Mutta minä olen kiinnostunut...ja maksan yhtenä veronmaksajana teidän pikkuyhdistyksenne sähkömaksua joka tilistäni. Jos löydät oikein hyvän perusteen sille, miksi minun pitäisi olla iloinen siitä, että maksan jokaisesta tilistäni yhdistyksenne sähkölaskusta osuuden, niin kerro.
Olen minäkin ollut mukana maksamassa ydinvoiman kehityksestä, sillä ei sekään ole sikissyt pyhästä hengestä. Mutta joskus täytyy kylvää, pystyäkseen niittämään ja tässä tapauksessa olisi ikävä pitää kynsin ja hampain kiinni ydinvoimasta. Henkilökohtaisesti en ainakaan halua tehdä näin.
Tämä seuraava on kokemusten puutteen takia pelkkä arvaus, mutta uskon vakavissani, että ydinvoimaa ei valtion ja veronmaksajien toimesta tuettaisi. Ainakaan Suomessa ei ole tapahtunut niin missään vaiheessa.
Tämähän on leikkimielistä spekulointia. Mutta jos sanottaisiin, että tuulivoima on se, jolla me mällätään tänäpäivänä ja ydinvoima tekisi tuloaan, puhtaana ja kannattavana - mutta alkumetreillään kalliina, niin ainakin minä uskon, että valtiolla olisi kiire päästä tukemaan sitä.
On myös hyvä muistaa, että ydinvoimakin on ollut joskus kehitysvaiheessa.
Yhdellä ydinvoimalayksiköllä on olemassa se maksimituotantokapasiteetti, jonka se pyrkii tietenkin käyttämään 100%:sti hyödyksi ja tuottamaan sähköä myyntiin. Ja käytännössä suurinpiirtein näin tapahtuukin.
Ei pelkästään se, että vierekkäin olisi vaikka viisi yksikköä jauhamassa energiaa, laske tuotantokustannuksia yhtään. Polttoaine maksaa kaikille yksiköille saman verran, tuotantolaitoksen rakentaminen maksaa kaikille saman verran, huolto ja kunnossapito maksaa kaikille saman verran.
Se ensimmäinen ydinvoimala on aina kallein. Seuraava on parempi, tehokkaampia ja halvempi. Jne. Samoin myös kun on kysymys poltto-aineesta. Mitenkähän kallista poltto-aine olisi esim. autoihin, jos niitä olisi vain 10 Suomessa?
Sama asia koskee tuulivoimaakin. Yhdellä yksiköllä kyetään maksimiolosuhteissa (tuulee 100% vuodesta sopivimmalla voimakkuudella) tuottamaan vain ja ainoastaan sen tuulivoimayksikön maksimitehon verran energiaa. Se yksikkö maksaa jotain Xeuroa, ja vaikka niitä olisi kymmenen vierekkäin, niin sama mahdollisuus ja sama kiinteä kulu niihin laitoksiin vaikuttaa kuitenkin.
että saataisiin ulos kuluttajille yhtä paljon sähköä kuin ydinvoimalasta. Tuulta ei ole sataprosenttisesti vuodesta, vaan tuulivoimala seisoo tuottamatta varsin suuren osan ajasta. (Silloin muuten sitten tuotetaan korvaavaa sähköä öljyllä, kivihiilellä,mm. Ei kovin vihreää!
Yhdenkään tehtaan ei kannata alkaa valmistamaan yhtä tuulivoimalaa. Mutta jos se saa sadan voimalan tilauksen, niin silloin siihen kannattaa investoida jo paljon rahaa. Silloin kannattaa jo rakentaa lisätilaa, työllistää ihmisiä ja kuitenkin sen yhden propelliputken hinta on huomattavasti halvempi, verrattuna tuohon yhteen voimalaan.
Muistaakseni Tanska on myös aika pitkällä mietteissään energian varastoimisessa. Nythän se paras tuuli menee harakoille ja tyynellä imetään tyhjää. Minä uskon, että tulevaisuudessa voimme varastoida sitä ylituotettua sähköä ja tasoittaa sillä kulutusta, joka on tietenkin yhtä suuri myös tyynellä ilmalla. Sinä päivänä kun tämä on todellisuutta, tuulivoima kannattaa jo huomattavasti paremmin.
Eikä kovin kustannustehokasta muutenkaan, että pitää olla öljyllä toimiva varavoimala tuulivoiman puutteeita paikkaamaan,
En jaksa uskoa, että tuulivoima tulee koskaan korvaamaan täysin ydinvoimaa, vaan tähän tarvitaan jotain muuta. Mutta en usko myöskään, että kukaan on niin tyhmä, että korvaa puutteen vain ja ainoastaan hiilellä ja öljyllä, vaan vaihtoehtoisia energialähteitä haetaan koko ajan ja ydinvoima tulee olemaan kuvassa pitkään, vaikka kuinka mentäisiin tuulen kera.
Minä en ole mikään tuulivoiman vastustaja.
Minä taas en laske itseäni ydinvoiman vastustaksi. Mutta en myöskään alkaisi huutamaan ääntäni käheäksi tuulivoiman puolesta, enkä edes yritä väittää, että tuulivoima voisi korvata kokonaan ydinvoiman. Sen sijaan olen sitä mieltä, että tuulivoima on vain osa suurta kokonaisuutta, koska meillä ei ole tällä hetkellä mitään, millä korvata kokonaisuudessa ydinvoima, hiili ja öljy.
Ja vaikka meillä olisi kuinka paljon tuulivoimaa, niin maailmassa tullaan menemään ydinvoimalla, hiilellä ja öljyllä siitä huolimatta. Mutta niin kauan kun tuulivoimaan yms. sijoitetaan, ollaan menossa hyvään suuntaan ja esim. Tanskan esimerkki osoittaa, ettei tuulivoima nyt ihan perseestä ole. Jos tämän lisäksi sijoitettaisiin esim merivoimaan, vesivoimaan ja aurinkoon vähän suuremmassa mitassa, niin tilanne voisi olla ihan toinen.
Tanskasta puheenollen, katsoin tässä erään dokumentin eräästä tanskalaisesta, joka on rakentanut sellaisen talon, joka pystyy
tuottamaan sähköä ja hänen tarkoitus oli päästää sitä sitten verkostoon.
Tulevaisuuteen katsovat laskevat usein, että meidän sähköntarpeemme tulee nousemaan koko ajan. Mutta usein unohdetaan, että kun puhutaan esim. asumisesta, niin talot, jotka tuottavat itse tarvitsemansa sähkön ovat lähempänä kuin me uskommekaan.
Sinäkin muistat varmasti ajan, jolloin ei voitu edes kuvitella, että me istuisimme eräänä päivänä kotona oman tietokoneen ääressä ja keskustelisimme sähköstä.
Tässä muuten myös eräs mielenkiintoinen juttu taloista, jotka hoitelevat itse näitä energiajuttuja:
http://www.velfac.dk/Global/Bolig_for_livetPeriaatteena on tuottaa enemmän energiaa, kuin mitä käytetään.
On selvää, ettei kansa muuta tapaansa asua käden käänteessä ja kaikki tällaiset visiot kuuluvat hamaan tulevaisuuteen, mutta ei ole mikään sattuma, että juuri Tanskassa visioidaan paljon tällaista. Jos maa aikoo tosiaankin sijoittaa lupaamallaan tavalla tuulivoimaan, niin myös sähkön käytölle täytyy tehdä jotain. Ja mikä olisikaan silloin sopivampi tapa, kuin muuttaa ihmisten tapaa asua samaan tahtiin, kuin tuulivoima lisääntyy.
Tuulivoima ei ole sovelias tapa tuottaa perusvoimaa.
Ei, ainakaan tällä hetkellä. Eikä ainakaan silloin, jos sen voimin halutaan korvata koko sähkön käyttö. Mutta kuten jo ylempänä kirjoitin, tuulivoima on osa suurta kokonaisuutta ja näyttää siltä, että moni menee tällä hetkellä tämän mukaan. Eivät kai he täysin hulluja ole, kun sijoittavat niin valtavasti tuulivoimaan tänä päivänä?? Kyllä siitä nyt jotain puolustettavissa olevia lukuja täytyy löytyä!
Sen sijaan olen hieman huolissani Suomesta. Näyttää tällä hetkellä myös siltä, että muut pohjoismaat menevät menojaan tässä asiassa. Mikä olisi tilanne sitten, jos naapurimaat sattuisivatkin onnistumaan visioissaan, Suomen lotatessa yhä ydinvoimalaloidensa kanssa? Miten siinä tapauksessa, jos naapurimaat saavat homman tasapainoon uusiutuvien energialähteiden ja uuden rakennustyylin ansioista? Huudetaanko Suomessa yhä silloin ydinvoiman puolesta?
Siis taistellaanko Suomessa kirjaimellisesti tuulimyllyjä vastaan?
Kasvavat ja kehittyvät alueet (Kiina, yms) tarvitsevat enemmän energiaa omiin tarpeisiinsa. Viime vuonna Kiinassa avattiin likemmäs puolentuhatta uutta kivihiilivoimalaa. Uutta!
Kiina Kiina Kiina....
Kiina on kohta yksi maailman suurimmista tuulivoimamaista. Ja näin kun puhutaan molemmista, tuulivoimaloista ja valmistajista. Esim. Energialaitos Mingyang astuu estraadille uudella saksalaisella tekniikalla valmistetun 1,5 MW-laitoksen kera - ja tietenkin 20 prosenttia halvemmalla. Yksin näitä tullaan tekemään 900 kappaletta lähitulevaisuudessa. Lisäksi tanskalaisilla on siellä Vestas tehtaita, tosin suurin osa näistä näitä pikkuisia 1 MW:n turbiineja.
Pidemmällä tähtäimellä jo tämä tekee sen, että tuulivoimaloiden valmistus tulee olemaan huomattavasti halvempaa tulevaisuudessa ja tuulivoimalat tulevat myös tuottamaan huomattavasti enemmän.
Mutta Kiina nousee nyt joka rintamalla ja myöskin siellä tarvitaan kaikenlaista energiaa.
Näyttää kuitenkin siltä, että myös siellä uskotaan muuhunkin, kuin vain ydinvoimaan ja hiileen ja öljyyn.