Pohjanmaan liiton aluejako tulisi myöskin olla tämä työssäkäyntialue, eikä alue joka pääosin perustuu johonkin aivan muuhun. Hyväksyisin myös sen, että alue käsittäisi kaksi-neljä työssäkäyntialuetta yhdessä.
Kun on kysymys kunnasta, niin kunnan rajoillahan ei käytännössä tee mitään. Vaikka laitettaisiin Vaasa ja Seinäjoki yhteen. Tai koko entinen Vaasan lääni!! Kunhan raha jaetaan ja palvelut säilyvät SIELLÄ MISSÄ OVAT IHMISETKIN, niin millään muulla ei ole mitään väliä. Miksi ei kevennettäisi kerralla päällekkäisyydestä tulevia valtavia kuluja, sekä samalla muutettaisi päätöksenteko paljon oikeudenmukaisemmaksi. (Mikäli uusi kunta olisi sama kuin työssäkäyntialue, niin kunnallisvero menisi sinne, mistä töissäkin käydään.)
Väitän, että vaikka tänne tulisi valtaan millainen rkp, niin mitään kieliongelmaa ei tule nykyisissä suomenkielisissä kunnissa tulemaan. Ei varmasti. Ei edes Luther ole niin hullunrohkea, että lähtisi täällä Vaasassa muuttamaan alueen kielipainotteita nykyisestä ja laittaisi suomenkieliset puhumaan vierasta kieltä. Puhumattakaan nykyisistä täysin suomenkielisistä (Laihia, Kyröt, jne.) alueista, kunnista. Ei kukaan ole niin hullu, että lähtee tänne sisällissotaa tieten tahtoen rakentamaan.
Jossain syvemmällä on se itse ongelma, ei edes sfp (svenska folkpartiet) ole se suurin syyllinen, vaan näiden kirjaimien takana olevat ja kunnassa asuvat (Vaasassa työskentelevät) ruotsinkieliset ihmiset. Eli takana on RKP:läisten poliitikkojen oma henkilökohtainen valta, jota näin kätevästi kielikysymyksen ja/tai RKP:een nimen alle piilotellaan.
Toki täytyy myöntää, että RKP on (yhdessä Keskustan kanssa) Suomen moraalittomin puolue ja siten hieman (mitä nyt pikkusen) syyllinen asiaan. Puolueessa tiedetään, että he eivät saa tälle alueelle läpi sellaisia rajoja, joilla pystyisivät pitämään vallan itsellään. He tietävät etteivät voi mitenkään sivuuttaa työssäkäyntialuetta, joten ovat keksineetkin suurentaa aluetta Oravais-Kasko linjalle saakka.
Mehän mennään tähän leikkiin mukaan ja otetaan kuntaan vielä härmät, ilmajoki, teuva, isojoki ja koko suupohja. Korsholm haluaa ison kunnan, annetaan se heille! Suostuisiko Seinäjoki tulemaan mukaan? (Olen muuten aivan vakavissani. Kunnan rajoilla kun ei tee käytännössä mitään.)
Se on harmillista, mikäli Vaasan ja Vähäkyrön kuntaliitos menee läpi ilman yhteistä maarajaa, niin Mustasaareen liittyy Kauniainen, Porvoo ja Åland. Vaasa ei saa olla niin saapas, että menisi mukaan kuntaliitokseen ilman muita työssäkäyntialueen (ja isommankin alueen) suomalaisia kuntia.
Nyt Korsholm käyttää kaikki selitykset, harrastetaan viivytystaistelua. Tehdään turhia tutkimuksia ja kokoustetaan vuosikaupalla. Porkkanaratkin hävitään siinä samalla. Miten ihmeessä valtiovalta (siis keskusta) ei määrää tänne pakkoliitosta. On saatana kumma!! Ja me veronmaksajat tämä pelleily maksetaan.
Ajatelkaa nyt! Luther, Siren-Aura ja heidän adjutanttinsa, ovat vuosia saaneet vapaasti päättää VALTAVASTA Vaasasta kotoisin olevasta rahamäärästä. Heillä on reservaatissaan hyvä olla. He eivät tule missään yhteydessä suostumaan kuntaliitokseen ja siten antamaan näitä henkilökohtaisia etujaan pois.
He eivät myöskään tule maksamaan osuuttaan Vaasan palveluista, kaduista, harrastepaikoista jne. vaikka niitä päivittäin käyttävät. Tälläinen on tämän päivän Suomi. Tälläinen on järjestelmä. "Kun antaa niin saa," sanalasku ei siis pidäkään paikkaansa, vaan päinvastoin. Kun antaa, niin joutuukin antamaan vielä enemmän.
Kyse ei heidän näkökulmastaan katsottuna ole Suomen tai edes alueen edusta. Eikä edes RKP:een edusta, vaan heidän omasta henkilökohtaisesta edustaan ja vallasta tehdä haluamiaan rahansiirtoja, sekä päätöksiä. Valta myös sokaisee, se on sairaus.
Poikkeuksen tekee ilmeisesti ainoastaan Lars Gästgivars, joka on aidosti suurmies. Lutherissa ja kumppaneissa ei ole munaa niin paljoa, että laittaisivat päinvastoin itsensä likoon kuntaliitoksen puolesta. Moraalittomina he eivät sitä tee ja kumma kyllä, he eivät joudu mitenkään tilille tekemisistään. Tämä ja tätä on tämänpäivän Suomi.
Tanskassa kunnallisvero menee työssäkäyntikuntaan.