Juha Häkkinen, Harri Niskanen ja neuvoston jäsenet siis haluavat vaikeuttaa Vaasan kaupungin sivuilla asioijia tulemasta vaasalaisia.infoon . Foorumissa on 1127 ketjua, joista vain 2:ssa (kahdessa) käsiteltiin päätöksen ajankohtana maahanmuuttoa.
Linkin poistamisella vaikeuttettaisiin tuntuvasti pääsyä kaikkiin muihin 1125 ketjuun.
Tähän haluaisin sanoa sen verran, että ei ole väliä, vaikka täällä olisi satatuhatta laadukasta keskustelua. Niin kauan kun sallit yhden ala-arvoisen keskustelun ulkomailla syntyneistä ihmisistä, löytyy ihmisiä ja tahoja, jotka eivät halua, että heidät yhdistetään jotenkin sellaiseen paikkaan ja vielä vähemmän he haluavat osallistua itse sellaiseen toimintaan.
Minusta Harri Niskasen aloittama junailu on erittäin loukkaava teko vuosien aikana tekemääni työtä kohtaan. Joillekin foorumiinkirjoittaminen tuntuu olevan vain hupia.
Tosikkona otan foorumin vakavasti.
Minusta taas Harri Niskanen on toiminut suoraselkäisesti ja näitä Niskasia tarvittaisiin monella muullakin sivustolla. Sinun tulisi ottaa myös hän ja hänen mielipiteensä vakavasti, eikä vain foorumin teknistä toteutusta, josta kellään ei varmasti ole valittamista. Päinvastoin, tämä on ihan siisti paikka ja täällä on paljon laadukkaita kirjoittajia, varsinkin nuo B-joukkueeseen kuuluvat "kakarat"
Pentti Suksi uhkaa myös tuossa ylempänä tehdä rikosilmoituksen sivulta löytyvästä tekstistä. Tasapuolisuuden nimissä kysyn nyt sinulta Tapio - jos Pentti toteuttaa uhkauksensa/lupauksensa, koetko myös tämän loukkaavana tekona?
<><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><><>
No, jos ei noilla maahanmuuttoneuvoston ihmisillä ole todellakaan tärkeämpää tekemistä kuin pohtia pitäisikö joku linkki poistaa kaupungin nettisivuilta (linkit muutenkin älyttömän vaikeasti löydettävissä) niin heistä voitaisiin aloittaa vaikka säästötalkoot.
Varmasti on. Mutta kaikki esitettyhän pitää ottaa käsittelyyn, myös heillä. Ja tarkkana olisit varmasti sinäkin kotisivullasi siitä, mihin ohjaat vieralijoita, sillä kiusallisiahan ovat kysymykset silloin, kun ohjaat heitä paikkaan, jossa teksti ei aina oikein kestä päivänvaloa.
Off-off-topic-ketjun ideaa en tajua. Jos se on vain turhille viesteille, niin eikö niitä voisi samantien deletoida johonkin, eikä turhaan säästellä.
Oikeastaan se on vain toinen nimi keskustelulle "Sekalaista puuta heinää", mutta luonnollisesti siihen pitää pystyä myös kirjoittamaan ja kommentoimaan. Keskustelu synnyttää keskustelua ja aiheen vierestä syntyvä sitä vasta joskus synnyttääkin!
Mutta jos mietin asiaa vähän enemmän... Jos siihen keskusteluun heitettäisiin aina kaikki asiaton, niin siitä tulisi silloin myös hyvä esimerkkiketju siitä, minkälaisia viestejä ei katsota täällä suopein silmin. Ja voisimme sitten tehdä myös välillä listaa heistä, jotka ovat sen ketjun kunkkuja!
Tasapuolisuuden nimissä tarvitsisimme sitten tietenkin oman keskustelun "Miksi aina mun viestit joutuvat sinne" varten ja sille sitten muutama paloselittäjä...
Kyllä asia on niin, että tällainen keskustelupalsta toimii parhaiten perusidean mukaan. Siis vapaa keskustelu ja ajan tasalla oleva moderointi.