Eräät tahot utelivat kovasti minun Ikean seikkailujani yhdessä vaiheessa, joten kirjoitin tällaisen yhteenvedon:
Nythän on niin, että ennen vanhaa riitti, jos oli jonkunlainen hella, jossa lämmittää vesi ja ruoka. Toista se on tänä päivänä! Nyt pitää olla hieno keittiö, mielellään tip top, riippumatta siitä, toimiko se vanha keittiö vai ei. Elikkä trendien mukaan mennään keittiössäkin!
Itse asiassa meidän vanha keittiömme oli ihan toimiva ennenkin, ei siinä mitään vikaa ollut. Entinen omistaja oli värkkäillyt vähän panelin kanssa ja maalaillut siniseksi ja piristänyt myös yleisilmettä uusimalla kaapinovia. Pensseliä sille miehelle ei olisi tosin saanut antaa, jälki oli kuin olisi maalannut haravalla… Noh, keittiö oli toimiva, mutta siitä huolimatta emme tunnistaneet sitä MEIDÄN keittiöksi. If juu ändöständ vad ai miin...
Noh, mehän tietenkin aloimme suunnittelun jo kesälomien jälkeen, pikku hiljaa, mutta niin sen pitääkin mennä ja itse otin parin viikon loman siinä joulun kieppeillä.
Tässä seuraakin nyt sitten pieni opas uutta keittiötä hautovalle, dokumentin muodossa ja toivon mukaan saat paljon vinkkejä, jos sattuu olemaan pinnalla pieni haave uudesta keittiöstä! Joten ollos hyvä!
Näin ensimmäisenä haluan tosin tuoda esiin, että nämä finanssikriisiajat löytävät tiensä myös keittiöitä myyviin alan yrityksiin. Jos siis aiot teettää työn, niin käytä tilaisuutta hyväksesi, pyydä tarjouksia useasta eri liikkeestä ja kiristele heidän kravattejaan. Nyt siinä voi säästä ruman läjän selvää rahaa. Ja ennen kaikkea, muista, että se olet sinä, jonka rahoja he havittelevat! Ole siis herra ja hidalgo ja pidä nämä kaupustelijat pienellä etäisyydellä, sillä pienikin ystävällisyys sinun puoleltasi ohjaa rahavirtaa sinulle väärään suuntaan...
Vaihtoehtoja sinulla on oikeastaan kaksi:
1). Hanki tarjous ja teetä työ muilla.
2). Tee kaikki itse.
Meille kävi sillä tavoin, että kaivelin kaikki kaupungin suurimmat ja pienimmät keittiönvalmistajat läpi pojan kanssa, kun oli isyyslomalla. Ja pyysin saada tarjouksen kolmesta eri paikasta. Kävimme toki monessa muussakin alan liikkeessa, mutta kaikki eivät ole valmiita ottamaan vastaan asiakkaita. Tätä ihmettelin kovasti. Yhdessäkin liikkeessa (HTH) kolme myyjää jutteli keskenään iloisesti ja yksi jutteli oman kirvesmiehen kanssa valittavasta asiakkaasta, mutta kenelläkään ei välähtänyt mieleen, millä asialla me olimme... Lähdimme ulos vähin äänin. Periaatteena on, että jo ensitapaaminen antaa vinkin siitä, miten jatkokin saattaa sujua.
Joka tapauksessa, kolmesta alan yrityksesta aloitettiin:
1. Puustelli
2. Myresjö
3. Marbodal
1. Puustellin myyjä halusi tulla kotiin mittailemaan. Hänen ensimmäinen käyntinsä meni puihin. Ei näkynyt neitiä. Sitten hän lupasi soittaa uudelleen, sopiakseen uuden ajan.
Ei kuulunut mitään pariin viikkoon.
Sen jälkeen ilmoitin, ettei tarvitse tullakaan. Pahoittelivat kovasti ja halusivat korjata asian. Tuu leit - olimme menettäneet jo luottamuksemme Puustelliin, sillä jos asian hoito alkaa heti kättelyssä näin, niin todennäköisesti ongelmia on tulossa lisää ja varsinkin sen jälkeen, kun on jo maksettu…
2. Myresjö ei halunnut tulla kotiin mittailemaan, vaan mitat piti toimittaa heidän piirtäjille, suoraan konttoriin ja piti varata jopa aika homman keskusteluun. Toimitin ne ja ensimmäinen tarjous, piirrustuksineen tuli parin viikon kuluttua. Lähetin sähköpostissa pari tarkentavaa kysymystä. Viikon päästä tuli vastaus. Halusin tietää vielä pari juttua, jotka olin unohtanut. Kesti taas viikon, ennen kuin tuli vastaus. Ilmoitin, etten voi alkaa tällaisen projektin kanssa yhteistyöhön kenenkään kanssa, joka tarvitsee viikon vastatakseen pariin pieneen kysymykseen.
3. Marbodal lähti siitä, että he halusivat tehdä halvemman tarjouksen ja asiaa auttoi tietenkin paljon, kun minulla oli esittää Myresjön piirtämä keittiö heille. Myös he halusivat vain mitat, ilman kotikäyntiä. He onnistuivatkin siinä ja olimme kiinnostuneita. Lähetin sähköpostia, mutta viikon päästä oli vielä hiljaista. Yritin soittaa, mutta myyjä oli aina joko varattu jonkun toisen asiakkaan kanssa, tai sitten lounaalla. Lähetin vastauksen, että prosessi uumoilee pitkää toimitus- ja asennusaikaa ja kiitin kohteliaasti.
Soittelin myös hieman alan ammattimiehille ja kyselin, jos joku voisi tulla asentamaan keittiön hyvää korvausta vastaan. Kaikilla oli kovasti kiireitä ja useimmat eivät edes vastanneet soittopyyntöön.
Nyt oli mitta täynnä, löin nyrkin pöytään ja kerroin vaimolleni, että toimimme kohdan kaksi mukaan, elikkä kaikki itse.
Voisiko Ikea toimia meillä?
Yhdessä välissä nousi oikein karvat pystyyn, kun ajattelinkin sitä puljua, enkä edes muistanut milloin olin viimeksi astunut siihen putiikkiin. Mutta viime vuosien positiiviset raportit saivat minut kuitenkin tutustumaan asiaan.
Olisiko niin, että Ikean keittiö voisi olla meille ajankohtainen, selvinpäin…?
Tuumasta toimeen. Tein pienen opintomatkan Ikealle ja panin äkkiä merkille muutamia asioita, jotka puhuivat kovasti heidän tuotteidensa puolesta:
- Ikean keittiöiden rungot ovat valmistettu samoissa tehtaissa, kuin muidenkin alan yritysten.
- Laatu oli vähintään yhtä hyvä, kuin yllä mainitsemissani liikkeissä.
- Ei haittaisi, vaikka tekisi vääriä tilauksia - ei muuta kuin vaihtamaan, hakemaan lisää, tai viemään ylimääräinen kama takaisin.
Ikealla on myös kotisivullaan ilmainen työkalu, jonka voi imuroida minuutissa omaan koneeseen. Sen avulla voi sitten itse piirrellä ja kalustaa oman keittiönsä mielensä mukaan ja tarkastalla sitä sitten kolmiuloitteisesti, joka kulmasta. Ja mikä vielä ihmeellisempää, tulos näytti täsmälleen samanlaiselta, kuin näiden ammattilaisten piirtämät! Viimeisellä lehdellä oli komeasti lista kaikesta, hintoineen päivineen.
Listan mukaan onkin sitten helppo käydä kasaamassa keittiö Ikea varastosta. Mutta tämä onkin sitten operaatio, johon kannattaa valita aikaa. Itse valitsimme maksaa n. 200 €. Ikea keräsi siihen hintaan itse kaiken ja toimitti suoraan kotiin.
Huomion arvoista on myös se, että näiden erikoisten keittiöfirmojen tarjoukseen kuuluu tavaran toimitus oven ulkopuolelle. Ikean hintaan sisältyi sisään kanto. Tämä on hyvä ottaa tietää. Ikean kamoja ei siis tarvitse olla ottamassa miehissä vastaan, vaan riittää jos on esim. vain vaimo kotona.
Meillä oli pieni ristiriita suunnittelussa. Minä halusin kaapit ylös asti, katonrajaan, alkuperäisten tapaan. Vaimoni taas oli sitä mieltä, että ne ylimmät hyllyt olivat kuitenkin niin korkealla, ettei niille ole mitään järkevää käyttöä. Oli parempi heittää ne ylimmillä hyllyillä lapisevat tavarat pois. Minä taas oli sitä mieltä, että kaapin päällyset vain keräisivät pölyä. Vaimoni lupasi pyhästi, ettei tulisi käyttämään pituuttani hyväksi, pyytämällä minua siivoamaan kaapin päällysiä… joten homma sovittiin näin.
Tämä tosin teetti minulle uusia suunnitelmia - miten saada kaapit kiinnitettyä seinille, eri korkeudelle? Seinäthän olivat kipsilevyä, joten kovin painavaa kamaa sinne ei voinut roikuttaa.
Päätin repiä kaikki seinät auki, uudet poikkipuut sopivalle korkeudelle ja kunnon vanerilevystä uudet seinät. Tämä olikin aika helppo operaatio.
Itse joulu oli meille pyhä, mutta joulupäivänä aloin repimään kamaa, naapurien pällistellessä ihmeissään. Hullu repii kämppää jouluna.. Ja kieltämättä, näky oli lohduton, varsinkin alussa...
Meillä oli myös ennen väliseinä keittiön ja ruokasalin välissä. Vihdoinkin oli hyvä syy antaa sille kyytiä!! Näin saimme koko tilasta avoimemman. Näin vuoden jälkeenpäin tuntuu yhä, että se ratkaisu oli yksi niistä parhaimmista koko remontissa.
Ja kun kerran olin päässyt vauhtiin, niin samalla revin tietenkin lattiasta kaiken ylimääräisen. Pesualtaan kohdalla oli ollut joskus vuoto ja lattialevy oli vähän paisunut siitä kohtaa. Vaihdoin siihen samalla palan uutta levyä. Myös vesijohdot meni tietenkin uusiksi ja piti vetää vähän lisää sähköäkin. Naapuri on sähkömies ja kävi hyväksymässä työni. Pani tosin astiainpesukoneen ulosoton uusiksi. Tämä päivän normien mukaan se ei saa olla pesualtaan alla. Yleensäkin, tuntui hyvältä, että joku kävi sanomassa aamen sähkötöille.
Suunnitelmiini kuului myös lattialämpö ja näin pääsimme eroon kahdesta lämpöpatterista. Lattialämmitykseksi valitsin Ebecon folion. Se kasvattaa korkeutta vain 0.3 mm. Koko lattia nousi nyt eristyksineen vain sen verran, että lopputulos oli samalla korkeudella, kuin ruokasalin lattiakin. Bingo! Ei tullut mitään korkeita kynnyksiä, vain matalin mahdollinen lista keittiön ja ruokasalin välille.
Myös kattoon jouduin asentamaan seinän paksuisen soron, jonka piiloitin kittaamalla ja maalamaalla.
Keittiön kaappien runkojen kokoamisen aloitin jo ennen joulua. Kasailin niitä pikku hiljaa, siinä televisiota katsoessa. Tämä esityö osoittautui arvokkaaksi, sillä oli hienoa sitten hakea vain valmiita runkoja, kun oli aika alkaa ruuvailemaan niitä seinille.
Itse alakaappien asentaminen sujuu hyvin, kun asentaa ensin seinälle listan, jonka päälle asentaa itse kaapit. Etuosaan sitten muoviset jalat. Nämä jalat ovat muuten koko homman arin paikka. Ne on todellakin suunniteltu siihen, että niiden päälle tulee paino vain ja ainoastaan yläpuolelta. Joten kaappeja ei saa missään nimessä nostaa pystyyn jalkojen varassa. Itse nostin kaapin ensin seinälle ja tukin sitten jalat alle. Tässä hommassa kannattaa olla tarkkana varsinkin silloin, kun nostaa pystyyn sitä korkeinta kaappia…
Yksi hyvä vinkki on myös ruuvata pitkä rivi kaappeja yhteen jo lattialla ja nostaa sitten koko rivi kerrallaan paikoilleen, varsinkin jos on kaveri, jolla on ruista ranteissa. Näin saa taatusti suoran kaappirivin seinälle. Sama koskee myös yläkaappien kanssa, mutta se vaatii jo enemmän porukkaa, tai jotain tukia, joilla tukea kaappirivi paikoilleen siksi aikaa, kun ruuvaa niitä kiinni. Kaappeja toisiinsa ruuvatessa on hyvä käyttää puristimia.
Huomioi myös kasatessa kaapinovien saranoiden paikat, sillä nehän ruuvataan melkein samalle korkeudelle, kuin kaapit yhdessä pitävät ruuvit...
Aloitin kasaamalla penkkirivin, johon tuli hella ja tiskipenkki. Tyttö oli kovasti hengessä mukana, kun oli aika kaakeloida. Hän kaakeloikin koko välin, yläkaappien ja työtason välissä.
Päätimme jo aikaisessa vaiheessa, että heitämme keittiön pöydällä vesilintua ja korvaamme sen baaripöydällä ja tuoleilla. Näin loimme tilaa pidemmälle penkille ja saimme rutosti lisää työtasoa. Vaimoni on tästä ennen kaikkea erittäin tyytyväinen. Nyt voimme häärätä samaan aikaan keittiössä, ruokaa laittaen ja molemmille on oma kunnon työtaso.
Koneet uusittiin tietenkin. Jahtasin niitä koko syksyn ja tarjouksia nappaillen säästimme n. 2000€. Kärsivällisyys tässä teki sen, että pystyimme sijoittamaan hyvällä omalla tunnolla kunnon koneisiin. Varsinkin liesituulettimesta olen ylpeä. Sen on kookkaan julma, mutta tehokas ja hiljainen. Valotkin syttyvät ja himmenevät pornotalomaisen aistikkaasti!
Ikean kunniaksi täytyy muuten sanoa, että yhtään ruuvia ei puuttunut, kaikki oli mukana. Kaappeja seinille nostaessani muutin yhdessä välissä vähän mieltäni, eikä mitään ongelmia, paketit vaan autoon perälle ja Ikealla vaihtamaan. No problems. Alan erikoisliikkeissä tämä olisi taas edellyttänyt tilausta - a´la tulee kuuden kuukauden päästä. Muutenkin, oli helppoa hakea lisää tavaraa laatikoiden ja kaappien sisälle jälkeenpäin, kaikki löytyy aina ja ne saa HETI mukaansa. Tämä sopii hyvin sellaiselle kuin minä, jonka todellakin pitää saada HETI kaikki mukaan!
Homma ei ole siitä kevyimmästä päästä. Amatööri joutuu hääräämään koko ajan, iltamyöhään. Tärkeintä on kuitenkin vaimo, joka on hengessä täysillä mukana. Kaikki sujuu kuin tanssi, jos hän tekee myös sen kaiken tärkeän, elikkä pitää huolta sinusta, muusta perheestä ja ruoasta. Jos nämä asiat ovat kunnossa, niin voit keskittyä täysillä itse työhön ja silloin tuleekin valmista hyvässä tahdissa. Tämä on todella tärkeää, jos perheessä on lapsia, sillä on hyvä, jos on joku ajoissa pysäyttämässä maalipurkille pyrkivän, 1-vuotiaan vesselin…
Perhe alkoi tietenkin väsymään pikku hiljaa sekasortoon, mutta sitä mukaa kun alkoi näyttämään siltä, että homma valmistuu joskus, kaikkien fiilis myös nousi. Lopussa kiitos seisoo!
Niin, ja lopuksi kaksi kullanarvoista neuvoa:
- Tee se itse.
- Homma tulee yleensä kalliimmaksi, kuin uskoitkaan.
Pieni yhteenveto kustannuksista:
- Myresjö pyysi 7700€ ilman koneita.
- Marbodal lupasi toimittaa samat kamat hintaan 7400€
- Ikealta poimittuna hinta oli 3300€
Nyt, vuoden kuluttua en ole pannut merkille mitään valitettavaa Ikean kamoissa. Kaikki on uuden veroista, mitään ei ole mennyt rikki ja kaikki toimii hyvin.
Ei auta, täytyy suositella Ikeaa.... ja tämän suosituksen kirjoittaminen ei ollut helppoa, sillä niin verisesti olen Ikeaa joskus vihannut. Onneksi ei ole koskaan liian myöhäistä muuttaa mieltään! Ja myös monella muulla on varmasti sama ongelma...