Venäjä vihaa ja populismia kokoomuslaisittain
Suurenrahan lehti Pohjalainen oli selkeästi puolueensa kokoomuksen äänitorvi sunnuntaina 8.8. pääkirjoituksessa ja päätoimittaja Kalle Heiskasen suulla.
Valtionvarainminiteriön virkamiehen Raimo Sailaksen otti lehti välineeksi poliitisille linjauksilleen ja leikkauslistoile julkisensektorin menoihin.
Pohjalainen nosti avustusrahat ykkösasiaksi. Näin se populismi ja Venäjän viha etenee. Kehitysapurahojen joukosta Sailas oli esittänyt, että lähialueyhteistyö tulee lopettaa.
Suomella on ollut erilaisia yhteistyöhankkeita Venäjän raja-aluiden kanssa, joihin on myös EU osallistunut. Tässä se nyt konkretisoituu nykyinen kokoomuksen Stubilainen kylmä ja kaunainen suhtautuminen Venäjään. Lehti toteaa, että” Venäjä kyllä näyttää voimansa pyytämättäkin, eikä apu aina kelpaa.”
Metsäpalojen osalta Suomalaiset olivat tarjonneet apua Venäjälle, sen vuoksi, että palot eivät leviäisi Suomen puolelle. Huh. Huh. Jo on itsekästä ajattelua, palakoon naapurin metsän kun ei vain meidän!
Myös elintaso kuilun ottaa Pohjalainen esille pääkirjoituksessa, jossa todetaan, että Suomalaista apua on tähänkin tarjottu mutta Venäjä on sitä yrittänyt estää.
Edelleen lehti jatkaa hyökäystä kehitysmäärärahoja kohtaan ja ottaa esimerkiksi Björd Wahlroosin ja Erkki Tuomiojan, jotka ovat esittäneet kehitysavun maksamisen siirtämistä normaalin kaupankäynnin yhteyteen. Lehti perustelee populistisesti sitä sillä, että poliitikkojen kautta kulkeva kehitysapu houkuttelee korruptiota. Lehti edellee jatkaa, jos nyt ovat virkamiehet korruptioituneita niin markkinoiden ehdoilla tapahtuvassa kehitysavussa saattaa yritykset liikaa lihoa, vähäisen kilpailun johdosta.
Heiskanen julistaa me kiristetään nyt vyötä
Hän ottaa myös kyyttipojaksi Sailaksen leikkauslippaan. Kokooumus on jo selkeästi kertonut kansalaislle mikä heitä odottaa. Kokoomuksessa on nyt katajaista kovuutta leikkauslisojen haussa, julistaa Heiskanen. Lisää kuuluu, kun kokoomuksen ministeriryhmä saapuu tulevalla viikolla Pohjanmaalle.
Tottakai kokoomus kantaa vastuuta sen järjestelmän puolesta ja että edelleen alennetaan rikkaiden verotusta. Kokoomus ei kuulemma lähde vaalien jälkeen neuvottelemaan niiden puolueiden kanssa, jotka eivät lähde Sailaksen julistamalle vyönkiristyslinjalle. Kokoomus on jo ennen vaaleja kovalla uhkailulinjalla, Heiskasen suulla! Kehoittaa myös SDP:tä kuuntelemaa kokoomuslaisella herkällä korvalla.
Heiskanen on huolissaan pysyykö perussuomalaiset ruodussa, kun Timo Soini on menossa ministeri Audin takapenkille.
Jo oli aikamoista populismia Pohjalaisen päätoimittajalta, syyttää muita, mutta itse ajaa samalla populistisella viha ja vääristelylinjalla.