Suomalaisten perusarvot murentumassa”Presidentti oli huolissaan myös yhteiskunnallisen eheyden rapautumisesta. Itsekkyys ja suoranainen ahneus ovat hänen mukaansa nousemassa, oikeudentunto kuihtumassa.
- Ei tehdäkään, niin kuin oikealta tuntuu, vaan miten saadaan itselleen eniten hyötyä, Niinistö sanoi.
Tämä vie yhteisöltä luottamusta, vaikka juuri niukkoina aikoina pitäisi ajatella edusta luopumista, presidentti sanoi.
Myös työnteon arvostuksen väheneminen huolettaa Niinistöä.
- On vaikea ymmärtää, että tämä olisi oleskeluyhteiskunta, jossa tietoisesti jätetään omat mahdollisuudet käyttämättä ja odotetaan muiden kattavan pöydän.”
Presidentti Niinistö kuvasi hyvin omaa ja porvariston maailmankatsomusta uudenvuoden puheessaan. Uusliberalismissa, joka on kokoomuksen nykyinen ideologia, jokaisen tulisi olla omanonnensa nojassa ja siis itsekseen.
Suomalaisten perusarvot ovat pahasti oikeistolaistuneet ja sitä kautta itsekeskeisyys
noussut ylimmäksi arvoksi. Oikeistolaisuus on vastakohta kollektiivisuudelle. Kuntiakin yhdistetään, että voidaan yksityistää julkisiapalveluja. Mitäs se muuta on kuin itsekkyyttä sekin.
Tai sitten ahneus, joka on osa kapitalismia ja voitontavoittelua. Nämä kaikki siis liittyvät tähän kapitalistiseen järjestelmään elimellisesti. Ja kun ihminen on yhteiskunnallinen olio vaikuttaa siihen kaikki mitä yhteiskunnassa tapahtuu.
Niinistö sanoi, että hänen on vaikea ymmärtää, että Suomi olisi
oleskeluyhteiskunta.
Mutta ketkä ne tosiaan tässä yhteiskunnassa oleskelevat, kyllä ne ovat niitä rahavallan edustajia, jotka työläistentyöllä elävät ja työläisten työntulokset varastavat.
Niinistön puhe paljasti mihin luokkaan hän kuuluu ja sen, että ei varmaan ole työväenpresidentti.
Mutta toisaalta hän puhui kuin entinen pappi. Älkää niin tehkö kuin kapitalisti tekee. Samoin tuli mieleen kun omalla kotiseudulla varakkaat talolliset keräsivät almuja köyhille.
http://yle.fi/uutiset/presidentti_kiirehtii_hallitusta_ja_tyomarkkinajarjestoja_ratkaisuihin/6433703