Pohjalaisen rakennemuutoksesta johtuva ongelma nuorennusleikkauksineen on seuraava.
Koska lehden on muututtava uudemman sukupolven tarpeita vastaavaksi,
siis tämän sukupolven, jonka suurimmaksi saavutukseksi näyttäisi jäävän
keskioluen saaminen kioskeihin, niin blaadet on muodostunut pinnalliseksi, kuivaksi
mainoslehdeksi, josta laadukkaat spekuloivat artikkelitoimittajat ovat jo ajat sitten lähteneet.
Siis asioita ja uutisia ei enää syvemmin lehden puolesta tutkita, eikä spekuloida, vaan homma
jää yleisö osastojen ja vastaavien tekstari riitelijöiden mellastuskentäksi.
Suuntaus on Digiajan kilpailevan median aikakaudella vain väärä.
Vaikka konservatiivisempi, sekä asiatietoisempi ja vaativampi lukijakunta onkin
konkreettisesti sukupolvenvaihdoksen johdosta hiipumassa,
on uskottavuuden takia kuitenkin tästäkin ryhmästä pidettävä laatusertifikaatin nimissä
tiukasti kiinni.
Tällä hetkellä laadukkuus on persiestä, yllämainituista syistä, sekä sitä yritetään alkeellisesti
markkinamiehen tavoin korvata lisääntyvillä autoliikkeiden mainoksilla.
Kuka tällaista päivälehdeltä kaipaa ?..Niinpä.