Kyselyillä ohjataan nyt kansaa, kun politiikka on kansan vastaista”SDP:n kannatus on noussut rivakasti talvesta asti ja puolue alkaa lähestyä kokoomuksen kannatuslukuja. Ylen tuoreessa tutkimuksessa SDP saa 20,5 prosentin kannatuksen. Huhtikuussa puoluetta kannatti 19,1 prosenttia . Kokoomuksen kannatus on laskenut 21,7 prosenttiin. PS on noussut 15,9 prosenttiin.
Taloustutkimuksen Yle Uutisille tekemä toukokuun puoluekannatusmittaus oli jo neljäs perättäinen mittaus, jossa SDP kiri kiinni kokoomuksen etumatkaa maan suurimpana puolueena. Kun ero tammikuussa oli kokoomuksen hyväksi huikeat 6,8 prosenttiyksikköä, oli siitä toukokuussa jäljellä enää 1,2 prosenttiyksikköä.
- Kyllä tässä varmaan näkyy se, että me ollaan tehty määrätietoisesti ja johdonmukaisesti työtä, kommentoi viime viikonloppuna SDP:n puoluesihteeriksi valittu Reijo Paananen.
Paananen sanoo tarkoittavansa tehdyllä työllä esimerkiksi nuorisotakuuta, perusturvan korottamista ja valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen esiintymistä euroasioissa.” Kaikki tietää, että nuo Paanasen mainitsemat ovat yhtä valetta.
Kokoomuksen apupuolue SDP jakaa kyselytutkimuksen kannatusta pääpuolueensa kanssa.
Konsensus politiikan tandemin kokoomuksen ja SDP:n kannatusta nyt nostetaan kyselyillä, kun kansan vastaisella politiikkalla sitä tuskin saataisiinkaan nousemaan.
Kokoomuksella ja SDP:llä on myös linjat auki rahavallan pyöreisiin pöytiinkin, siitä hyvänä esimerkkinä SDP:n pomon Jutta Urpilaisen saama kutsu rahavallan kokoukseen.
Nämä puolueet ajavat myös EU:n kattavaa pankkitukipolitiikkaa jakamalla pankeille julkisia verovaroja. Nämä puolueet ovat myös tukemassa, että kapitalismi selviää järjestelmänä nykyisestä kriisistään kansalaisten verovaroilla. Nämä verovarat on otettu säästämällä julkisista palveluista.
Kuten tiedetään SDP on vain sanoissa työväenpuolue ja nykyään ei niissäkään. SDP on ainut vasemmistopuolue yhdessä vasemmistoliiton kanssa, joka tukee rahanvaltaa euroopassa.
Kansaan nyt huijataan kyselyillä, kun vielä kuntavaalitkin lähestyvät. SDP:n kannatusta ei varmaankaan voida nostaa kansan vastaisella politiikalla ja kuntien lahtaamisella.
http://yle.fi