Ilmeisesti minäkin saan kommentoida muitakin asioita, kuin foorumin asettamia erityiskysymyksiä? Mitä tulee Tapio Parkkarin "vähättelevään" puolikas frakkia ja lakeerikengät Lumion tapauksessa on fooruminpitäjältä alanoteeraus. Varsinainen tapaus Lumio, oli laaja ja kattava sisäisenvalvonnan laiminlyönti. Siitä johtui myös se, että luottamuspula kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan osalta syntyi. Eri asia oli sitten ns. tutkinnat asioissa. Tutkinnat hoidettiin liian lähellä, elikkä Pohjanmaan Poliisilaitoksen taholta. Tutkinta olisi normaalin tavan mukaan pitänyt suorittaa, joko KRP:ssä tai jossakin muussa Poliisilaitoksessa. Asia ei ollut vähäpätöinen, kun ylin johtaja laiminlyö valvontavelvollisuuden!
Mitä tulee spekulaatioon pitääkö josakin yhteiskunnallisesta asiasta tehdä rikosilmoitus vai ei. Rikosilmoitus tehdään silloin kun selvästi tiedetään ja havaitaan, että rikos on tapahtunut. Sen voi tehdä kuka hyvänsä kansalaisista. Eri asia on, jos ei tiedä kuka on tehnyt tai onko tapahtunut jotakin joka on lainvastaista, voi pyytää Poliisia tutkimaan asiaa, että onko joku tai jotkut tahot tehneet jotakin sellaista joka olisi lainvastaista.
Tarkastuslautakunta arvio ja tarkastaa hallintoa omien resurssiensa mukaan. Meilllä on rajalliset resurssit puuttua asioihin ikäänkuin "palokuntamaisesti", että rientäisimme heti sammuttamaan joitakin kohteita, kun sieltä tulee valituksia tai kanteluita.
Oman puheenjohtajakausien aikana on tullut paljon kirjeitä ja soittoja sekä sähköposteja, että siellä tapahtuu sitä tai tätä. Pitäisi puuttua jääkaapin valon pimenemiseen tai päiväkodin aidanpinnan puuttumiseen asti.
Olemme Tarkastuslautakuntana tehneet vuosittaisia ohjelmia eri hallintokuntien toimintojen ja tavoitteiden selvittämiseksi. Tässä ei tee poikkeusta yksikään hallintokunta. Ainoastaan konsernin osakeyhtiöt ovat hankalampia tapauksia, niihin ei päde samnalaiset lähtökohdat kuin muihin hallintokuntiin. Siis poikkeusta ei tee mikään hallintokunta, ettemmekö voisi kuulla tai arvioida sen toimia.
Organisaatiossa on ns. sisäinen valvontavelvollisuus, jota tilintarkastuskin seuraa. Esimiesten on katsottava, että he itse ensinnäkin noudattavat lakia ja asetuksia sekä johtosääntöjä. Lisäksi heille tietenkin kuuluu alaistensa seuraaminen, miten he noudattavat annettuja ohjeita ja sääntöjä. Ylin valvontavelvollisuus kuuluu tietenkin kaupunginhallitukselle, joka on myös kaupunginjohtajan esimies.
Kaupunginhallituksen ja kaupunginjohtajan alaisuudessa on nykyään kaksi sisäistä tarkastajaa, jotka seuraavat kuinka organisaatio toimii. He ohjeistavat eri asioissa hallintokuntia valvomaan ja seuraamaan alaistensa toimintaa.
Myös tilintarkastus käy hallintokuntia läpi käyttäen apunaan sisäistä tarkastusta. Kun erilaisia spekulaatioita on ilmassa koko ajan, että siellä tehdään sitä tai tätä, se tarkoittaa, että on niiden tahojen jotka näitä asioita havaitsevat annettava tietoa esimiehille tai sisäiseen tarkastukseen.
Kaupungissa on myös Tarkastustoimikunta joka seuraa ja katsoo sisäisten tarkastajien ohjelmia ja toimintoja.
Tarkastuslautakunta ei kerro ohjelmistaan etukäteen, ettei hallintokunnissa voitaisi ryhtyä esim. ns. "siivoustoimiin" tai järjestelyihin ennen asioiden selvityksiä!
Tässä pidemmänpuoleinen kommentti asiaan liittyen.
Loppukaneettina voitaisiin sanoa, että kun Kuntalaki päättyy, niin siitä alkaa yhteiskuntamoraali.