Suomessa ei siis päättäjien eliitti halua harmaata taloutta kuriin
Tänään Pohjalaisen pääkirjoitustoimittaja Matti Peltokangas ajoi SDP ja Vasemmistoliiton ohi vasemmalta. Työväenliikkeen kun tulisi ajaa työläisten ja pienyrittäjienkin asiaa.
Samalla Peltokangas kasvattaa äärioikeiston kannatuspohjaa, vaikka toisaalta natsimielisten oleminen Perussuomalainen puolueessa on pienentänyt puolueen kannantusta.
”Toimittaja alkaa juttunsa, että hallitus on hylännyt suoraan osakesäästämistä "harrastavat" piensijoittajat, eikä heillä ole tässä valtakunnassa enää yhtään vaikutusvaltaista ystävää. Peltokangas jatkaa, että edes näinä vaikeina aikoina hallitus ei älyä kannustaa kansalaisia säästäväisyyteen. Ja uhkaa, että ehkä sen aika vielä tulee.”
Mutta tuo ei ole todellakkaan totuus ketkä niistä piensijoittajien sijoittamista rahoista hyötyvät.
Ne ovat juuri pankit ja rahanvalta tässäkin maassa. Tässä kapitalistisessa järjestelmässä rahanvalta voi antaa muruja piensijoittajallekin, että se pysyy narussa kiinni kuin koira, jonka toinen pää on rahavallan edustajalla.
Peltokangas on siis kansankapitalismin asialla. Mutta työntekijöiden palkoista toimittaja ei sano halaistu sanaa, eikä myöskään työläisten työ olosuhteista palkkaorjuudessaan.
Pienyritystoiminta on ollut jo vuosia suurenrahan puheenaihe juhlapuheissa, jolla tehdään propagandaa. Oikeasti pienyritystoiminta on ihan jees ja he kuuluvat samaan yhteiskuntaluokkaan työläisten kanssa. Mutta filunki kapitalismi ei sovi työläisten ja pienyrittäjien veneeseen.
EU-valtiot ja myös pienyrittäjät ovat näiden huijarien aiheuttaminen tappioiden maksumiehiä ja nyt Kyproksella.
Kokoomusjohtoisen hallituksen ja ilmeisesti maamme historia isoin verovarojen siirto rahavallalle on valtava, yhteisöveron alennus tekee 900 miljoonaa, 100 miljoonaa rikkirirektiivin sopeuttamiseen, 120 miljoona alennus windfall-veroon ja kymmeniä miljoonia lisää tukea pääomasijoituksiin.
Vastineeksi sitten hallitus tarjoaa osinkojen verotuksen laajentamista. Ratkaisu on kapitalistien kannalta erittäin edullinen. Suomessa on vähäistenkin verojen minimoiminen ja jopa kiertäminen helppoa.
Suomessa verottaja on panostanut todella vähän harmaan talouden tutkimiseen ja valvontaan. Suomessa vain alle 20 tutkii ja selvittää veroparatiisien kytkentöjä. Ruotsissa on jopa 200 vervirkailijaa, Tanskassa 100 ja Norjassa 80 henkilöä.
Kokoomus ja Rkp ovat ansiokkaasti jarruttaneet harmaan talouden tutkintaa ja jopa kokoomuksen ex-meppi Piia-Noora Kauppi haittasi niin, että pääsi Finassialan keskusliiton toimitusjohtajan pestiin.
Mutta myös pääministeri junaili kaverilleen tuhansien eurojen tutkimushankkeen ja ilman kilpailua.Toisaalta nuo ovat pieniä summia ja jäävuoden huippuja, mutta kertovat jotain oleellista hallituksen ministereiden asenteista.
Nyt vielä se, että ministeri joka istuu harmaan talouden työryhmässä jäi kiinni verojen kiertämisestä.
Verokierrossa ei ole kysymys pienistä summista. Maailmanlaajuisissa veroparatiiseissa lymyää, jopa 17 000 miljardia euroa. On arvioitu, että Suomi menettää harmaan talouden johdosta 4-6 miljardia euroa vuosittain.
Osakesäästäjien ”ystävät” löytyvät pankeista ja muusta rahabisneksestä. Mutta se pitää muistaa, että talous ei pyöri ilman työväenluokkaa kapitalismissakaan.