Vaasan kaupunginvaltuutettu Harri Leppälä ei luovu heiveröisiin, jopa olemattomiin tietoihin perustuvasta propagoinnistaan viiden prosentin vähemmistöä eli maahanmuuttajia vastaan. Sanomalehti Pohjalaisessa ilmestyi taas hänen vähintäänkin tarkoitushakuinen kirjoituksensa ja sen toinen hieman yksityiskohtaisempi versio julkaistiin tässä blogissa. Sisältö kahdessa kirjoituksessa on lähes sama, so. huhupuheisiin perustuvaa argumentointia, joka heijastaa vain Harri Leppälän varsin yksinkertaista ajattelua ja tietämättömyyttä sekä suvaitsemattomuutta ja mitä ilmeisimmin oman edun tavoittelua.
Harri Leppälä:
”Vaikka valtuusto tyrmäsi aloitteeni maahanmuuttajien kustannuksista, asiasta keskustelevat Vaasan ja lähikuntien virkamiehet ja veronmaksajat.”
Eivät keskustele. Harri Leppälän väitteet on jo monissa yhteyksissä todettu tuulesta temmatuiksi ja virheellisiksi. Vastinetta Leppälän kuvitelmille ovat antaneet Pohjalaisessa (1.2.) myös erityisasiantuntija Leif Sand ja tulosaluejohtaja Erkki Penttinen. Veronmaksajat eivät Leppälän väitteistä piittaa vähääkään, koska heille näin vaalivuonna on tärkeää saada sellainen edustaja eduskuntaan, joka välittää kansaa lähellä olevista asioista kuten nuorisosta, perusterveydenhoidosta, vanhustenhuollosta ja työllisyydestä.
Maahanmuuttopolitiikkaan on koko ajan tulossa suuriakin uudistuksia ja hyviin käytäntöihin parannuksia, jotka ovat jo nyt vieneet Leppälän ja muiden perussuomalaisten eriarvoisuutta ja epädemokratiaa lietsovilta näkemyksiltä pohjan pois. Leppälän ja muiden maahanmuuttajia vastustavien puheet säästöistä tai epäoikeudenmukaisuus- ja epätasa-arvokeskustelut, joissa väitetään maahanmuuttajien syövän esimerkiksi vammaispalvelujen resursseja, ovat pelkkiä kuvitelmia.
Mitään erityistä maahanmuuttajien aiheuttamaa kustannusongelmaa ei ole olemassa eikä sosiaalitoimen jakamassa harkinnanvaraisessa toimeentulotuessa ole mitään huomauttamista. Toimeentulotukea saavat kaikki sitä tarvitsevat eikä tässä asiassa ole epätasa-arvoa. Oleskeluluvan saaneita maahanmuuttajia kohdellaan kuin ketä tahansa kuntalaista niin kuin pitääkin.
Harri Leppälä:
”Lakeja, asetuksia ja sääntöjä minulle selvitettiin kahden tunnin palaverissa, kun muutama sosiaalipuolen johtava virkamies halusi antaa tarkempaa tietoa. Viesti oli, ettei mitään ylimääräistä ole toimeentuloturvan nimissä jaettu - paitsi joissain poikkeustapauksissa.”
Viimeistään kahden tunnin palaverin jälkeen Harri Leppälän olisi pitänyt olla tietoinen asioitten todellisesta laidasta, mutta ei. Ei sittenkään, vaikka selittäjinä olivat selkeää suomea puhuvat asioista tietävät ihmiset. Sanoma ei mennyt perille. Onko vikaa päässä vai sydämessä?
Pohjalaisessa julkaistussa kirjoituksessa puuttuivat tällä kertaa kotiteatterit ja autot Leppälän holtittoman toimeentulotukijaon esimerkkikokoelmasta. Blogissa autot kylläkin putkahtivat jälleen esiin. Vaasassa asuu paljon maahanmuuttajia, joilla on työpaikan takia tarvetta omasta autosta, jopa kahdesta. Pitäisikö ammattiaan harjoittavien maahanmuuttajien kävellä töihin, jotta Leppälän autokateus ei putkahtaisi pinnalle? Mistään muusta kuin henkilökohtaisesta psykologiasta tässä ei taidakaan olla kysymys eli kun Leppälän perhe ei saa kotiteatteria, niin johtopäätös on, että maahanmuuttajat ovat ne saaneet sen hänen sijastaan.
Leppälä on keksinyt kaiken muun lisäksi myös taksikortit ja haluaa tietää, miksi niitä käyttävät mm. terveen oloiset nuoret miehet. (Poistettu teksti. Ihmisten terveystietojen käsittely ei kuulu foorumiin). Eivät kaikki sairaudet näy kävelytyylistä tai sukkien väristä, pitäisihän Leppälänkin sen tietää.
Demokratiassa on tietysti aina mahdollista, että populistinen urbaanilegendoilla ääniä metsästävä pääsee jopa kaupunginvaltuustoon, mutta pitääkö oman yksinkertaisen ajatusmaailmansa paljastaa vielä julkisesti? Ei siitä ainakaan lisää ääniä tipu.
Harri Leppälä:
”Stefan Håkansin kirjoitus (Pohjalainen 22.1.) käsitteli myös samoja "faktoja". Håkansin kirjoitus selittää myös yhteydenotot, joita olen saanut harkinnanvaraisen tuen holtittomasta jaosta. Hänelläkään ei tunnu olevan sosiaalivirkailijana käsitystä siitä mikä toimeentulossa on välttämätöntä ja mitä ilman pärjää.”
Pohjalaisessa Leppälä ei kertonut yhteydenottojen lukumäärää, blogin tekstissä hän ilmoittaa, että niitä on kymmeniä. Miksei satoja saman tien? Sanotaan tuo yllä oleva lause niin kuin sen pitäisi kuulua: Harri Leppälällä ei tunnu olevan entisenä keittiömestarina käsitystä siitä mikä toimeentulossa on välttämätöntä ja mitä ilman pärjää. Mustasaarelaista Stefan Håkansin asiantuntijuutta Leppälä uskaltaa kyseenalaistaa. Leppälä on se vihoviimeinen, joka julkisesti voisi kyseenalaistaa ja epäillä toisen ammattikunnan eli virkaansa hoitavan sosiaalityöntekijän ammattitaitoa ja työkokemusta. Kyllä Håkans ja hänen kollegansa, myös Vaasassa, tietävät varmasti mitä toimeentulotukiasiakas tarvitsee ja mitä ei. Todettiinhan jo, että harkinnanvaraisen toimeentulotuen jaossa ei ole sijaa holtittomuudelle eikä virheille.
Harri Leppälän julkaistut mielipiteet eivät saa äänestäjää vakuuttuneeksi hänen menestymisestään mahdollisessa eduskuntatyössä. Kaupunginvaltuustotyöskentelyssäkin hän käyttää arvokasta aikaa huhupuheiden, valheiden ja kateuden ylläpitämiseen ja maahanmuuttajavastaisuuden lietsomiseen. Se on kaikki pois omien vaasalaisten äänestäjiensä välittämisestä ja heidän toiveittensa ja aloitteidensa kuulemisesta. Leppälä perustaa oman toimintakonseptinsa pelkille olettamuksille ja valheille. Tekstit kääntyvät kirjoittajaansa vastaan, ovat hidasta poliittista itsemurhaa.