoja mm. Moisio joka vaikeassa tilanteessa yrittää välillä jotain muuta, kuin laskea saamattomia korkoja.
Mitä tulee Ruotsin, Umeån ja Suomen valtion tukiin, ei niitä ole vielä poissuljettu. Ei sitä yhden valtion virkamiehen sanoille kannata liikaa painoa laittaa. Eihän näin voi kuntapuolella Vaasassakaan tehdä. Onhan sitä ennenkin tukia maksettu vaikka RG-line on ollut ainoa liikennöitsijäksi ilmoittautunut sekä liikennettä harjoittanut yhtiö. Ei tunnu Suomen liikenne ja viestintäministeriö olevan pahemmin kärryillä merenkulkuliikenteestä, jos oikein olettavat kilpailua syntyvän merenkurkun matkustajaliikenteestä ja asettavat kilpailun tuen ehdoksi.