[
Mutta kyllä tarkastuslautakunnan pitää tutkia tätä sanokoon Olavi Antila mitä tahtoo. Olin vähän ihmeissäni Olavi Antilan intressistä tehdä tarkastuslautakunnasta rikosilmoituksen. Päinvastoin pitäisi veronmaksajana kehua poliisille tarkastuslautakunnan aktiivisuudesta. Se mitä siitä tullaan julkistamaan
niin se onkin kiemurainen juttu
[/quote]
Käsittääkseni tämän humanistin kiihkeä tarve puolustaa IHMISTÄ Lumiossa kumpuaa kolpakkoveljeydestä sekä siitä, että ML on jakanut verorahaa Olaville milloin mihinkin "historiaprojektiin". Olen pyytänyt häntä (OA) kertomaan mihin perustuu hänen väittämänsä, että Lumio on Suomen parhaita kaupunginjohtajia ja Salin euroopan etevimpiä taide-experttejä. Ei tietoa - toistaiseksi. Ja vaikka olisivatkin, niin miksi jatkuvaa näpistelyä olisi siedettävä?
Tutkintapyyntö oli vastahyökkäys (tutkimuspyyntööni Lumion toimista) mieheltä, jonka "lääkitys" ei ollut ihan kohdallaan. En pidä ihan kestävänä ajatuksena, että tarkastustoimen tehottomuus tekisi syyttömästä kavaltajan. Siis että on tarkastajien syy, kun Lumio näpistelee!
Meidän vain olisi kyettävä kylmästi pitämään erillään ao henkilöiden mahdollinen pätevyys työssä ja sitten se pimeämpi puoli. Vaihtokauppa ei näiden kompensoinniksi ei kuulu läntiseen kulttuuriin - sanoi Purolan humanoidi mitä tahansa.
Lopuksi Vaasan kokoomuksen tilanteesta. Olisi toki kelvannut joku parlamentaarikko sieltäkin, mutta nyt taisivat taas ryssiä saumansa. Kouhin "homeperseen" perintö on kirouksena yllämme. Mulle kelpaa eduskuntaan kuka tahansa, joka todella ajaa tämän kulmakunnan asioita. Äänet omille keskittämällä saatamme saada MiaPetran kaveriksi vaikka Moision, Gästgivarsin, Hokkasen ja Leppälän. Tähän määrään on ennenkin tämä väestöpohja riittänyt. (no, enhän mä politiikasta mitään....)