SDP:n tunnettu oikeistodemari Lasse Lehtinen vaatii SDP:n nimen muuttamista Demokraattiseksi puolueeksi”Nykyisin perussuomalaisten vaalityömiehenä vaikuttava Matti Putkonen yritti saada Lasse Lehtisestä SDP:n puheenjohtajaa vuonna 2005. Tiistaina julkaistun elämäkerran mukaan Putkonen yllytti Lehtistä haastamaan Eero Heinäluoman.
Kustannuspäätös oli tehty, kun Lehtinen oli ehdolla SDP:n presidenttiehdokkaaksi. Kirja tehtiin, vaikka Lehtinen luopui ehdokkuudesta Paavo Lipposen ilmoittauduttua presidenttikisaan.
Aidankaataja-kirjan mukaan Metalliliiton lobbarina työskennellyt Matti Putkonen maanitteli Lehtistä haastamaan SDP:n puheenjohtajavaalissa Eero Heinäluoman vuonna 2005. Kirjan mukaan Lehtinen pyysi, ettei Putkonen kertoisi ajatuksesta kenellekään.
Kirjan julkistamistilaisuudessa Jussi Lähde ja Lasse Lehtinen spekuloivat, millainen kannatustaan koko ajan menettävä SDP olisi, jos Lehtinen olisi haastanut Heinäluoman. Tai mikä olisi lopputulos, jos hän olisi lähtenyt mukaan kisaan, kun Jutta Urpilainen valittiin SDP:n puheenjohtajaksi.
Kaksikko epäilee, että SDP olisi nykyistä suurempi, samoin vasemmistoliitto.
Oikeistodemarit ovat nyt kokoomuksessa.
Lasse Lehtinen on pitkään vaatinut SDP:n nimen muuttamista Demokraattiseksi puolueeksi.
- Luteet pitää karistaa punalipusta. Nimenmuutos olisi oiva tapa tuulettaa, Lehtinen sanoo kirjassa.
Puolueen tulevaisuudesta Lehtisellä on selvä näkemys:
- Vaaleja ei voiteta vastustamalla kaikkia muutoksia ohjelmassa, vaalitaktiikassa ja retoriikassa.”
Lehtisen nimen muutos kuvaisikin hyvin SDP:n muuttumista kokoomusvetoiseksi vasemmistopuolueeksi.
Lehtinen luopui ehdokkuudestaan Lipposen hyväksi, koska kummatkin ovat tunnettuja oikeistodemareita.
Kummatkin herrat ovat vaatineet sotarikollinen Väinö Tannerin puhdistamista syyllisyydestään. Se myös kuvastaa näiden herrojen oikeistolaisuutta.
http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2011/11/perussuomalaisten_putkonen_oli_tekemassa_lasse_lehtisesta_sdpn_puheenjohtajaa_3012415.html