1994: 50250
...
2006: 29565
Parhaimmillaan 80-luvulla ja ennen lamaa levikki pyöri muistaakseni jossain 54-56.000:ssa. Eli tilaajien määrä on pudonnut melkein puoleen parhaista vuosista.
Syynä putoaviin lukuihin lienee ennenkaikkea omistus. 1970-80 -luvuilla Pohjalainen yritti aggressiivisesti levitä itään ja puristaa Ilkkaa etäämmäs. Vaasa Oy:n päädyttyä Ilkka Oyj:n omistukseen moista tietysti ei enää harrasteta. Ehkäpä samalla on syntynyt jonkinlainen lannistumisen meininki, jossa oikein millään ei ole mitään väliä, varsinkin kun Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan lukijat joka tapauksessa lukevat toista konsernin suurta sanomalehteä.
Sattumoisin Ilkan levikki on kasvanut jo 55.000:een, mikä on mielenkiintoista, kun muistetaan että vielä 40 vuotta sitten se oli Vaasassa ilmestyvä pikku läpyskä, jota Vaasa-lehdessä pidettiin merkittyksettömänä, vain vähän häiritsevänä pikku itikkana.
Levikillä on merkitystä, vaikka tilaajat tuovatkin vain pienen siivun lehden tuloista. Ilkka nimittäin on nykyään aika hyvä lehti. Luettavaa on joka päivä aika tavalla ja lehti on hyvin toimitettu. Pohjalaisessa taas on aika vähän omaa kunnollista sisältöä. Valtakunnalliset uutiset käsitellään puhtaasti jonkinlaisen kylälehden näkökulmasta, jättäen valtakunnallinen uutinen kertomatta - rohkeampi ja resurssikkaampi lehti kertoisi kummatkin näkökulmat, vierekkäin. Virheitä on tavattoman paljon, esimerkiksi kuvatekstejä väärien kuvien alla, kesken kaiken loppuvia tekstejä, huolimatonta otsikointia, samoja uutisia kahdessa paikassa samassa lehdessä ja niin pois päin. Kaikki tällainen kertoo siitä että totista yritystä ei oikein ole.
Oma johtopäätökseni on jo jonkun aikaa ollut että Ilkka-konsernin jossain kassakaapissa on strategia yhdestä Pohjanmaan ja Etelä-Pohjanmaan yhdistävästä sanomalehdestä. Ja kun konsernia johdetaan Seinäjoelta, olisiko yhdistetyn lehden nimi sitten jonain päivänä Ilkka. Ajatusta tukee sekin että päätoimittajaksi on tuotu henkilö joka ei ole ammattijournalisti eikä osaa varmasti puolustaa toimituksen journalistisia oikeuksia samaan tapaan kuin vaikkapa Kari Mänty osasi. Ja lehdissähän on jo jonkun aikaa ollut samaa sisältöä, nyt jo tv-sivut ja taloussivut.
Ensi vuoden alussa, kun Ilkalla on uusi päätoimittaja ja tunnettu "kepulaisjyrä" Kari Hokkanen eläkkeellä, moinen hiljalleen muuttunee mahdolliseksi.