Sanojensa mittainen rehellinen, suomalainen miesKokkolalainen peruspersu Pertti Kotamäki kirjoittaa yllä olevalla otsikolla tyypillisesti asioita synkistäen. Kirjoitus on myös täydellisesti otsikon vastainen, koska se on suurimmalta osalta täyttää tuubaa, ei siis ainakaan rehellistä. Tai sitten meillä on kovin erilainen käsitys rehellisyydestä.
Kotamäki kirjoittaa taitetusta indeksistä, että sen piti olla väliaikainen ja palautua vuonna 2000. Mistähän tämä ”tieto” on peräisin. Eläketurvakeskuksen tiedottaja Kimmo Kontio nimittäin väittää, että 20/80 indeksi oli tarkoitettu pysyväksi laiksi. ”Muistikuva ns. taitetusta indeksistä ei perustu tosiasioihin. Mitään tietoa tai asiakirjaa väliaikaisuudesta ei ole olemassa.” Jos joku pystyy osoittamaan jotain toisenlaista faktaa, niin olen valmis muuttamaan käsitykseni.
Oudoin on Kotamäen väite, että eläkeläisten ostovoima pienenee vuosittain 2-3 prosenttia. Hän laskee, että vuodesta 2000 tähän mennessä eläkeläiset ovat menettäneet ostovoimaansa noin 27 %. Miten tuo on mahdollista, kun 80 % on sidottu elinkustannusindeksiin ja loppu 20 % palkkaindeksiin, joka on noussut enemmän. Ymmärtäisin hyvinkin, jos olisi kirjoittanut eläkeläisten menettäneen suhteessa palkansaajiin, mutta että ostovoima kokonaisuudessaan on pienentynyt tuon määrän. Se ei voi pitää paikkaansa.
Tosiasia nyt kuitenkin on se, että vuodesta 1996, jolloin taitettu indeksi tuli voimaan, ovat maksetut työeläkkeet nousseet 34 % vuoteen 2010 mennessä. Samana aikana kuluttajahintataso on noussut 26 prosenttia. Tulevana vuodenvaihteena eläkeläiset saavat 3,61 prosentin korotuksen, kun palkansaajien reaaliansiot kehittyivät samana aikana tasan 3 prosenttia.
Mitä tulee eläkeläisten ostovoiman kehitykseen 2000-luvulla, löytyy tuolta aika kattavaa tietoa. Sivuilla 19-20 löytyy yhteenveto kuuden erikokoisen eläkkeen osalta.
http://www.veronmaksajat.fi/File/76491a71-695a-41f3-9cb2-8f0c328e7d52/Elakkeet_verot_ja_ostovoima_selvitys.pdf”Rehellinen suomalainen” väittää myös, että hallitus koottiin demokratia unohtaen. ”Hallitukseen pitää saada puolueet, joille kansa on antanut valtuudet.” Tyypillistä persuilua. Kansa nyt kuitenkin oli 63,17 prosenttia antanut nykyhallitukselle valtakirjan, kun taas persuille kansasta vain 19,05 prosenttia. Kaiken lisäksi perussuomalaiset kieltäytyivät itse jo hallitusneuvotteluista, puhumattakaan hallitukseen menosta.