Kuntalain 24§:n mukaan valtuusto voi tehdä aloitteen kaupunginjohtajan erottamisesta ja Vaasan kohdalla riittää 13 valtuutettua aloitteen tekemiseksi. Nyt tuli epäluottamuksesta 14
ääntä ja 4 tyhjää. Tässä tulee jo riittävä kannatus asian tuomiseksi valtuuston esityslistalle. Kun luvut on näinkin selkeät, niin kyllä siinä Lumion on syytä tehdä jonkin asteiset johtopäätökset jo tässä vaiheessa. Kun omatkin rivit alkaa jo arvostella. Tämä rintama kasvaa ja olen varma,
että seuraavan valtuuston kohdalla ei enää näin menetellä. Ajat muuttuu ja me ajan myötä.
Pro Vaasa teki kokeilun ja kokeilu antoi jo myönteisen vastauksen. Lumion on katsottava myös
tulevaisuuteen ja omaan asemaansa. Hän voi perustaa oman asianajotoimiston, niin on moni kaupunginjohtaja tehnyt.
RG Linen kohdalla asiat jatkuu, tämä ei ollut lopullinen päätös. Riippuu kaupunginhallituksesta myös mikä tulee olemaan jatko.
Pentti Suksi
Pro Vaasa
puheenjohtaja
Saattaa olla, mutta heikoilla olette. koska tuo 14 vähenee ainakin yhdellä, eli Mia-Petra Kumpulan äänellä, joka oli estynyt viime kokouksessa. Ja neljä tyhjää on tyhjää täynnä.. ja rivit harvenee.
Aloitteita voi tietenkin tehdä aina. Tuskin saatte 13 tuon kuprun taakse.
Kyllähän suurin osa valtuustosta ja vaasalaisista tajuaa, että tehty päätös oli oikea vaikeassa tilanteessa. Vaasan kaupungin asukkaat eivät ole sama asia, kun ”vaasalaisia.info”.
Uuden rahoituspäätöksen tuloksena koko pääomalaina poistui. Eli se ”pienikin” rahan lapiointi RG-linelle on ohi. Vaihda siis Pentti jo levyä. Päinvastoin. RG-line on lapioinut 2 miljoonaa euroa kaupungille. Uusia tukia Vaasan kaupungilta, ei RG-linelle tule. Takaukset ja vastuut kaupungin osalta vähenee, ja Rabben osalta lisääntyy. Lisäksi, kun RG-linen likviditeetti on kunnossa, se pystyy hoitamaan satama ja tavaramaksunsa nyt ajallaan, eli kaupunki saa jo nyt tuloja niin kuin myös tulevaisuudessa, niin että tuo takausriski on todellisuudessa olematon. Eikö tämä nyt mene millään jakeluun? Kaupungilla on takausvastuut 2,7 miljoonaa euroon, joihin on vielä toissijainen pantti. Liikenne jatkuu ja 60+ 60 + (välillisen välilliset) työpaikkaa on turvattu.
Parempi olisi kuitenkin joidenkin mielestä kaataa firma (sehän oli se toinen vaihtoehto viemällä siltä toimintaedellytykset), että saataisiin kaupungin ”hallintokulttuuri” oikaistua, ja varmistutaan ainakin siitä. ettei ainakaan kuviteltuja”haamusanktioita” ole EU:lta tulossa. Perusteet näille saktioille ovat lähes yhtä hataralla haarukalla, kuin valtuustossa vilahtanut Viking-linen hakemuskuori.
Mitä vakuuksiin tulee, siitäkin halutaan väkisin antaa negatiivinen kuva. RG1-alus hintaluokassaan ihan kelvollinen alus varsinkin korjaustöiden jälkeen. Vakuusarvo on ehkä hieman yläkanttiin, mutta, kaupungin kannalta sillä ei siis suurta merkitystä ole, koska RGL tuo koko ajan rahaa kaupungin kassaan. RG I-aluksen formaatti on erittäin käytetty edelleen, eli se on haluttu alustyyppi. Sillä, että alus on tehty DDR:ssä ei ole merkitystä. Samanlaisia laivoja on tehty, ja tehdään entisissä itäblokin maissa mm. Romaniassa, sekä muissa halvan työn maissa. Hyvin ne kelpaa maailman merille eikä niiden laadusta kukaan ruikuta.
Antila äänesti oikein. muuta ei hänkään näköjään laivoista juuri mitään tiedä. Tiedättekö te? Saanen arvon pessimistit huomauttaa, että suuri osa mm. Vaasanlaivojen kalustosta, josta osa rakennettu jopa 1970 luvulla, on edelleen käytössä. Ja erittäin hyväkuntoisena. Enemmänkin olisi käytössä, jos osa ulkomaille myydyistä ei olisi havereissa tuhoutunut. Laivan ikä on yllättävän pitkä. RG-I on vielä suhteellisen nuori laiva, ja tulee seilaamaan varmasti kauemmin, kuin RG linen nykyinen maksuohjelma on. Itseäni riepoo se, että Casino Express, legendaarinen Fennia, myytiin pilkkahintaan ulkomaille vaikeassa tilanteessa.
Sehän on ihan hyvä alus edelleen. Sen formaatti vain on väärä merenkurkkuun, ja suomalaisten vaatimukset on niin hurjat, kun ovat tottuneet kerskakulutus supermarket loistoristeilijöihin. Toivottavasti alus vielä pelastetaan Suomen lipun alle.
Mielestäni on kiusantekoa se, jos lähdetään valittamaan päätöksestä, missä valittamisen oikeutus ja läpimeno on erittäin kyseenalainen. Mutta onhan se kiusaa pienikin kiusa. Tämä pieni kiusa saattaa kostautua Vaasalaisille ikävällä tavalla, ja pienestä tulee iso kiusa. Jos laivaliikenne katkeaa sen uudelleen aloittaminen merenkurkussa tulee maksamaan myös Vaalalaisille veronmaksajille kohtuullisen paljon. On turha kuvitella että linjaa uudelleen noin vain rakennetaan. Nimittäin, jos rahtivirrat todella kääntyvät pois Vaasasta, ei niitä tänne hetkessä takaisin saada. Ei ehkä enää koskaan tässä suuruusluokassa, joka nostaa kynnystä myös uuden yrittäjän löytymisessä. Nimittäin jos rahti menee yli vierestä, eli Kaskisista. Se on myös matkustajaliikenteen loppu.