Myönteistä että luetaan Perussuomalaisten ohjelmia, kuten Vapaudenpatsas esimerkiksi. Luin minäkin saman asiallisen ja informatiivisen ohjelman, ja pidin erityisesti sen kokonaisvaltaisuudesta.
Eli kysymys on siitä, että talouspolitiikan koko systeemi - paradigma - täytyy saneerata. Nykyiset inkompetentit vallanpitäjät pyrkivät hämäämään esittämään yhden idean siellä, toisen täällä, ilman kokonaisnäkemystä. Kun systeemi saneerataan ja palautetaan normaaleihin uomiin, niin rahoituskin järjestyy.
Nykyiset saamattomat johtajat esittävät itse asiassa vielä vähemmin rahoituskeinoja kuin Perussuomalaiset. He luottavat vain Jumalaan, onneen ja johonkin maagiseen kasvuun, joka nykyisessä kriisiytyvässä talousjärjestelmässä ei koskaan tule. Loppupäässä he nostavat kätensä ylös ja vaativat kovalla työllä aikaansaadun sosiaaliturvan romuttamista.
Talousjärjestelmän täytyy olla sellainen että se toimii myös kasvuttomassa tilassa. Ja sellaisia järjestelmiä on. Kaikki vain riippuu poliittisesta tahdosta.
Ilman muuta yritän lukea ja kuunnella sitä, mitä eri tahot ehdottavat. Eihän tässä muuten ole mitään järkeä. Minusta kaikkien pitäisi ottaa paremmin selvää siitä mitä asioita eri tahot ehdottavat, ja kuinka he aikovat näitä ehdottamiaan asioita saavuttaa.
Olen, suureksi ilokseni, veronmaksaja. Ja katson tietysti oikeudekseni edes yrittää päättää yhdellä äänelläni sitä, kuinka maksamiani verorahoja käytetään. Tarkkailen asiaa oman etuni kautta, ja tietysti myös yleisen edun kautta. Ja demokratian ehdottomana kannattajana hyväksyn, että vaaleissa enemmistön kannattamaa vaihtoehtoa lähdetään toteuttamaan.
Tähän ikään mennessä on nähnyt, kuullut ja kokenutkin monenmoista. Hyviä ja huonoja asioita. Kaikista pitäisi yrittää oppia jotain. On tullut nähtyä myös ns. kuplia eri yhteyksissä Liikemaailmassa, politiikassa yms. Ja joskus olen nähnyt yllättäviä saavutuksia, kun niitä vähiten joltain odottaa. kaikilla muillakin on varmaan samanlaisia kokemuksia.
Yhden asian olen havainnut olevan yhteistä kaikille kuplille. Se on uskonnonomainen uskominen johonkin juttuun. Aina on muka valtava kiire, ja aatetta ei saa epäillä eikä asioita kysellä. Päälliköt näissä kuplissa ovat aina mahtavan karismaattisia ja heitä ei saa epäillä tai kyseenalaistaa. Ja aina esitetään tulevaisuudesta jotain paratiisiinkaltaista kuvaa, jos vain "uskova" antaa kaikkensa eikä kyseenalaista mitään. Ja toiset "kultit" ovat sitten suoraan jotain pahaa, kaikessa kokonaisuudessaan ja henkilöissään.
Ja aina, kun kupla puhkeaa, niin suurin osa osallistujista ihmettelee itsekin herkkäuskoisuuttaan...ja osa ei lopeta uskomista, vaikka kaikki todisteet kertovat huijauksesta, ei sittenkään.
Minusta on hienoa, kun samjojen asioiden hoitamiseen esitetään useita tapoja. Ja kun esitetään, niin ne on syytä kuunnella ja arvioida. Samalla on asian esittäjän kuitenkin kerrottava myös se, kuinka aikoo ehdotuksensa toteuttaa, ja politiikassa kyse on aina rahoituksesta.
Ei ole realistista luvata, tai edes uskoa jotain sellaista, jossa luvataan palvelujen laajentumista ja parantumista, ja samanaikaisesti luvata, että samalla veronmaksajan veronmaksuosuutta pienennetään eikä valtio ota velkaakaan. Tyhjästä ei ole otettavissa mitään. Ei kenenkään toimesta. Ikinä.