Seinäjoen kehityksestä kirjoittaa, Mauri Hietala elinkeinojohtaja Seinäjoki.
http://www.pohjalainen.fi/Article.jsp?article=469380
Olis vaasalaisten syytä lukea vähän muitakin sanomalehtiä, kuin Pohjalaista ja Vasabladettia. On kerrassaan häpeä, jos vaasalaisia saa ”lykkiä kottikärryillä” toimittaja Nurmen kaltainen puusilmä.
Kovasti on Laihian Nikkari Seinäjoelle päin kallellaan, kepusympatiat vievät voiton näköjään kaikesta muusta.
Pohjalaisen uutispäällikkö Seppo Nurmen kirjoitus oli hyvin pitkälle asiaa. Toki tilastoilla voi aina vähän harrastaa kotiinpäinvetämistä. Ymmärrän hyvin, että Seinäjoen elinkeinojohtajaa Mauri Hietalaa kirjoitus korpesi. Hän kuitenkin joutuu turvautumaan puolitotuuksiin ja vastaamaan asian sivusta kun Nurmen väittämiä ei pysty kumoamaankaan. Jos Nurmi turvautuu jossain kohtaa kyseenalaisesti tilastoihin, on Hietalan vastaava suorastaan asian ohi puhumista.
Nurmi puhuu pääosin kaupan määrän kasvuluvuista ja muttei Hietala sano sanaakaan kasvuluvuista vastineessaan. Kysenalaistaa vain kuntakeskusten vertailun epäoikeudenmukaisena. Kasvu siis Vaasassa lienee suurempaa.
Hietala yrittää kyseenalaistaa (kun ei pysty kiiistämään) etelän charterlentojen keskittymisen Vaasaan talven ajaksi kysymällä mistä tieto on peräisin. No jokainen voi kokeilla vaikka itse varaamalla lentoja, onko näin tapahtunut.
Valtiovalta keskittää säästösyistä toimintoja rajulla vauhdilla, mutta poikkeuksena on Rengonharjun kenttä. Sen kehittämiseen löytyy rahaa, vaikka Vaasan valmis kenttä on lähietäisyydellä. Vrt. lentokenttäverkosto Suomessa. Poliittista peliä, sanon minä.
Nurmi kirjoittaa: ” Peräseinäjoen liittäminen pari vuotta sitten ja vuodenvaihteessa tapahtunut Nurmon ja Ylistaron kuntaliitos on moninkertaistanut kaupungin pinta-alan, kasvattanut väkimäärää 50 000 paremmalle puolelle, mutta vastaavasti elinkeinoelämässä vauhti on hiipunut.”
Tähän Hietala vastaa: ”Nurmi väittää myös, että kuntaliitosten takia Seinäjoen elinkeinoelämän vauhti olisi hiipunut. Moista vääristelyä ei vastuullisen toimittajankaan pitäisi kirjoittaa, ellei hänellä ole faktoja.”
Itse en löydä Nurmen väitteestä Seinäjoen elinkeinoelämän hiipumisen syynä kuntaliitosta. Hietala ei myöskään kiistä hiipumista, vaan turvautuu pitkäaikaisiin tilastoihin Seinäjoen asemasta valtakunnanosana.