Mielenkiintoinen kannanotto SDP:ltä. Kaupnginhallituksella olisi ollut muutama linjavaihtoehto Lumio-casessa
1) virantoimituksesta pidättäminen ja tutkintapyynnön (tai jopa rikosilmoituksen) jättäminen poliisille
2) antaa Lumion toistaiseksi jatkaa työtään ja aloittaa aikaa vievä, 6 kk:n johtasopimuksen maksuun johtava luottamuspula-menettely
3) olla tekemättä mitään erikoista (esim. jäädä odottamaan tutkimuksia)
Raija Kujanpää oli ilmoittanut, että hän haluaa lopettaa tutkimukset ja hänelle riittää kun Lumio on menettänyt hänen luottamuksensa. > Lumiosta eroon ja 6:kk palkka maksetaan, eikä peritä mahdollisa rahoja takaisin.
Raija Kujanpää on itse johtanut omaa tutkimuslinjaansa. Siitä hän on kertonut kaupunginhallitukselle ja valtuustoryhmien puheenjohtajille haluamiaan kohtia. Oma tutkimusprojektinsa hän on luvannut nyt lopettaa kun poliisi tutkii myös asiaa (siitä saamme kiittää Kalle Lanamäkeä).
Olen sitä mieltä, että jo edellinen kapunginhallituksen puheenjohtaja Kouhi, että myös Raija Kujanpää ovat laiminlyöneet alaisensa valvontavelvollisuuden. Heidän olisi tullut tarkastaa kaupunginjohtajan edustusmenojen tositteet. Sitä hei eivät ole tehneet. Ei edes kun ne ylittyivät jopa 90 000€:lla vuonna 2006. Jos he olisivat valvontavelvollisuutensa hoitaneet, olisi kokoomuksella edelleen kaupuginjohtajansa.
On minusta kh:n pj:ilta outoa syyttää jostain jukisesta teurastuksesta tai ajojahdista asiassa, jossa väärinkäytökset on jo tunnustettukin (Vbl). Ehkä se suojelevat itseään koska toki he tietävät, että olisi ollut syytä hoitaa tehtävänsä paremmin. Silloin on helppo etsiä syyllisiä muualta.
Hieman minua askarruttaa Kujanpään ulostulo tuossa Arlanda-asiassa. Hän puolisoineen ja muutam muukin kh:n jäsen olivat nauttineet Lumion vieraanvaraisuudesta Tukholman lentokentällä. Tästä herää kysymys: kuinka useat ja ketkä kokoomus- tai muut poliitikot ovat nauttineet Lumion vieraanvaraisuudesta ravitsemusliikkeissä tilaisuuksissa jotka eivät ole olleet edustustilaisuuksia? Edustustilaisuuksiahan ovat vain ne kun työnantajalle tärkeän henkilön kanssa harjoitetaan yhteydenpitoa.
Jos näitä keskittämisiä ilmaantuisi runsaamminkin niin mitä johtopäätöksiä siitä olisi vedettävä?
Onko siinä jotain väärää jos antaa kaupuginjohtajan tarjota kestitystä itselleen verovaroilla vaikka kyse ei ole edustustilausuudesta? Minusta on. No, jos kuvitteellinen henkilö on tällaista vastaanottanut niin mitähän hän haluasi nyt jälkeenpäin tehdä? Piilottaa, eli lopettaa asian pengastamiset?
---
Keskushallinnossa on pääosan Lumion muista kuin omalta yksityisedustustililtään maksamista ostoista (niitä ei kukaan ole hyväksnyt) hyväksynyt kansliapäällikkö Iitola. Se ei ole salaisuus. Virkavastuulla toimiva on siis hyväksynyt menoja julkisista varoista. Entä jos näiden menojen joukossa on vaikkapa ykstyiseen käytöön tarkoitettuja vaatteita? Onko virkavirhe jos hyväksyy (vaikkakin esimehensä aiheuttamia) yksityisiä menoeriä verovaroin maksettavaksi?
Kujanpää on toistuvasti esittänyt, että Lumio ei koskaan ole ylittänyt omaa (4k€) edustustiliään MUTTA nyt on käynyt jo pintapuolisessakin amatöörimäisessä tarkastuksessa ilmi, että huomattavasti enemmän on Lumio rahaa "edustukseen" käyttänyt. Ne ovat siis menneet muilta tileiltä, m.m. Iitolan kautta.
----
Kivimäelle (lähetin hänelle täälläkin jo olleen Lumion johtajasopimuksen):
Esittää kaupunginvaltuustolle tilapäisen valiokunnan asettamista valmistelemaan kuntalain 25 §:ssä tarkoitettua kaupunginjohtajan irtisanomista.
Minusta valtuustolla on mahdollisuus edetä kh:n esityksen mukaan ja näin ollen olla hyväksymättä Lumion eroanomusilmoitusta. Miksi ei muka olisi?
Jos hänet irtisanotaisiin vaikkapa virkavirheeseen vedoten, ei johtajasopimus mieletäni astuisi voimaan. No, voitte arvata, että nyt on asianajajat liikeellä, muutkin kuin Kujanpää. Mutta kenen varassa on veronmaksajien etu?