”Miapetra Kumpula-Natri hallitus on olemassa kansaa varten. Eduskunta on kansaa varten – ja kansan valitsema. Ilman kansalaisten niille suomaa luottamusta ne ovat tyhjiä instituutioita. Luottamus mitataan vaaleissa. Gallupit ovat toissijaisia, mutta eivät tyhjänpäiväisiä.
Nyt hallituspuolueiden luottamus on laskenut. SDP on ottanut gallupin vakavasti ja katsoo toimintatapaansa. Taloudellisessa kireässä tilanteessa vaikeita päätöksiä on mahtunut rutkasti mukaan eikä kausi ole kuin puolessa. Hallituksessa on vastuuta, mutta myös vaikutusvaltaa. Olen kuitenkin varma, että päätökset olisivat erinäköisiä, jos SDP ei olisi hallituksessa.
SDP:n surkean gallupin rinnalla muistutan pari viikkoa aiemmasta mielipidemittauksesta. Huhtikuun alussa tehdyssä puolueiden asennetutkimuksessa SDP sai toiseksi eniten myönteisiä arvioita (36 %) ja kielteisiä arvioita toiseksi vähiten. Kaikupohjaa työllemme siis on.”
Porvaristolla diktatuurinen valta nyt SuomessaIhmettelen miten kansanedustaja
Miapetra Kumpula-Natrilla on varaa ja vielä ”vasemmistolainen” puolustaa hallituksen harjoittamaa säästö- ja leikkauspolitiikkaa. EU-alueella on melkein kaikissa maissa vasemmisto ja ay-liike lakoin ja muulla toiminnalla noussut vastustamaan kurjistamispolitiikkaa.
Suomi onkin ainut maa EU-alueella, jossa osa vasemmistoa harjoittaa samaa oikeistolaista politiikkaa ja rahavallan kanssa vielä yhteistoiminnassa.
Suomessa ei ole myöskään todellista oppositiota hallituksen politiikalle eduskunnassa, koska oppositiokin muodostuu oikeistosta ja vieläpä äärioikeistosta. Tilanne on maassa kuin sotien aikaan.
Nyt siis Perussuomalainen puolue kanavoi kansalaisten tyytymättömyyden hallituksen harjoittamalle politiikalle. Mutta kansalaistentyytymättömyys menee äärioikeistolle ja tyhjien tynnyreiden kolinaan.
On todella irvokasta, että eduskuntavasemmisto on vastakaisella puolella puolustamassa rahanvaltaa.
Elinkeinoelämän uusi pomo vuorineuvos
Ilpo Kokkila uskoo, että kansalaiset antavat tukensa nykyiselle säästö -ja leikkauspolitiikalle. Samoin EK:n pomo uskoo kansan enemmistön sopeutuvan niukempiin aikoihin.
Viimeisin puoluekannatus kertoo myös, aivan muuta kuin, että kansa olisi sopeutunut säästö -ja leikkauspolitiikkaan. Kokoomuksen ja SDP:n kannatus putosi jyrkästi alas ja oikeistokeskusta nousi ykköseksi.
Miapetra Kumpula-Natrin yhteisöveron alennus oli kädenojennus yrityksille jakaa lisää osinkoja osakkaille. Vaikkakin Miapetra Kumpula-Natri odottaan työpaikkoja. Mutta mitä ovatkaan olleet viime aikaiset irtisanomiset maassa ja Vaasasakin Kemira vie työpaikat Vaasalaisilta työläisiltä.
Mutta myös mm. OP-Pohjola pankki on vähentämässä 700 työpaikkaa ja Danske Bankki 200 työläistä, tässä nyt vain muutamia niistä työpaikkojen vähentämisistä mitä on tulossa.
Säästö -ja leikkauspolitiikalla nimenomaa toteutetaan uusliberalistista politiikkaa, jolla ei haeta lisää työpaikkoja, vaan tilaa yksityiselle pääomalle julkistasektoria pienentämällä. Johon liittyy eläkeiän nostaminen, työajan pidentäminen ja julkisten palvelujen yksityistäminen.
Nykyinen politiikka on kaukana siitä mitä kansalaiset haluavat. Nyt olisi suomalaisen vasemmiston ja ay-liikkeen palattava juurilleen ja kansanpariin ajamaan heidän etujaan.
Työväenliike on nimenomaan perustettu aikoinaan työläisiä ja kansaa varten porvariston riistopolitiikaa vastaan.
http://www.vaasalaisia.info/index.php?/archives/3522-Miapetra-Kumpula-Natri-SDP-ja-hallitus-kolumni-vaasalaisia.info.html